Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Drake Hollow (Xbox One)

Miia Lyyra

27.12.2020 klo 12.00 | Luettu: 2180 kertaa | Teksti: Miia Lyyra

SAARELLE HUOLEHTIMAAN PIKKUISISTA
En olisi aiemmin uskonut, miten mukavaa on pitää huolta pienistä vihanneksista ja rakentaa heille sänkyjä ja viihdykkeitä. Toisaalta, olivathan tamagotchitkin joskus viihdyttäviä. Ehkä meistä on joskus kivaa huolehtia virtuaalisista ystävistä, jotka tarvitsevat meitä selviytyäkseen. Näin on myös Drake Hollowissa, jossa pahuus on vallannut The Hollowin ja pienet Draket ovat sukeltaneet syvälle maan sisään odottamaan pelastajaansa.

Etsi, rakenna, ruoki ja tapa


Drake Hollow on toimintaseikkailupeli, jossa tarkoituksena on rakentaa oma tukikohta, pelastaa ja rekrytoida Drake-vihanneksia osaksi omaa tiimiä sekä taistella pahoja vihollisia vastaan. Tukikohdan rakentaminen ja vihannesten pelastaminen ei ole yksinkertaista puuhaa, sillä rakennustarvikkeet ja taisteluihin käytettävät aseet tulee kerätä ympäristöstä tai vaihtoehtoisesti ostaa harakka-kauppiaalta. Harakka on kuitenkin nihkeä myymään, eikä valikoimasta löydy kaikkea tarvittavaa ja hinnat ovat korkeat.


Pelialue muodostuu useasta saaresta, joiden välissä on suuria vesialueita. Tukikohdan sisältävä ensimmäinen saari on kuitenkin melko pieni, joten pelaajan on melko rivakasti lähdettävä tutkimaan mitä muilta alueilta löytyy. Pelaajan on kuitenkin oltava tarkkaavainen heti alkumetreistä lähtien, sillä saarien välillä matkaaminen jalkaisin vaatii erikoiskyvyn käyttöä. Aether Ward -kyvyn tekemiseen vaaditaan kaksi Glowstone Shardsia ja mikäli ne onnistuu käyttämään johonkin muuhun heti alussa, muodostuu toisille saarille matkaamisesta todella hankalaa. Itse olin ensimmäisellä kerralla liian hätäinen ja onnistuin käyttämään kaikki raaka-aineet loppuun, enkä voinut enää valmistaa Aether Wardeja, jotta olisin päässyt saarelta pois. Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin aloittaa peli alusta.

Draket muistuttavat ulkonäöltään Harry Potter -maailmasta tuttuja Alruunoita. Ne eivät kuitenkaan ole yhtä äänekkäitä tai “pelottavia”, vaan mukavia ja iloisia kasviksia. Heistä huolehtiminen on melko vaativaa, sillä Draket voivat nälän lisäksi kuolla myös tylsyyteen. Kaiken kukkuraksi ne ovat melkoisia veden ryystäjiä ja tarvitsevat paljon ruokaa. Melko pian on rakennettava myös kasvihuoneita tuottamaan ruokaa, mikä taas vaatii muun muassa sähköntuotantolaitosten rakentamista. Mitä enemmän vihanneksia saapuu huollettavaksi, sitä pidemmälle tukikohtaa on kehitettävä, mikä taas vaatii entistä enemmän resurssien löytämistä. Mikäli Draket onnistuu pitämään hengissä, on heistä myös apua, sillä ne voivat lisätä pelaajalle taistelussa iskuvoimaa tai antaa onnea, jolloin alueilta löytyy parempia tarvikkeita. Lisäksi Draket voivat esimerkiksi korjata rikkimenneitä aseita ilmaiseksi. Vihanneksia voi kasvattaa isommaksi viemällä niille sopivia kristalleja. Drakeista kannattaakin pitää hyvää huolta, sillä niiden tuoma apu on merkittävässä osassa.


Pelaaja ei voi kuitenkaan jäädä seikkailemaan liian pitkäksi aikaa, sillä kylä on koko ajan alttiina hyökkäyksille. Aina silloin tällöin tukikohtaan hyökkää vihollisaaltoja, jotka haluavat tuhota kaiken tieltään. Myös vihannesraukat ovat kohteena, joten pelaajan on pidettävä tasapainoa yllä ja päätettävä milloin on oikea aika lähteä kauemmaksi etsimään rakennustarvikkeita ja milloin on palattava välittömästi kylään. Tämä vaatii tiukkoja päätöksiä, sillä väärät valinnat kostautuvat nopeasti. Tuhoutuneen kylän voi kyllä korjata ja pelastaa, mutta se vaatii resurssien käyttöä sekä aikaa.

Taistelut tylsistyttävät kuoliaaksi


Drake Hollowin parasta antia on oman tukikohdan rakentaminen ja tasapainottelu seikkailun ja Drakeista huolehtimisen välillä. Vihollisten tappaminen on puolestaan tylsää, sillä pahiksia on vain muutama erilainen eivätkä taistelumekanismit ole kummoisia. Vastustajia voi toki taltuttaa useilla erilaisilla välineillä aina kitaroista naulapyssyihin, mutta taistelut käyvät muutaman tunnin jälkeen tylsiksi. Pelkkä rakentelu ja vihannesten hoitaminen ei riitä tekemään Drake Hollowista tarpeeksi mielenkiintoista, jotta sitä jaksaisi pelata tuntitolkulla. On harmi, ettei taisteluihin oltu panostettu enempää, sillä se olisi voinut tehdä kokonaisuudesta koukuttavamman. Varsinkin yksin pelattaessa hommasta tulee tylsää grindaamista, joten The Hollowiin kannattaakin suunnata yhdessä ystävien kanssa. Kaveriporukassa tehtäviä on helpompi jakaa, jolloin edistymistä tapahtuu huomattavasti nopeammin ja grindaaminen ei käy kunnon päälle.


Pelin hintalappu on 30 euroa, mikä on mielestäni melko kipurajoilla. Xbox Game Passin omistajille luvassa on kuitenkin hyviä uutisia, sillä Drake Hollow on osa palvelun tarjontaa. Mielestäni on onni, että peli on osana palvelua, sillä muussa tapauksessa Drake Hollow saattaisi hukkua runsaaseen tarjontaan. Nyt sillä on ainakin jonkinlainen mahdollisuus näkyä ja erottua joukosta. Vaikka kokonaisuus jää hieman puutteelliseksi taistelumekaniikan suhteen, on pelimaailma itsessään niin kaunis söpöine Drake-hahmoineen, että suosittelen ainakin pikaista vilausta The Hollowin suuntaan.

Lyhyesti: Jos olet aina halunnut pitää huolta vihanneksista, on Drake Hollow sinulle juuri oikea peli. Kaupan päälle saat tukikohdan rakentelua ja satunnaista taistelua.



Hyvää
  • Tasapainottelu taistelun ja rakentamisen välillä
  • Söpöt Draket
Huonoa
  • Taistelut
  • Yksinpelinä puuduttavan raskas


V2.fi | Miia Lyyra
< V2.fi pelasi: MindSe... Pelataanpa: Uusvanha... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova