Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Cat Quest & Cat Quest II (PC)

Miia Lyyra

07.11.2020 klo 12.37 | Luettu: 2642 kertaa | Teksti: Miia Lyyra

TULE MEILLE JA PELAA MUN KAA KISSAPELEJÄ
Cat Quest -pelisarjan ensimmäinen osa Cat Quest julkaistiin vuonna 2017, jonka jälkeen avoimen maailman roolipeli sai jatkoa Cat Quest II -osalla vuonna 2019. Äskettäin kaksi kissaseikkailua on kuitenkin pakattu yhdeksi paketiksi, joka kulkee konsoleilla nimellä Cat Quest + Cat Quest II: Pawsome Pack. Testasimme PC:lle Steamin kautta saatavana olevaa pakettia.

Ensimmäisenä katosi sisko, sitten kissat sekä koirat vihasivat toisiaan


Cat Questit sijoittuvat Felingardin mantereelle, jossa suoritetaan erilaisia tehtäviä roolipelihenkisesti. Ensimmäisessä osassa Drakoth kidnappaa päähahmon sisaren ja ainoa keino pelastaa hänet on tappaa kaikki eteen tulevat viholliset. Toisessa osassa palataan samalle mantereelle, mutta tällä kertaa kissat ja koirat ovat sodassa keskenään. Tietenkin! Suurin erottava tekijä kahden osan välillä on, että jälkimmäistä versiota voi pelata kahdestaan saman sohvalta. Cat Quest II:ssa pelattavina hahmoina ovat kissa sekä koira, kun taas ensimmäisessä voi pelata ainoastaan yksin ja kissalla.


Pelimekaniikka kummassakin osassa on lähes sama. Alueilla suoritetaan tehtäviä, jotka ovat usein tavaroiden etsimistä ja vihollisten tappamista. Välillä luolastoissa pitää juoksennella uudelleen, jotta hahmon taitotasot nousevat paremmaksi. Onnistuneista suorituksista palkitaan aseilla, varusteilla, tasopisteillä ja rahalla. Valuuttaa voi tuhlata kauppiaan luona päivittämällä itselleen parempia kykyjä ja varusteita.

Jatko-osan parannukset ja heikkoudet yllättivät


Koska testasin molemmat pelit peräkanaa, oli helppoa nähdä, millaisia muutoksia osien välillä on toteutettu. Cat Quest tuntuu luonnollisesti hieman raakileelta. Tarina oli vaisu eikä erilaisiin aseisiin ja varusteisiin oltu panostettu tarpeeksi. Ensimmäisessä osassa kaipasin muun muassa pikamatkustusmahdollisuutta, sillä alueella tassuttelu vei liikaa aikaa. Lisäksi ihmettelin, ettei sotilaan miekan ja velhon sauvan käyttö eronneet toisistaan mitenkään. Kummallakin hakattiin lähietäisyydeltä vastustajia päähän.


Jatko-osassa nähtiin kuitenkin useita muutoksia ja muutoksien laajuus yllätti positiivisesti. Esimerkiksi tällä kertaa velho pystyi suorittamaan loitsuja kauempaa, jonka lisäksi sankareista pystyi kehittämään johdonmukaisemmin esimerkiksi tulisoturia tai jäävelhoa. Myös pikamatkustuspisteitä oli ripoteltu pitkin alueita, mikä oli onni, sillä kartan kokokin oli suurentunut. Cat Quest II:ssa tarina oli huomattavasti selkeämmin rakennettu. Alussa pelaaja voikin valita, haluaako sodan ratkaista perinteiseen roolipelimalliin vai keskittyä ainoastaan tarinaan.

Valitettavasti Cat Questissa hyväksi havaitut ominaisuudet kuten elämä- ja manamittariston selkeä esilläolo, toteutettiin jatko-osassa surkeasti siirtämällä ne vasempaan yläkulmaan “piiloon”. Ensimmäisessä osassa palkit näkyvät suoraan hahmon yläpuolella. Taistelun tiimellyksessä mittareita oli hankala katsoa niiden sijainnin takia, mikä vaikutti pelikokemuksen miellettävyyteen. Kuolema pääsi yllättämään usein, sillä harvoin ehtii katsomaan, paljonko hahmo kestää runtelua tai milloin manamittari on täynnä seuraavaa erikoisiskua varten.

Hyvä ja halpa roolipelipaketti


Vaikka jatko-osa oli kokonaisuutena parempi ja mukana oli paljon ominaisuuksia joita jäin ensimmäisen osan jälkeen kaipaamaan, pidin silti enemmän Cat Questista. Varsinkin yksin pelatessa Cat Quest II:n kahden hahmon taktiikka tuntui raskaalta, koska vaatimuksena on kehittää kumpaakin taistelijaa. Toki hyvänä puolena on se, että mikäli toinen sotureista kaatuu kentällä ja toinen jää henkiin, voi kaverin käydä nostamassa elävien kirjoihin takaisin. Ominaisuus pätee, vaikka pelaisi yksin. Mieluiten olisin kuitenkin pelannut jatko-osassakin vain yhdellä hahmolla.


Mikäli jaksaa tahkota jokaisen nurkan, Cat Quest -paketti tarjoilee pidemmäksi aikaa tekemistä eli noin 25-30 tunnin verran. Sarjan ensimmäinen osa pitää huolen, että vähemmänkin roolipelejä kokeillut pääsee kärryille genreen. Jatko-osa taas tarjoaa hieman haastavampia tehtäviä monipuolisemmilla aseilla ja kyvyillä. Paketin hinta on noin 25-40 euroa alustasta riippuen, mikä on maltillinen hinta kahdesta pätevästä teoksesta.

PC-tiedot: Nvidia GTX 1080 Ti, 11 GB, Intel Core i7-7700K CPU, 16 GB DDR4 3200MHz RAM




V2.fi | Miia Lyyra
< V2.fi testasi: Xbox ... Pelataanpa: Ihan uut... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova