Kuka muistaa vielä Breath of the Wildin? Todennäköisesti aika monikin, olihan kyseessä kuitenkin yksi vuoden 2017 parhaista peleistä. Varmuudella voin sanoa, että ainakin Ubisoftilla peli muistetaan, sillä firman tuloillaan oleva Immortals: Fenyx Rising on lainaillut aika reippaasti vaikutteita Nintendon modernista klassikosta.


Lainailu on toki aina ollut osa pelinkehitystä, eikä siinä ole mitään vikaa, jos vain on myös jotain omaa lisättävää muualta lainattuihin ideoihin. Immortalsin tapauksessa näin tuntuisi olevan, sillä jo pelin kehitysversio tuntui hyvin mukavalta tuttavuudelta.



Koska koronavirus jyllää pitkin maailmaa, toimittajia ei luonnollisesti lennätetä kovinkaan kepeästi pitkin maita ja mantuja tutustumaan kehityksen alla oleviin peleihin. Onneksi teknologia on ratkaissut tämänkin ongelman, sillä erilaisten suoratoisto-ohjelmien avulla toimittajat voivat kokeilla pelejä kotisohvaltaan käsin. Tämä oli myös Immortals-testisession henki. Peli pyöri jossain kaukana Ubisoftin toimistolla ja itse pelasin sitä kotoani verkkoyhteyden ylitse. Pienen totuttelun jälkeen oli hyvin helppo unohtaa, että ohjaimen ja pelin välissä oli useita satoja kilometrejä kaapelia.


Kun tekniikka toimi, pelin pariin oli helppo uppoutua. Toki tässä varmasti auttoi myös se, että jo nopean testailun perusteella Immortals tuntuu hyvin laadukkaalta avoimen maailman toimintaroolipeliltä. Fenyxin tehtävänä on kierrellä pitkin sadunhohtoisia jumalten kotisaaria ratkoen erinäisiä ongelmia, jotta saa jumalat rekrytoitua puolelleen taisteluun Tyfon-titaania vastaan.

Esimerkiksi aivan ensimmäisellä alueella pitäisi pelastaa kauneuden jumalatar Afrodite, jonka Tyfon on muuttanut puuksi. Tämä vaatii Afroditen syntytarinan uudelleenluomista, eli jostain pitäisi etsiä suunnaton helmi, joka sitten työnnetään mereen sellaisella vauhdilla, että tuloksena on maagisia vaahtopäitä. Helpommin sanottu kuin tehty!


Tekemistä riittää runsaasti enemmänkin, sillä Breath of the Wildin hengessä Immortalsin saaret on tungettu täpö täyteen löydettäviä salaisuuksia, pieniä ja suurempia miniluolastoja ja puzzleja, kukistamistaan odottavia pomohirviöitä, legendaarisia aarteita ja muuta mukavaa. Näitä kiintopisteitä ei mitenkään automaattisesti piirretä kartalle, vaan pelaajan täytyy itse etsiä ne. Onkin todella hauskaa kivuta korkealle näköalapaikalle ihailemaan allaan avautuvia maisemia ja bongailla sieltä kiinnostavia juttuja. Tuolla hohtaa punainen sisäänkäynti Tartarokseen. Tuolla taas kävelee jättimäinen minotauros. Ja mitä tuolla kaukaisuudessa kimmeltääkään? Efekti toimi Zeldassa ja se toimii edelleen: tällainen pelisuunnittelu suorastaan kutsuu seikkailemaan, tutkimaan ja löytämään.

Seikkaillessaan voi sitten löytää jos jonkinlaista loottia ja craftausmateriaalia, joiden avulla voi pelin tukikohtana toimivassa jumalten hengailupaikassa parannella aseitaan, keitellä erilaisia ominaisuuksia parantavia juomia tai vaikka kustomoida hahmonsa ulkoasun täysin vapaasti uudelleen.



Immortals tuntuu siis välittömästi tutulta ja turvalliselta peliltä, jos Breath of the Wild on vain tuttu. Hyvää kelpaa kuitenkin kopioida, ja esimerkiksi Tartaros-alamaailmaan sijoitetut pienet puzzleluolastot voivat kyllä olla ideana suora lainaus Breath of the Wildin puzzle-temppeleistä, mutta ne on suunniteltu hyvin.
Kukin luolasto on rakennettu yhden mekaniikan, aseen tai tekniikan ympärille, joten luolastot opettavat sivumennen pelaamaan paremmin, sekä myös haastavat ajattelemaan varusteitaan uusilla tavoilla. Sen kriittisen polun ohella luolastoissa tuntuu nimittäin olevan entistä haastavampia sivureittejä, joille poikkeavat voivat löytää ainutlaatuisia esineitä tai nopean kuolemansa.


Immortalsin merkittävin anti avoimen maailman kepeälle ropeilulle on, että se on kolmiuloitteisempi peli kuin vaikkapa Breath of the Wild. Fenyx löytää jo pelin alussa Daidaloksen pojalleen rakentamat taikasiivet, joiden avulla hän voi liitää korkeilta paikolta kohti horisonttia, tuplahyppiä ilmaan ja muutenkin uhmata painovoimaa joka käänteessä. Taistelu on mekaanisesti sangen yksinkertaista, mutta näyttävää ja viihdyttävää Fenyxin loikkiessa pitkin maita ja mantuja kuin akrobaatti konsanaan.

Pelaaminen tuntuu mukavalta ja Fenyxin käytössä oleva arsenaali monipuoliselta. Normaalin miekan ohella sankari voi heilutella kahden käden kirvestä tai ammuskella jousipyssyllä. Kaikilla on omat käyttötarkoituksensa, eikä yksikään tuntunut suoranaisesti muita paremmalta. Esimerkiksi kirveellä voi horjuttaa vihollisten tasapainoa ja lopulta tainnuttaa nämä hetkeksi, jolloin pääsee kepittämään kanveesissa makaavaa hirmua ilmaiseksi. Täten ei niin haittaa, että kirves tekee hieman vähemmän vahinkoa kuin miekat.



Immortalsin suurin kysymysmerkki minun kirjoissani on pelin yleinen tunnelma, sillä testiversion perusteella se ei aivan tiedä, millainen peli se haluaisi olla. Pelin kertojina toimivat Zeus ja Prometeus, jotka heittävät tiskiin jatkuvalla syötöllä todella kornia läppää. Kun sitten tarinassa yritetään hakea samaan aikaan dramaattisia tai jopa surullisia tunnelmia, kokonaisuudesta tuntuu tulevan miltei tunteellisia retkahdusvammoja. Jääkin nähtäväksi, miten hyvin tarina lopulta kantaa. Kun edessä on useamman kymmenen tunnin eepos, tyylin on syytä olla kohdallaan, ettei tuloksena ole ikkunasta lentävä pelilevy.


Immortals: Fenyx Rising ilmestyy loppuvuodesta PC:n ohella nykyisen ja tulevan sukupolven konsoleille. Jos ei kuitenkaan malta odotella niin kauan, 22.10. pelistä julkaistaan suoratoistettava ja ilmainen testiversio, jota itse kukin voi testailla Googlen Stadia-palvelun kautta. Testaamiseen ei kehitystiimin mukaan tarvita kuin Gmail-sähköpostiosoite, joskin luonnollisesti myös itse Stadia-palvelun täytyy pyöriä koneella, eli Chrome-selaimella varustetut tietokoneet ja muutamat Android-matkapuhelinmallit ovat myös vaatimuksena.

Kannattaa tutustua. Minulla ei ennen pelin testailua ollut sen suhteen oikein minkäänlaisia odotuksia, mutta testisession neljä tuntia vierähtivät hyvin nopeasti ja olisin mielelläni jatkanut pelailua vielä kauemminkin.

Puoli tuntia pelikuvaa testisessiostamme: