Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Valorant ACT 3 (PC)

Miia Lyyra

09.10.2020 klo 20.00 | Luettu: 2778 kertaa | Teksti: Miia Lyyra

VALORANTIN SEURAAVA KAUSI ACT 3 KOLKUTTELEE OVELLA
Valorant. Sana, joka on pyörinyt monen pelaajan suussa kesästä asti ja myllyttänyt merkittävästi elektronisen urheilun kenttää. Pelin tultua markkinoille moni Counter-Strike: Global Offensive -pelaaja onkin päättänyt siirtyä Valorantin pariin. Vaikka kilpailullinen puoli ei vielä vedä vertoja turnausten määrässä tai turnauspoteissa esimerkiksi CS:GO:lle, on tähän mennessä järjestettyjen kilpailujen ykkösnimi ehdottomasti G2 Esports -joukkue. Tiimi on nimittäin tienannut rahaa turnauksista jo reilun 94 000 dollarin edestä.


Riot kääntää nyt uuden luvun Valorantissa ja V2.fi:n toimitus sai kutsun tulla tutustumaan ennakkoon Valorantin seuraavan kauden ACT 3:n tuomaan sisältöön eli tulevaan Icebox-karttaan, uuteen Skye-agenttiin, uusiin aseiden ulkoasuihin sekä animaatioihin.

Uusi hahmo Skye


Tähän asti Valorantissa on ollut mukana 12 hahmoa, joista uusin on ACT 2:ssa mukaan saapunut Killjoy. Nyt joukkoon liittyy uusi hahmo, Skye, joka saapuu 27. lokakuuta. Häntä voisi parhaiten luonnehtia aktiiviseksi support-hahmoksi. Parhaimmillaan hän on vastarinnan hajoittamisessa. Niin kuin kaikilla muillakin agenteilla, myös Skyella on neljä kykyä. Tiimikavereita parantava Regrowth, Skyen ruumiista irtaantuva tasmaniantiikeri eli pussihukka Trailblazer, hetkellisesti näkökyvyn sumentava Guiding light sekä kolme lähintä vihollista etsivä ja sokaiseva Seekers.



Näistä jokainen on mielenkiintoinen, mutta myös kohdatessa ärsyttävä ja pistää perääntymään vauhdilla pois päin. Skyen ruumiista irtautuvan tasmaniantiikerin avulla voi vihollisen sijainnin tiedustelun lisäksi myös vahingoittaa sitä. Guiding lightina toimivaa taas haukkaa voi ohjata haluamaansa kohtaan, minkä jälkeen sen voi aktivoida sokaisemaan kaikki lähialueella olevat. Myös parantamisessa Skye on vahvoilla, vaikka hän ei voikaan parantaa itseään. Voimat ulottuvat vain tiimikavereihin, mutta Sageen verrattuna Skye elvyttää tiimiään todella nopeasti - ehkä jopa liiankin nopeasti.

Tervetuloa kylmään Iceboxiin


Ai että, nyt on luvassa sellainen kartta, joka varmasti herättää tunteita laidasta laitaan. Eikä sitä tarvitse odotella kauaa, sillä kartta saapuu mukaan heti ACT 3:n startissa 13.lokakuuta. Icebox on nimensä veroisesti kylmyyttä huokuva alue, jossa on kaksi pommipaikkaa. A sijaitsee varastorakennuksen sisällä, kun taas B merikonttien keskellä. Ensikokemuksien perusteella kartta on kuin tehty Sovalle, Jettille ja Omenille, mutta myös Cypherille. Alue on täynnä 90 asteen kulmia, mikä tarkoittaa runsaasti yllättäviä tilanteita sekä hyviä kyttäyspaikkoja. Mikäli haluaa selvitä hengissä, on jokainen kulma tarkastettava. Tähän erinomaisesti sopivatkin esimerkiksi Sovan viholliset paljastava Recon bolt sekä Cypherin kyttäämiseen sopiva Spycam. Näiden sijoittamiselle on runsaasti hyviä paikkoja ja erityisesti Sovan valitseminen omaan tiimiin on kannattavaa, mutta myös lähes pakollista. Voit nimittäin olla varma, että vastustajan tiimissä kyseinen agentti on valittuna.


Jett ja Omen pääsevät kykyjensä avulla nousemaan korkeiden laatikoiden päälle, minkä lisäksi Jettin liitotaito auttaa hahmoa liikkumaan korkeuksissa boksilta toiselle pidempiäkin matkoja. Siinä missä Sovan taidot ovat ensisijaisen tärkeitä vihollisen paikantamisessa, ovat Jettin ominaisuudet hyötykäytössä liikkumisessa sellaisilla alueilla, mihin pääsystä muut agentit voivat vain haaveilla. Iceboxissa kannattaakin katsoa myös korkeuksiin, sillä koskaan ei tiedä missä Jett ja Omen odottavat uhriaan.

Nostettakoon esille myös yksi mielenkiintoinen peliä muuttava elementti. A-pommialueella on nimittäin käytössä myös kahden laatikon välille asetettu vaijeri, jota pitkin erityisesti hyökkääjänä oleva joukkue voi liikkua sutjakasti kohti pommialuetta. Vaikka vaijerin käyttäminen nopeuttaa liikkumista, on kyseessä silti vaarallinen kulkureitti. Vastajoukkueen on nimittäin melko helppo napsia hyökkäävän joukkueen jäseniä vaijerista kuoliaaksi. Toisaalta ketterät pelaajat voivat liukua köyttä pitkin edestakaisin ampuen samalla vihollisia ja aiheuttamalla hämmennystä vastajoukkueessa.



Paljon uutta opeteltavaa


ACT 3:n sisältöön tutustuminen oli mukavaa, sillä ACT 2 jäi minulta kokonaan välistä vähäisen peliseuran takia. Nyt kuitenkin koin pientä uudelleen innostumista, sillä Skye vaikuttaisi olevan minulle sopiva hahmo pelattavaksi. Pääsääntöisesti pelaan joko Phoenixilla tai Razella, mutta Iceboxissa kokeiltuna Phoenix ei tunnu hyvältä valinnalta kykyjensä puolesta. Näin ollen luulen, että ainakin Iceboxissa oma valintani osuu Sovaan, Razeen tai Skyeen. Icebox on taas mukava lisä aiempien karttojen rinnalle ja tuo uutta opeteltavaa kaikille pelaajille. Tämä helpottaa tauon jälkeen mukaan hyppäämistä, sillä kaikki ovat uuden asian äärellä. Nähtäväksi jää, miten Skye muotoutuu pelaajien käsissä Valorantin kentille. Minulla on enää yksi huoli: saada pelikaverit kasaan.


Alla vielä video, jossa lyhyesti videon muodossa asioita esiteltynä ja kerrattuna. Mukana on uusi agentti Skye, Icebox-kartta sekä muutaman aseen ulkokuosin ja animaation esittely.


V2.fi | Miia Lyyra
< V2.fi pelasi: Ary an... Pelataanpa: NEC PC-9... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova