Testasin Ary and the Secret of Seasonsia jo elokuun alussa (V2.fi-ennakko). Belgialaisten Fishing Cactus - ja eXiin -studioiden yhteistyönä tehty seikkailupeli vaikutti lupaavalta, mutta betaversiossa oli paljon viimeisteltävää: huoleni tiivistyivät ajatukseen, että Secret of Seasons edustaa kaikkia indiepelien hyviä, mutta myös ongelmallisia puolia. Olisihan se pitänyt arvata, että olen oikeassa juuri silloin kun en haluaisi olla.



Palataanpa vielä hetkeksi perusasioihin. PC:lle, Xbox Onelle, Playstation 4:lle ja Nintendo Switchille julkaistu Ary and the Secret of Seasons on perinteinen kolmannen persoonan seikkailupeli satumaassa, jonka ilmasto on mennyt mullin mallin. Värikäs koko perheen seikkailu muistuttaa paljon Zelda-sarjaa: nuori sankari Ary tasohyppelee pitkin Valdin maailmaa, hutkien ilkeitä hyeenoja ja selvitellen nokkelia aivopähkinöitä. Pomppimisen ja pahisten pieksemisen ohella pitäisi totta kai estää myös maailmanloppu. Ary on talvimaan suojelijan tytär, joten hän osaa muuttaa ympäristönsä talveksi. Ilmaston pelastaminen vaatii kuitenkin myös muiden vuodenaikojen kontrollointia.


Secret of Seasons ei keksi pyörää uudestaan. Kokonaisuus on enemmänkin kunnianosoitus genrelle, joka on jäänyt menneisyyden varjoihin: upeita seikkailupelejä tehdään tänäkin päivänä, mutta yhä vähenevissä määrin. Secret of Seasons ei ikävä kyllä tuo parannusta tilastoihin. Vaikka Aryn sydän sykkii vimmatusti, kokonaisuutta ei voi kehua. Nykyisessä muodossaan Secret of Seasons on hädin tuskin toimiva, hätäisesti kyhätty sekamelska.

Mittavista ja monilukuisista ongelmista huolimatta en haluaisi riepotella Secret of Seasonsia, sillä lämpenin pelille. Ehkä kyse on pelin lapsenomaisesta riemusta, mutta Secret of Seasons ei ikinä tuntunut rahastukselta tai kyyniseltä tuotokselta, vaan rakkaudella tehdyltä teokselta. Aryn seikkailu on kuitenkin samalla malliesimerkki siitä, miten hyvät ideat eivät riitä, jos aikaa on yksinkertaisesti liian vähän. Peli on julkaistu käytännössä beta-vaiheisena raakileena, joka olisi vaatinut vähintään puoli vuotta lisätestausta, hiomista ja parantelua.



Käydään nyt vaikka aluksi ne asiat läpi, mitkä toimivat. Esimerkiksi seikkaileminen on hyvin toteutettua: Ary hyppii ja hakkaa kuten pitäisi, jolloin itse pelaaminen on mukavaa. Eri vuodenajoilla leikkiminen on myös toteutettu erinomaisesti. Ary voi muuttaa ympäristönsä vuodenaikaa nappia painamalla, ja vuodenaikojen vaihtelua käytetään hyväksi niin puzzleissa kuin taistelussa. Jääkilvellä suojautuneen hyeenan puolustus sulaa kesäkupolin alla, lyllertävä limapallero taas jäätyy kuutioksi lumimyrskyssä. Käsikirjoituskin toimii paperilla: Rempseä Ary on erinomainen lisäys kirkasotsaisten pelisankarien katraaseen, ja sankarin matkaa mukaileva tarina sisältää kaikki oleellisimmat kohokohdat. Mutta sitten tulee se maailman isoin “mutta”.


Isoin ja näkyvin “mutta”, on tekninen hiomattomuus. Parhaimmillaan peli tuntuu puolihutaisten tehdyltä, pahimmillaan Secret of Seasons on täysin pelikelvoton. Kaikki mieleen juolahtavat bugit löytyvät: hahmot jumittuvat ympäristöihin, näkymättömät seinät estävät etenemisen (vastaavasti pelaaja ajautuu jatkuvasti tarkoitetun pelialueen ulkopuolelle), tehtävien tavoitteet eivät täyty, hahmot toistavat samoja repliikkejä ja tekstuurit välkkyvät. Lumimyrskyn keskelle joutunut kesäkaupunki sisältää lukemattomia taloja ja kujia, joista puuttuu täysin sisältö: pelaaja näkee vain immersion rikkovan tyhjyyden, ja olo on kuin Truman Show’ssa, missä nimikkohahmo näkee vilahduksella lavasteiden taakse.

Jopa pelitallennuksen lataaminen on vaarallista. Tallennuksen lataaminen sekä nollasi, että ei nollannut, etenemistäni. Peli kyllä muisti aiemmin suoritetut tehtävät listauksessa, mutta pelikartan kompassi näytti tehtävät yhä suorittamattomina. Hahmotkin puhuivat minulle kuin he tapaisivat minut ensi kertaa. Puetut vaatteetkin nollaantuivat jokaisella käynnistyskerralla. Ei sillä että erilaisia hattuja ja vaatteita kannattaisi juuri pukeakaan; vaatteet maksavat enemmän kuin tehokkaimmat kyvyt, ja Aryn 3D-mallin hiukset puskevat hattujen läpi.


Secret of Seasons on myös ensimmäinen peli pitkään aikaan, missä en voinut kirjaimellisesti edetä. Liu’uin erästä mäkeä alas, enkä päässyt enää takaisin ylös oikealle alueelle. Koska olin sisätiloissa, en voinut myöskään teleportata itseäni, eikä tallennuksen lataaminen onnistunut: peli käytti jostakin syystä molemmat automaattitallennuspaikat heti liukumisen jälkeen. Löysin onnekseni yhden tallennuksen pelin beta-testausajoilta, jonka avulla pääsin jatkamaan peliä loppuvaiheilta – muuten olisin joutunut aloittamaan koko pelin alusta. Missasin noin 5-10% peliä keskivaiheilta, mutta parempi näin.



Ongelmat eivät kuitenkaan pääty bugeihin, sillä hiomattomuus loistaa jokaisella osa-alueella. Pelin rytmitystä ja rakennetta ei ole todennäköisesti mietitty lainkaan. Muiden pelisankarien tavoin Ary kehittyy seikkailun aikana: elinpisteiden ansaitsemisen lisäksi pelissä on kolikoita, joilla voi ostaa uusia vaatteita, varusteita sekä kykyjä. Rahaa jaetaan kuitenkin todella kummallisesti, sillä kolikoita löytyy vain maailmaan piilotetuista kirstuista. Käytännössä pelin aikana kohdatut sivutehtävät ovat siis täysin turhia: Valdin asukkaita voi auttaa polttopuita etsimällä tai rohtoja keräämällä, mutta tästä ei hyödy mitenkään. Rahaa ei tipu, kokemuspisteitä ei ole, eikä elinpisteitäkään voi kasvattaa kuin särkemällä ilmastoa sekoittavia kristalleja. Vihollisia vastaan taistelu on samasta syystä täysin turhaa.


Elinpisteiden kasvattaminen on rytmitetty yhtä omituisesti. Ensimmäiset viitisen tuntia pelataan muutamalla elinpisteellä, kunnes Ary oppi särkemään aiemmin mainittuja kristalleja. Tämän jälkeen käytännössä triplasin elinpisteeni vartissa, sillä hahmollani oli vapaa pääsy lähes jokaiseen pelin kristalliin. Omituisin lisähuomio heräsi varusteiden hinnasta: kaikkien vaatteiden hinnat tuplaantuivat pelin keskivaiheilla ilman mitään syytä. En edes tiedä, mitä tällaisesta pitäisi ajatella. Peli on täynnä vastaavia, puhdasta hämmennystä aiheuttavia päätöksiä, jotka jättävät pelaajan raapimaan epäuskoisena päätään.

Laajempi rakenne, tehtävät ja ympäristöt tuntuvat yhtä hutaistuilta. Secret of Seasonsin ensimmäisen neljänneksen ajan pelaajaa ohjataan peleille tuttuun tapaan: peli antaa selviä tavoitteita, kuten “tutki luolasto” tai “palaa kotiin”, mutta sitten kaikki muuttuu hyvin avoimeksi. Käytännössä puolet peliajasta kuluukin siten, että tavoitelistalla on vain samat neljä “kukista talvi-, kevät-, kesä- ja syyshirviö” -tehtävää, ilman sen tarkempia lisätavoitteita.

Laajoissa ympäristöissä samoaminen on todella turhauttavaa. Pelin kohokohdat, kuten eri vuodenaikojen temppelit, on toteutettu tyylikkäästi, mutta avoimet ulkomaailmat ovat malliesimerkki surkeasti suunnitelluista pelialueista. Autiot ja ankeat ympäristöt ovat vain aavaa niittyä ilman sisältöä. Lääniä riittää, koska nykykoneet jaksavat sellaista pyörittää, mutta mitään huomionarvoista sieltä ei löydy. Alueiden rajaustakaan ei ole mietitty, joten pelaajana eksyy jatkuvasti paikkoihin mihin ei pitäisi. Näkymättömät seinät estävät vastaavasti etenemisen sellaisissa paikoissa, missä sen pitäisi olla kaiken järjen mukaan mahdollista.


Tarina taas on varsinainen sillisalaatti. Paperilla juonenkäänteet ja hahmokaaret toimivat, mutta käytännössä budjetti rampauttaa tarinankerronnan. Ääninäyttely, animointi ja välivideot ovat kaikki Ö-luokan harrastelijatasolla, eikä tilannetta voi parantaa kuin aloittamalla kokonaan alusta. Muutamina erityishetkinä tarina toimii, mutta suurimman osan ajasta lopputulos turhauttaa. Lapsille lopputulos on varmasti viihdyttävä, mutta aikuisena kaipaisi enemmän kuin toogaan pukeutuneen vanhuksen pieruvitsejä.



Mutta kun kaikista näistä “mutta”-sanoista huolimatta Aryssa on jotakin todella sympaattista. Tasohyppely-puzzleiluna Secret of Seasons toimii hyvin: eri vuodenaikojen temppelit sisältävät monipuolisia, teemaan sopivia pulmia, ja vuodenajoilla leikkimistä osataan hyödyntää. 10-15 tunnin seikkailusta huolimatta puzzleissa ei näy toistoa, sillä Ary saa jatkuvasti uusia taitoja sekä varusteita monimutkaisempien pulmien selvittämiseen. Vaikeustasokin on sopivan matalalla, jolloin Secret of Seasons voisi olla erinomainen peli esimerkiksi kouluikäisille. Tarinasta löytyy tarpeeksi pirtsakkaa huumoria ja vauhdikasta seikkailua, etteivät aivopähkinät väsytä nuorempaa pelaajaa.


Värikäs maailmakin on toteutettu hienosti. Aiemmin mainitut ongelmat rokottavat pakostakin pisteitä, mutta Valdin maailma sisältää samanlaista pirteyttä kuin värikkäät Legot ja Super Marion kaltaiset klassikot: sitä vaikeasti hahmotettavaa, mutta läpipaistavaa aurinkoa mikä saa pelaajan hymyilemään. Tikkusuorina seisovat kyläläiset rikkovat immersion, mutta ainakaan he eivät sano mitään pahantahtoista.

Aryn seikkailu särkee silti sydämeni. Secret of Seasons on juuri sellainen peli, mitä maailma tällä hetkellä kaipaisi, mutta kokonaisuudessa on yksinkertaisesti liikaa ongelmia ohitettavaksi. Pidän sormeni ristissä että pelintekijöiltä löytyy aikaa ja resursseja pelin korjaamiseen, sillä kaiken kuonan alla sykkii oikea sydän. Nyt tuli vain haukattua liian suuri palanen. Arvosanan annan lempeällä ja toiveikkaalla tuulella, pessimistinä rokottaisin vielä puolikkaan.

Lyhyesti: Kirkasotsaisen Aryn seikkailu ihastuttaa, mutta tekninen toteutus on anteeksiantamattoman huonoa.