Golf-pelihistoriani alkoi jo vuoden 1990 tienoilla Commodore Amigan Leader Boardilla ja sittemmin niitä on tullut kokeiltua säännöllisesti. Aina silloin tällöin esiin nousee parempia yksilöitä, erityisen hyviä muistoja on muun muassa Links 2003:sta ja kyllä muutaman Tiger Woods -pelinkin kanssa tuli vietettyä tavallista enemmän aikaa. Viimeiset viisi vuotta kolopallopelien testailu on sitten jäänyt lyhyeksi olankohautteluksi ilman säväreitä.


Tiger Woodsin töpeksittyä ja EA:n luovutettua viheröiden suhteen, 2K on sittemmin ottanut ohjakset hankkimalla julkaisuoikeudet hieman hauskasti nimettyyn The Golf Club -pelisarjaan. Ensimmäisen pelin piti muuten alunperin olla virallisestikin jatkoa EA:n golf-peleille. Arvostelin kyseisen osan vuonna 2014 (linkki), eikä se silloin vakuuttanut juuri lainkaan. Siitä on kuudessa vuodessa onneksi petrattu huomattavasti.

Edellisessä versiossa peliin oli saatu jo osittain PGA Tour -lisenssi, mutta nyt pelisarjan alkuperäinen nimi on jätetty kokonaan pois otsikosta ja virallisemmalla nimellä metsästetään virtuaali-golfin faneja ruudun äärelle. Käytännössä mukana on turnauksia, sponsoreita, 15 virallista kenttää sekä 12 golf-ammattilaista, eli ihan kokonaiseen lisenssiin ei ole saatu hankittua joko sopimus- tai kustannusteknisistä syistä oikeuksia.


Kunhan vähän tokenee siitä ehkä jopa shokista, kuinka vanhentuneen oloiset pelin grafiikat ovat (ja siitä ei pääse oikein koskaan yli), huomaa nopeasti, että tänä vuonna HB Studios on löytänyt oikeanlaisen tasapainon simulaation, pelattavuuden ja hauskuuden välille. Tämä käy ilmi varsinkin uratilassa, kunhan löytää omaan makuunsa sopivat vaikeusasetukset. Ilahduttavasti virtuaalivastuksetkin voivat mokailla, eli pistesijoille pääsee, kunhan keskittyy omaan peliinsä.

Kontrollireseptiä ei ole uusittu, vaan golf-pelejä ennenkin pelanneet löytävät napit selkäytimestään hyvin nopeasti pienen treenauksen jälkeen. Muutama ominaisuus, kuten kierteiden asettaminen, tuntui minulta aina katoavan, mutta muuten pelaaminen on riittävän intuitiivista ja epäonnistuneista lyönneistä voi syyttää vain itseään, ei peliä. Selvästi mukaan on poimittu golf-pelien parhaiksi havaittuja ominaisuuksia vuosikymmenten varrelta, eikä pyörää ole väkisin lähdetty keksimään uudelleen.


Graafista ulkoasua lukuun ottamatta muu presentaatio, äänimaailma mukaan lukien, on ihan hyväksyttävällä tasolla, vaikka välillä sitä toivoi vähän nopeampaa skip-painiketta, kun halusi jo päästä hidastuksen katselusta seuraavalle reiälle tai radalle.

PGA Tour 2K21:n peruspelitilojen taustalla myyntivalttina on yhteisö ja rataeditori, joka meinasi ensin minultakin jäädä kokonaan testaamatta. Sieltä löytyykin sitten harrastajien hartaudella tekemänä niitä puuttuvia tunnettuja kenttiä, sekä monia, monia mielikuvituksellisempia paikkoja driverin ja putterin heilutteluun. Pelattava ei lopu.


The Golf Club on nyt monilta osin palannut jotakuinkin sille tasolle, jossa Tiikerin kanssa oltiin parhaimmillaan. Kunhan seuraavaan iteraation sitten vielä grafiikkamoottorikin päivitetään…