Noin vuosi sitten kehuin Final Fantasy XIV:n kolmannen lisälevyn, Shadowbringersin, maasta taivaisiin. Sittemmin Square-Enix on julkaissut peliin kolme suurta päivitystä, jotka ovat seuranneet rakenteeltaan sitä totuttua kaavaa: kolme ensimmäistä päätarinan jälkeistä päivitystä kertovat kukin päätarinan jälkeisistä tapahtumista, ja niistä se viimeinen päättää aina tarinan.


Niinpä äskettäin ilmestynyt versionumeroa 5.3 kantava päivitys on Shadowbringersin loppu. Nyt onkin aika vetää hetken aikaa henkeä ennen kuin 5.4 aloittaa muutaman kuukauden kuluttua sen seuraavan lisälevyn alustamisen, ja ynnäillä, miten hyvin Shadowbringers lopulta onnistui.

Spoileri: ihan älyttömän hyvin.



Viimeisen vuoden aikana Valon soturi – nyttemmin tosin Pimeyden soturi – yhdessä liittolaistensa kanssa pelasti ensin ikuisen Valon alle hautautumassa olleen maailman Shadowbringersin päätarinassa. Kun uhka oli ohi, seuraavat kuukaudet vietettiin käytännön asioiden parissa. Vaille hullua kuningastaan jäänyt Eulmoren kaupunki kaipasi uutta hallitsijaa, synninsyöjiksi muuttumassa olleet viattomat pelastajaa ja niin edelleen. Siinä sivussa Final Fantasy XIV:n tavaramerkiksi muodostuneet kollaboraatiot saivat jatkoa NieR Automata -aiheisen tarinan, sekä 24 pelaajan luolaston muodossa.

Ennen kuin sankarimme pystyvät jättämään Ensimmäisenä tunnetun maailman taakseen ja palaamaan kotiin, he joutuvat vielä kohtaamaan jälleen yhden ascialaisen, Elidibuksen, joka mystisistä syistä yrittää masinoida Ensimmäisen asukkaita jättämään työnsä ja ryhtymään sankareiksi. Jotta Pimeyden soturi voi kukistaa Elidibuksen, hänen täytyy ensin vierailla itse sekä omassa, että Elidibuksen menneisyydessä.


Päivitys tuo mukanaan muutaman päivän edestä tarinatehtäviä, kokonaan uuden neljän pelaajan luolaston sekä kahdeksan pelaajan itsenäisen pomomatsin. Niiden myötä 5.3 hoitaakin laskeutumisensa aika täydellisesti. Tarina huipentuu uskomattoman näyttävästi ja tunteellisesti, enkä häpeile tunnustaa, että nenäliinalle oli käyttöä kun draaman kaari nousi turhan korkealle.



5.3 tuo mukanaan myös seuraavan kappaleen NieR Automata -yhteistyöstä kokonaan uuden 24 pelaajan instanssin, The Puppets’ Bunkerin, myötä. Tarjolla on kokonaan uusi setti kerättäviä varusteita, sekä todella näyttäviä ja mukavan haastavia pomomatseja voitettavaksi. Yoko Taron kädenjälki näkyy huuruisessa tarinassa, sekä myös pelillisessä suunnittelussa useasti. Ai että pitkä käytävä, jossa pelaajat joutuvat taistelemaan vihollisaaltoja vastaan samalla luotihelvetti-tyyliin räjähtäviä kuulia väistellen? Kiitos tästäkin, Yoko!


Pelillinen sisältö ei lopu vielä siihen, sillä elokuun loppuun asti käynnissä on Final Fantasyn perinteinen kesäfestivaali, jossa tällä kertaa kerätään kosmeettisten esineiden ohella uusia tansseja. Tätä kirjoittaessani aivan äskettäin pyörähti myös käyntiin se tuorein kollaboraatio, muutaman vuoden takaisen Yo-Kai Watch -tapahtuman laajennettu versio. Pelaajat voivat heittää ranteeseensa Yo-Kai-kellon ja lähteä sen avulla keräämään liittolaisikseen peleistä tuttuja ötököitä, sekä niiden pohjalta suunniteltuja kosmeettisia aseita ja varusteita.

Siinä sivussa päivitys lisäsi peliin hirmuisen määrän pienempiä uudistuksia ja lisukkeita, kuten Faux Hollows -minipelin, äärimmäisen haastavia versioita vanhoista pomomatseista (jälleen kosmeettisten esineiden ja ratsujen toivossa) sekä ties mitä muuta. Todella merkittävänä uudistuksena myös se Final Fantasyn tarinan huonoin osio, alkuperäinen A Realm Reborn koki myös valtavia uudistuksia. Kehitystiimi repi pois tuntikaupalla turhaa juoksemista ja tylsiä sivutehtäviä, nopeuttaen merkittävästi matkaa kohti Heavenswardia, eli sitä pistettä, missä yleisen mielipiteen mukaan Final Fantasy XIV muuttuu loistavaksi peliksi.

Tästä valtava peukku!



Muutamatkin V2.fi:n lukijat ovat syyttäneet minua Final Fantasy XIV -fanipoikailusta, ja onhan se myönnettävä: fanitan peliä nykyään kympillä. Mutta en suinkaan sen takia, että olisin päättnyt ryhtyä sen faniksi, tai koska Square olisi heittänyt tilille vähän massia kehujen takaamiseksi. Final Fantasy XIV ansaitsi huomioni ja ylistykseni yksinkertaisesti olemalla aivan uskomattoman hyvä MMO.


Naoki ”Yoshi-P” Yoshida tiimeineen on tajunnut, että paras keino pitää pelaajat pelin tilaajina on tarjoilla näille tasaisesti korkealaatuista sisältöä, sekä hiomalla pelistä pois rosoisia reunoja ja korostamalla niitä piirteitä, joista pelaajat pitävät. Kukapa olisi uskonut! Shadowbringersin tarina on alusta loppuun parasta, mitä MMO-peleissä on ikinä nähty ja peli on yleisestikin todella mukava pelata.

Pienenä esimerkkinä voisin nostaa esiin vaikkapa sen juuri käynnissä olevan Yo-Kai Watch -tapahtuman. Kosmeettisten esineiden ansaitseminen ei vaadi mitään kuukauden mittaista grindiä, vaan ensimmäiset aseensa saa pokattua mukaansa alta aikayksikön, eikä useammankaan keräämisessä mene kuin ilta tai pari. Osa Final Fantasy XIV:n hahmoluokista käyttää kahden käden aseita, kun taas esimerkiksi paladinit varustautuvat erikseen miekalla ja kilvellä. Paladin-pelaajat eivät kuitenkaan joudu avaamaan miekan ja kilven kosmeettisia versioita erikseen, vaan ne saa samassa paketissa ja samaan hintaan kuin ne kahden käden aseetkin.


Tällainen pelaajaystävällinen suunnittelu on MMO-maailmassa todella piristävää monen muun kehitystiimin kuvitellessa, että pelaajat saadaan pysymään tilaajina pakottamaan nämä grindaamaan itsensä tärviölle. Toivonkin hartaasti, että World of Warcraft -tiimi on Shadowlandsia kehittäessään tuijottanut vähän vähemmän ”miten_pelaajat_saadaan_pakotettua_pelaamaan_mahdollisimman_paljon.xls”-tiedostoaan ja enemmän Squaren esimerkkiä, sillä erinomaisen Shadowbringersin jälkeen erinomainen World of Warcraft -lisälevy maistuisi kyllä oikein mainiosti.