Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: Ary and the Secret of Seasons (PC)

Matias Puro

05.08.2020 klo 18.52 | Luettu: 2274 kertaa | Teksti: Matias Puro

Stop ilmastonmuutokselle
Tällä kertaa V2.fi:n testauslaarista löytyy vähän värikkäämpää seikkailua. Belgialaisten Fishing Cactusin ja eXiinin yhteistyönä tehty Ary and the Secret of Seasons tarjoaa rempseää seikkailua koko perheelle. Aryn tarina alkaa, kun mystinen kristallisade kääntää ilmaston ylösalaisin: ikijäinen Yule puhkeaa kesäiseen loistoon, kevätmaa kärsii syyssateista ja kaikki on mullin mallin. Valdin fantasiamaailmasta ei löydy Greta Thunbergia, joten ilmaston pelastaminen jää nuoren Aryn kontolle.

Aryan ja Mulanin jalanjäljissä


Ary and the Secret of Seasonsin testiversio sisälsi muutaman kentän kokeilun. Myöhemmin syksyllä julkaistavasta seikkailupelistä esiteltiin sekä alku- että loppupäätä, joten pääsin tutustumaan tarinan lisäksi myös monimutkaisempiin pelimekaniikkoihin. Lyhyen ennakon perusteella Secret of Seasons edustaa kaikkea sitä, mikä indiepelien maailmassa on mahdollista. Ja ongelmallista.


Aryn ilmastoseikkailu on selvästi suunniteltu koko perheen ajanvietteeksi. Lopputulos muistuttaa vanhojen aikojen seikkailupelejä, jotka olivat yhdistelmä lennokasta tasoloikintaa, kevytmielistä toimintaa ja pientä puzzleilua. Rempseä seikkailuhenki on ylivoimaisesti Aryn paras puoli: koko pelailun ajan tuntui, kuin minut olisi imaistu animaatioelokuvan maailmaan. Seikkailunhaluiset sankarit, slapstickia lähenevät sivuhahmot ja avoimesti eri kulttuureja yhdistelevä maailma ovat kaikki kuin suoraan lapsille suunnatusta elokuvasta. Elämäniloinen tunnelma suoranaisesti paistaa kuvaruudun läpi.


Ary itsessään on malliesimerkki nykyaikaisesta sankarista. Nuori tyttö ei jää kotiin odottamaan ritariaan, vaan ottaa isänsä paikan maailman suojelijana. Olisin ihmeissäni, jos pelintekijät eivät olisi toljottaneet Mulania useampaan otteeseen. Joku voisi vetää yhteyksiä myös HBO:n fantasiaepiikka Game of Thronesiin: molemmissa tarinoissa hiuksensa leikkaava Ary (Game of Thronesissa Aryan peitenimi on Arry) kieltäytyy jäämästä kodin turvaan, vaan lähtee mieluummin seikkailemaan miekka kädessä.

Hintsusti hiontaa, kiitos


Parhaimmasta puolesta päästäänkin sinne huonoimpaan. Unitylla tehty Ary and the Secret of Seasons on niitä pelejä, joissa budjetti paistaa pahasti läpi. On hyvä painottaa, että testaukseen käytettiin pressiversiota joka eroaa paljon lopullisesta pelistä, mutta ongelmat vaikuttivat hyvin kokonaisvaltaisilta. Tuntuu, että kiire tai budjetin niukkuus olisi vaikuttanut jokaiselle osa-alueelle, aina teknisestä hionnasta audiovisuaaliseen antiin.


Onneksi kaikista tärkein, eli itse peli, tuntuu hyvin tehdyltä. Taistelut ovat tarpeeksi yksinkertaisia että ne onnistuvat nuoremmiltakin pelaajilta, ja tasohyppely sekä puzzlet vaativat sorminäppäryyden lisäksi hoksottimia. Pelattavuus on yleisestikin kohdillaan. Ary juoksee, hyppii ja mätkii kuten pitäisi, vaikka pelikamera sekoilisikin pienemmissä tiloissa.

Secret of Seasonsin suurin jippo on seasoneilla, eli vuodenajoilla, leikkiminen. Ary on Yulea suojelevan talvitaikurin lapsi, joten hän pystyy muuttamaan ympäröivän maailman talveksi. Pelin tavoitteena on kerätä muitakin vuodenaikoja kontrolloivat kristallit, jolloin ympäristön vuodenajan voi muuttaa nappia painamalla. Vuodenaikaa vaihtamalla esimerkiksi joet jäätyvät umpeen, puiden lehdet katoavat ja ympäristöön syntyy uusia reittejä. Vihollisetkin reagoivat vuodenaikoihin vaihtelevin tavoin.


Kaikki muu pelissä viestii tavalla tai toisella B-luokan budjettia. Tarinapuoli on paperilla erinomaista: sympaattinen tarina henkii seikkailun jännitystä, ystävyyden iloa, huumoria ja reippautta, mutta ongelmiakin on. Esimerkiksi pieruvitsit sekä hassusti tanssivat vanhukset muistuttavat enemmän lauantaiaamun hömppäsarjaa kuin Pixarin animaatiotaidetta. Lopputulos viihdyttää kaikesta huolimatta, mutta lapsillekin suunnatun tarinan voi toteuttaa fiksummin. Budjettiongelmat paistavat läpi myös itse animoinnissa: suurin osa hahmoista seisoo tikkusuorina tai elehtii kankeasti, ja 3D-hahmomallit näyttävät päähahmoja lukuunottamatta vähintään kymmenen vuotta vanhoilta. Käyttöliittymän fontit, värit ja elementit taas tuntuivat väliaikaisesti asetetuilta paikkamerkeiltä, jotka oli unohdettu vaihtaa lopullisiin versioihin.

Teknisiäkin ongelmia löytyy. Hahmomallit muuttuivat välillä näkymättömiksi, peli unohti etenemisen ja ympäristöissä syntyi yhtä sun toista sekoilua. Muutaman kerran piti ladata vanha tallennus, koska eteneminen jumittui täysin. Pelintekijät osasivat varoittaa ongelmista jo etukäteen, mutta bugien moninaisuus yllätti silti.


Lopputuloksena Ary and the Secret of Seasons vaikuttaa lupaavalta, mutta “lupaavan” perässä on hyvin iso asteriski. Jos käyttöliittymä saadaan näyttämään muulta kuin Windowsin oletusfonteilla ja -väreillä tehdyltä sekamelskalta ja edes räikeimmät bugit korjataan pois, Secret of Seasonsista voi syntyä hauska seikkailupeli koko perheelle. Hiottavaa kuitenkin riittää pelin jokaisella osa-alueella, joten Aryn kehittäjillä on edessään kiireinen syksy.

Ary and the Secret of Seasons ilmestyy PC:n lisäksi Xbox Onelle, Playstation 4:lle ja Nintendo Switchille syyskuun alussa.

V2.fi | Matias Puro
< Pelataanpa: Amigaa -... V2.fi varastolla: Ma... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova