Trackmania oli pitkään ainoita PC-pelejä, joita minun konsolihörhönä tuli tasaisin väliajoin pelailtua. Arcademaisen ajelun huikea vauhdintunne yhdistettynä millintarkkoihin kontrolleihin, koukuttaviin ennätysaikojen hiomisiin ja välillä jopa vähän puzzlemaisiin mausteisiin oli yhdistelmä, joka teki minusta Trackmania-fanin. Tänä kesänä pelisarja koki kuitenkin perusteellisen muutoksen - vaikka itse peli on käytännössä aivan sama.


Itse asiassa silläkin tavalla täysin sama, että Trackmania (2020) on uusiointi vuoden 2006 Trackmania Nationsista. Nations-maailmaan palaaminen karsii myös pois ison osan viime vuosina tulleista lisäyksistä ja ajettavana on ainoastaan se tuttu ja turvallinen formula-tyyppinen auto. Radalta sen sijaan löytyy montaa materiaalia, asfaltin ja hiekan lisäksi muun muassa keskeltä kuprulla olevia rataosioita sekä Suomen keleihin tottuneillekin hermojen kiristelyä aiheuttavaa peililiukasta jäätä. Se perusteellinen muutos ei liitykään sisältöön, vaan siihen tapaan, jolla pelistä maksetaan: peruspelin saa ladata aivan ilmaiseksi.


Siinä onkin sitten selittämistä, mitä kaikkea ilmaispelaaja saa verrattuna niihin, jotka pulittavat Standard-tilistä kympin tai Club-tilistä 30 euroa vuodessa. Iso ero on ainakin se, että ilmaispelaajien täytyy tyytyä pääasiassa Nadeon tarjoilemiin ja valitsemiin ratoihin (joita kyllä luvataan vaihdella neljä kertaa vuodessa). Trackmanian mausteseos maukkaan lihan päällä ovat toki kaikki ne mitä hienommat ja sekopäisemmät muiden pelaajien tekemät radat, joita ilmaispelaajatkin pääsevät maistelemaan Arcade-pelitilassa. Rataeditori paranee heti, kun kympin pulittaa ja mainoksistakin pääsee rahalla eroon. Kaiken kaikkiaan vuosimaksullisuuteen siirtyminen on mielipiteitä jakava ratkaisu, eivätkä monet tunnu olevan sen puolella. Lahjahevosen suuhun katsominen onkin paikallaan, sillä eihän ilmaisesta saisi valittaa? Kyllä saa, sillä parhaat Trackmania-pelit lähentelivät täydellisyyttä hinta-laatusuhteeltaan, eikä uusin sitä kaikille pelaajille suo. Lisää aiheesta täällä.


Parhaat radat ovat edelleen addiktiivisia ja vaikka ne kestäisivät vain pienen hetken, hyvän radan haluaa ajaa uudestaan ja uudestaan, mutkien ajolinjoja hioen ja mahdollisimman paljon vauhtia säilyttäen. Edelleen koen pelin isoimpana ärsytyksenä sen, että varsinkin yksin pelatessa joillakin radoilla on mahdollista eksyä siitä, minne pitäisi olla menossa ja ajella pitkiäkin aikoja tietämättä että on väärässä paikassa. Toki monilla pidemmillä radoilla checkpointit viimeistään paljastavat sen, onko ne mennyt oikeassa järjestyksessä vai ei, mutta melko nopeasti rata sai minulta skippaustuomion, mikäli sen läpiajoa ei muutamalla yrityksellä saanut hanskaan.


Tajusin (taas) myös, mikä Trackmanian moninpelissä on niin erinomaista. Vaikka kaikki kilpailevat palkintosijoista, radalla on vastassa ainoastaan haamuautoja, joiden ajolinjoja tarkkailemalla omakin kisa paranee - ahaa, tästä kannattaa mennä näin! Trackmaniassa ei voi heristää nyrkkiä verkkokuskille, joka kiilasi viimeisessä mutkassa väliin tai jäi törttöilemään lähtösuoralle. Omien kierrossekuntien pois hiominen on se juttu ja mokista voi syyttää vain itseään (tai vähän ratasuunnittelua). Eikä kärkikymmeniköstä pois - tai vielä kauemmaksi jääminen edes kovasti harmita, sillä seuraava kisa on jo latautumassa.


Toivotaan, että parhaita ratoja ja aikoja hiovat peliveteraanit siirtyvät uuteen versioon, tosin on vähän vaikea nähdä miksi. Ilmaisuus tuo mukanaan paljon uusia vastuksia kisoihin, mutta vain, jos nyypät innostuvat maksamaan vuosimaksua. Pelinä Trackmania on edelleen enimmäkseen erinomaisen hauska ja ilmaisversio on hyvä ladata viihdykkeeksi vaikka illanistujaisissa. Kunhan löytää valikoimasta radan, joka on sopivan pituinen, selkeästi merkattu ja hauskan vauhdikas kaikkien pelata.