Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: World of Warcraft: Shadowlands

Miikka Lehtonen

18.05.2020 klo 21.46 | Luettu: 8290 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Pystyykö World of Warcraft nousemaan ylös syöksystään?
Nostetaan heti alkuun kissa pöydälle. World of Warcraftin tuorein lisälevy, Battle for Azeroth, on ollut totaalinen floppi. Pelaajat ovat hylänneet pelin valtavissa laumoissa ja tilaajamäärät ovat pudonneet niin alhaisiksi, että Blizzard ei enää edes julkaise niitä.


Tämä mielessä edessä onkin aika kiintoisia aikoja, sillä se seuraava lisälevy – Shadowlands – on lähestymässä kovaa kyytiä, eikä kehitystiimi varmastikaan ole saanut tehdä työtään aivan paineettomassa ympäristössä. Suunta täytyy kääntää vielä kun World of Warcraft vain suuntaa alamäkeen, eikä ole livahtanut täysin viemäriin.

Shadowlandsin alfa-testi on parhaillaan käynnissä, joten pystymme ainakin hieman haistelemaan tuulen suuntaa, vaikka tietenkin läheskään lopullisten tuomioiden aika ei ole vielä lähelläkään.

Joten miten on, kannattaako Shadowlandsia odottaa, vai voiko MMO-rahansa pistää saman tien kuuden kuukauden Final Fantasy XIV -peliaikakorttiin?

Uskotko elämään kuoleman jälkeen?


Shadowlandsin lähtötilanne on World of Warcraftin tyyliin aika lennokas. Battle for Azerothin tarinassa liittolaisensa menettänyt banshee-kuningatar Sylvanas on paennut kirjaimellisesti varjojen maille, kuoleman toiselle puolelle. Raja elävien ja kuolleiden maailmojen välillä on murenemassa Sylvanaksen lyötyä hynttyynsä yhteen itsensä kuolleiden yliherran kanssa.


Tämä tietenkin tarkoittaa matkaa kuoleman maille, enkä nyt tarkoita lähintä spirit healer -asemaa. Pelaajat matkustavat Bastionin maahan, jossa Azerothin lukemattomat kuolleet sielut viettävät ikuista lepoaan. Luonnollisesti Bastionissa asiat ovat huonolla jamalla, joten tekemistä tulee riittämään.

Matka manalaan tuo mukanaan suunnattomia uudistuksia, merkittävimmin levelien lyttäyksen. 120. tason pelaajat pudotetaan 50. tasolle, ja Shadowlandsin aikana he saavuttavat uuden levelikaton, 60. tason. Siinä sivussa levelöinnistä tehdään entistä vapaampaa, sillä sekä horde että alliance saavat omat uudet johdantonsa, joissa pelaajille opetetaan pelin perusteet. Sen jälkeen kaikki on mahdollista, sillä tasot 10 – 50 voi koluta läpi minkä tahansa lisälevyn alueella, kaiken aiemman sisällön skaalautuen pelaajien tasojen mukaan.

Tämä on toki hyvä juttu, sillä World of Warcraftin 15 elinvuoden varrelle mahtuu paljon kokemisen arvoista sisältöä ja onhan se kiva saada vähän vaihtelua. Itse esimerkiksi levelöin paljon mielummin Pandarian kauniissa maisemissa kuin The Burning Crusaden alueilla. Toki kysymysmerkkinä on se, miten hyvin skaalaus tulee toimimaan. Perinteisesti Blizzardin yritykset skaalata pelaajien ja hirviöiden tehoa ylös- ja alaspäin ovat onnistuneet vähän vähemmän hyvin.

Älä muistele menneitä


World of Warcraftin perinteiseen tyyliin Shadowlands heilauttaa kättä Battle for Azerorthin uudistuksille. Koska pelaajat eivät enää ole Azerothin planeetalla, Heart of Azeroth -kaulakoru ja siitä voimansa saavat azeriittipanssarit eivät enää toimi Shadowlandsin aikana. Niiden tilalle on kuitenkin tulossa jos jonkinlaista uutta sisältöä.

Bastioniin matkustavat seikkailijat pääsevät valitsemaan itselleen uuden kodin kuolleiden mailla neljästä eri vaihtoehdosta. Kukin neljästä liitosta tarjoaa jäsenilleen teemaan sopivia asusteita, sekä myös omia erikoiskykyjään. Osa kyvyistä on tarjolla kaikille liittouman jäsenille, osa taas hahmoluokkakohtaisia. Eikä siinä vielä kaikki! Pelaajat voivat myös kerätä vihollisiltaan animaa, elinvoimaa, jolla ostellaan azeriittipanssareiden kykyjä muistuttavia anima-kykyjä.


Tämä kuulostaa myös paperilla kivalta jutulta, sillä miksi en haluaisi, että Death Knightini on verhoutunut hautakiviä muistuttaviin panssareihin, tai että pappini näyttää enkeliltä. Mutta entä jos Death Knightille ne enkelien kyvyt ovatkin parempia? Entä jos kuukausi valintani jälkeen Blizzard päättää nerffata vampyyriliiton kyvyt maan tasalle? Suunnitelmien mukaan liiton valinta on suuri juttu, eikä liittoa voi vaihtaa kuin kalsareita, mikä kuulostaa jälleen katastrofin reseptiltä. Vai luottaako kukaan enää siihen, että Blizzard onnistuu tasapainottamaan tällaisia ominaisuuksia kunnolla?

Valitsi minkä liittouman tahansa, edessä on siis jotain uutta. Ja niin on yleensäkin, sillä siinä missä Battle for Azeroth karsi pelaajilta ominaisuuksia, Shadowlands tuo niitä takaisin. Metsästäjät pystyvät jatkossa taas rauhoittelemaan raivostuneita vihollisiaan, shamaanit saavat takaisin useita poistettuja toteemeita ja niin edelleen.

Muutoksen tuulet puhaltavat muutenkin urakalla, sillä esimerkiksi kaikki paladiinit käyttävät Shadowlandsissa taas virtanaan Holy Poweria, jota kerätään käyttämällä heikompia perusrotaation kykyjä ja käytetään voimakkaampiin hyökkäyksiin. Hyvänä ideana joitain azeriittipanssareiden mukanaan tuomia uusia kykyjä ja piirteitä otettiin mukaan myös Shadowlandsiin. Jälleen paladiineista puhuttaessa Holy-paladiinien pelityyliä suuresti muuttanut Glimmer of Light -piirre ollaan siirretty osaksi kykypuuta, joten ei tarvitse pelätä uuden pelityylin katoamista.

Järkeä progressioon?


Shadowlands lupaa tuoda järkeä myös pelaajien varusteprogressioon, sillä siinä missä Battle for Azeroth kärsi aivan liian suuresta satunnaisuudesta (saitko viikon Mythic-palkintoarkustasi seitsemättä viikkoa putkeen huonommat kengät kuin sinulla jo oli jalassa? Paska mäihä, parempaa onnea ensi viikolla!), jatkossa pelaajat saavat enemmän sanomista varusteidensa hankintaan.


Kullakin liittoumalla on omat legendaariset esineensä, joita ei tarvitse yrittää hankkia noppaa heittämällä, vaan joita voi tietoisesti jahdata. Monet niin sanotun endgamen aktiviteetit jakelevat komponentteja, joita voi vaihtaa varusteisiin ja lopulta niihin haluamiinsa legendaarisiin esineisiin. Samanlainen systeemi on toiminut Final Fantasy XIV:ssä erinomaisesti, joten se on hyvin tervetullut myös World of Warcraftissa.

Tuloillaan on myös jos jonkinlaista uutta aktiviteettia, kuten Torghast-torni. Bastionin keskiössä sijaitseva loputon vankilatorni sisältää Bastionin tylyimmät sielut, joten tietenkin pelaajien hommana on kivuta pitkin tornia ja potkia sieluja näiden eteeristen persposkien väliin. Torghast on kuin roguelite-pelitila, jossa voi kivuta vaikka loputtomiin aina kovempien palkintojen perässä, mutta myös alati kovempia vastustajia kohdaten. Kuinka pitkälle uskallat yrittää, kun kuolema vie potin käsistäsi? Yritätkö vielä yhtä tasoa, vai keräätkö voitot taskuusi?



Tornia kivutessaan saa valita säännöllisesti uusia kykyjä ja bonuksia, ja pelata voi joko yksin tai porukalla. Jälleen, tämä kuulostaa kovasti Final Fantasy XIV:n Heaven-on-High-tornilta, mutta mikäs siinä. Moni pelaaja on tätäkin toivonut World of Warcraftiin jo vuosien ajan, joten kiva, että Blizzard reagoi vihdoin.

Shadowlands kuulostaa siis kaikin puolin periaatteessa lupaavalta. Mutta niin kuulosti Battle for Azerothkin aluksi. Sitten joku alkoi nostelemaan hieman kiviä ja huomasi, että niiden kovien lupausten alla olikin todellinen ötökkäarmeija. Pelaajien huolia ja murheita ei kuunneltu ja kuinka kävikään, nämä jo testauksen aikana paljastuneet ongelmat ja puutteet kampittivat koko lisälevyn turvalleen.


Sopii toivoa, että joku Blizzardilla on ottanut opikseen, eivätkä puheet alttiystävällisyydestä, sujuvammasta progressiosta ja muista kivoista asioista ole vain tyhjiä lupauksia. Mutta kuten aikamme suuriin ajattelijoihin kuulunut George W. Bush totesi, "fool me once, shame on -- shame on you. Fool me -- you can't get fooled again".

Jäädään siis odottelemaan.






V2.fi | Miikka Lehtonen
< Pelataanpa: Harvinai... V2.fi-kilpailu: Voit... >

Keskustelut (4 viestiä)

Abdul

18.05.2020 klo 22.29 11 tykkää tästä

Kauheeta Final Fantasy 14 -fanipoijan ulinaa koko artikkeli. Ei jatkoon.
lainaa
YoshiP

18.05.2020 klo 23.32 6 tykkää tästä

"tilaajamäärät ovat pudonneet niin alhaisiksi, että Blizzard ei enää edes julkaise niitä."

Juu eihän tästä ole varmaan kuin 5v kun blizzu lopetti subien kertomisen, tokeneilla blizzu kiskoo enemmän massia kun subeilla muutenkin. Miikan FFlasit paistaa kyllä tänne asti artikkelista.
lainaa
FFXIV

21.05.2020 klo 22.22

FFXIV on paljon parempi kuin WoW. Joskus ollut WoWissa hauskaa, mutta siitäkin on jo 10v.
lainaa
v2-miikka

23.05.2020 klo 15.31

FF XIV tekee monta asiaa paljon paremmin kuin WoW, ja WoW tekee joitain asioita paremmin kuin FF XIV. Molemmat pelit voivat siis oppia toisiltaan, mutta ne eivät ole ollenkaan samanlaisessa kunnossa. FF XIV on yleisen mielipiteen mukaan parhaassa kunnossaan ikinä, kun taas WoWin kohdalla pohditaan, onko BfA huonoin lisälevy vai ainoastaan toiseksi huonoin (Warlords of Draenorin jälkeen), joten ehkä WoWilla on enemmän petrattavaa.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova