Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Philips Brilliance 439P9H SuperWide -näyttö

Anne Kukkura

24.04.2020 klo 16.26 | Luettu: 4447 kertaa | Teksti: Anne Kukkura

Tuplanäyttö samoissa raameissa
Kaarevat näytöt ovat vakiinnuttaneet paikkansa lisälaitemarkkinoilla muutaman viime vuoden aikana ja toisinaan myös niiden skaalalla nähdään mielenkiintoisia uutuuksia. Yksi sellainen on 1800R kaarevuudella varustettu Philips Brilliance 439P9H SuperWide, joka on suunniteltu eliminoimaan tarve kahdelle erilliselle näytölle ja korvaamaan se yhdellä näkökentän laajasti kattavalla tuotteella. Resoluutio on mittavat 3840 x 1200 pikseliä (32:10) ja maksimivirkistystaajuus on 100Hz.


Näyttö on fyysisiltä mitoiltaan jyhkeä. 43-tuumainen ruutu seisoo tukevasti tuhdin jalustansa päällä, josta löytyy sulavasti ylös ja alas liukuva korkeuden säätö sekä kevyet ergonomiasäädöt. Kokonaisuudella on painoa lähes 15 kg mikä on toki paljon, mutta raskas rakenne vaikutta myös laadukkaalta. Ainoa, mitä jalustasta oikeastaan jäin kaipaamaan, oli jonkinlainen kouru johtojen siistimiseen. Näytön reunukset ovat nykymuodin mukaisesti siistit ja kapeat, vaikka paneeli ei ihan ulotukaan laidasta toiseen. Kuvapinnassa on jonkin verran ärsyttävää kiiltoa, joka häiritsi hieman työpöytäkäytössä.

Liitännöistä löytyvät HDMI, kaksi Display Portia, 1 Gb/s Ethernet-portti, 3,5 mm kuulokeliitäntä, kaksi kappaletta USB-C 3.2 -portteja koneen ja näytön väliselle datalle sekä neljä nopeaa USB-A:ta lisälaitteita varten niin, että yhdessä porteista on myös pikalautausmahdollisuus ominaisuutta tukeville laitteille. Hyvät liitäntämahdollisuudet liittyvät dockingiin eli telakointiin. Läppärin nopea telakointi onnistuu nopeasti ja näppärästi, kun DP:n lisäksi kannettavasta näyttöön kytkee USB-C-kaapelin. Kaikki USB-härpäkkeet voi sen jälkeen kytkeä läppärin porttien sijaan suoraan näytön taakse, jolloin johtosotkun määrä on huomattavasti maltillisempi. Toisaalta, jos monitoriin haluaa kytkeä kaksi eri kuvalähdettä ja käyttää niitä yhtä aikaa rinnakkain, toimii sekin kätevän KVM-kytkimen avulla yhden napin takaa.

Valoa kaaressa


Tekniikka rakentuu VA-paneelin ympärille. Tämä rajaa heti kättelyssä pois ehdotonta väritarkkuutta vaativan ammattikäytön, sillä parhaiten monitori pärjää sRGB-väriavaruuden parissa, mutta esimerkiksi painotuotteiden ja videotyön parissa työskentelemiseen vaadittavien Adobe RGB:n, BT. 709:n ja DCI-P3:n kattavuudet eivät ole aivan riittävät. Webbisisältöjen, kuten kuvien ja videoiden parissa työskentelyyn näyttö on kuitenkin värintoistonsa puolesta oikein hyvä. Sisään on rakennettu myös Philipsin omia sävyfilttereitä, joissa on kosolti valinnanvaraa esimerkiksi lukemiseen ja pelaamiseen. Ne löytyvät oletusasetuksilla valikosta nopeasti ja vaivattomasti, kuten oikeastaan kaikki muukin, mitä mieleisten asetusten tekemiseen ja hienosäätämiseen voi tarvita. Toinen käyttömahdollisuuksiin vaikuttava ominaisuus on 93 PPI:n pikselitiheys. Tämän kokoiselle paneelille luku ei ole kovin imarteleva, sillä se vaikuttaa esimerkiksi oletuskokoisen tekstin luettavuuteen. Siksi malli ei välttämättä ole tekstin parissa paljon työskenteleville paras valinta. Useita rinnakkaisia ohjelmia ja ikkunoita käyttäville laaja työpöytätila on kuitenkin hyvä lisä, jos käytössä on esimerkiksi aikajanoja.


Mukavuussäätöjä toki löytyy, kuten silmien rasitusta vähentävät asetukset. HDR 400 -tuki on myös, mutta vaikutus sävyihin tuntuu jäävän nimelliseksi täydellä HDR-tuella varustettuihin näyttöihin verrattuna. Jos HDR on prioriteetti, ei 439P9H välttämättä tuo vaadittavaa tyydytystä. Valoteho on kirkkaimmillaan 450 cd/m2 ja täysi asetus on sellaista loimotusta, että vähemmälläkin useimmissa tapauksissa pärjää todella hyvin. Myös kontrastisäätöä on mukavasti, joten tilaan ja omaan käyttöön mieluisan asetuksen varmasti löytää. Toisaalta taustavalo vuotaa jonkin verran, etenkin näytön sivummaisten kolmanneksien alueella. Katselukulmiksi väitetään 178º x 178º, mutta todellisuudessa jotkut värisävyt kärsivät jo vähäisemmistäkin liikkeistä suhteessa näyttöön. Tämä valovuodon kanssa häiritsee ajoittain, joten parasta on mahdollisuuksien mukaan pysyä tarpeeksi kaukana näytön keskiosasta, jolloin ongelman voi minimoida.

Katsotko näyttöäsi vai katseleeko se sinua?


Pelikäytössä ominaisuuksista ei ole kummoista valittamisen aihetta: 100Hz palvelee pehmeästi ja kauniisti, jos sen korkeampaa virkistystaajuutta ei pelihetkiinsä kaipaa. Valmistaja lupaa 4 ms GtG-vasteaikaa, joka luultavasti vastaa sitä, minkä saa kaivettua ulos valikoista Smart Response -kiihdytysasetuksista. Asetuksen kolme eri voimakkuutta näyttävät kaikki hyviltä eikä suurempia haamukuvia näyttänyt ilmaantuvan. AMD:n Freesyncille on tuki, mutta jos sitä ei halua tai pysty käyttämään, pärjää hyvin myös ilman. Testasin pelaamisen notkeutta Nvidian näytönohjaimesta pakotetun G-syncin kera ja kuva näytti oikein kohtuulliselta siitäkin huolimatta, että ominaisuutta ei varsinaisesti paperilla tueta. Leveä ruutu hyvän kontrastin kera erottuu edukseen niissä peleissä, jotka tukevat resoluutiota ja immersio on kokonaisuudessaan miellyttävä.


Mukaan on saatu mahtumaan myös Windowsin Hello -kasvontunnistusta tukeva web-kamera. Kamera avautuu näytön ylälaidasta klikkaamalla ja taivuttamalla esiintuleva osa saranalla eteenpäin. Välillä kamera suostuu liikkumaan ulos ja takaisin piiloon sujuvasti, toisinaan se kaipaa enemmän suostuttelua. Liikkuvien osien kankeus saa miettimään, monenko käyttökerran jälkeen jotain hajoaa. Kuvanlaatu ei ulotu erillisten, uudempien HD-kameroiden tasolle, mutta on kuitenkin parempi kuin mitä keskimääräinen kannettavan kamera tarjoaa. Lisäksi näytön alapuolelta löytyvät 5W stereokaiuttimet, jotka eivät nekään laadullaan päätä huimaa. Ääni on lattea ja tukkoinen, eikä sisäisiä kaiuttimia muutenkaan tulisi mieleen käyttää kuin äärimmäisessä hädässä.

Philips Brilliance 439P9H SuperWide tarjoaa useita kivoja juttuja mehevässä paketissa. Monitori lienee prosumer-laitteena suunnattu joustavaan multimedia- ja businesskäyttöön, jos värit eivät ole kynnyskysymys. Pelkään pelikäyttöön hinta voi olla suhteessa ominaisuuksiin vähän turhan tuhti. Toisaalta monipuolisuutta kaipaavan käyttäjän tarpeisiin summaan sisältyy myös hyvää käytettävyyttä ja fiksua suunnittelua, etenkin jos työ- tai viihdetilaansa haluaa kahden näytön sijaan yhden.



Philips Brilliance 439P9H SuperWide

Hintaluokka : 890 €
Lisätietoa: Philips


V2.fi | Anne Kukkura
< V2.fi pelasi: Street... Pelataanpa: Mikko va... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova