Nintendo Switchille on julkaistu sen alati kasvavan suosion myötä paljon pelejä, jotka on julkaistu muille alustoille aikoja sitten. Viimeksi katsastimme (linkki artikkeliin) The Witcher 3:n ja Call of Cthulhun soveltuvuuden Switch-pelaamiseen, tällä kertaa vuorossa on 3 loppuvuoden julkaisua - yhteensä neljä peliä. Itselleni nämä olivat ensikohtaamisia jokaisen pelin kanssa.



Arvioitu aiemmin V2.fi:ssä (linkki arvosteluun) (3.5 / 5, PS4, 2014)

Esan antamasta keskinkertaisesta arvosanasta huolimatta Alien: Isolation on tämän vuosikymmenen kiitellyimpiä Alien-saagan pelejä - tosin eipä sitäkään voi isona ansiona vielä pitää. Itselleni vuoden 1986 Aliens-elokuva on yksi niistä isoista scifeistä isolla S:llä ja kyllä Isolation mukavasti niihin tunnelmiin vie pieneltäkin ruudulta.


Peli näyttää hyvältä Switchin ruudulla - tai ainakin “viisi vuotta vanha peli -hyvältä”, mutta toimivan tunnelman lisäksi ihastuin näin Isolation-ensikertalaisena koko touhun tyylikkääseen suunnitteluun - väreihin ja valoihin, sommitteluun, VHS-efekteihin, uskollisuuteen Ridley Scottin elokuville ja niin edelleen. Tämä koskee myös äänimaailmaa, joka toki Switchin kanssa hyötyy kuulokkeiden käytöstä (kunhan ei pelaa tätä yksin pimeässä).

Olen samaa mieltä Esan tekemän arvion kanssa siitä, että keskimäärin touhuaminen on hieman tasapaksua, mutta vahva tunnelma ja kuolemanpelko kannattelee sitä juuri ja juuri pinnan yläpuolella. Vanhanaikainen ‘fyysisesti tehtävä’ pelitallennus on osa tätä tunnelman luontia, mutta kuten Esa, minäkin hermoheikkona palailin askeliani pitkähköjäkin matkoja, jotta pelitilanne jäi talteen ennen seuraavasta ovesta jatkamista.


Ison ruudun konsoleille ja PC:lle aikanaan julkaistuissa peleissä on edelleen itselleni ne pari ongelmaa, jonka vuoksi ne eivät täysin kannettavaan pelaamiseen sovellu, mutta joista molemmista pääsee Isolationissa ainakin jossain määrin eroon: kääntymistatin herkkyyttä saa säädettyä asetuksista (aseen tähtäyksen saa myös halutessaan tehtyä liiketunnistuksella) ja keski-ikäisen näölle liian pienet avaruusaluksen kohtaloa selventävät tekstit saa näkyviin konsoliin sisäänrakennetulla zoomitoiminnolla.

Switch-versiossa tulee mukana kaikki peliin julkaistut seitsemän DLC-pakettia, myös alunperin ennakkotilaajille tarjottu Last Survivor, jossa päästään pelaamaan Ellen Ripleynä (mukana itse Sigourney). Siihen asti en vielä ehtinyt pelata, mutta joulun pyhinä aion jatkaa alienilta pakoilua. Vaikka Alien: Isolation saikin aikanaan hyviäkin arvioita, niin jotenkin tuntui, että se jäi nopeasti pelaajien mielistä unholaan. Switch-paluunsa myötä se on pätevä hankinta scifin ja kauhun ystäville.



Arvioitu aiemmin V2.fi:ssä (linkki arvosteluun) (4 / 5, PS4, 2018)

Ajatus pelistä, jossa tohtorina toimiva vampyyri taistelee omantunnon tuskien kanssa sillä rajalla, että pitäisikö ihmishenkiä säästää vai tuhota, kuulosti sen verran hyvältä, että olen pitkään harmitellut, ettei Vampyrille ole ollut aikaa. Varsinkin vielä, kun tekijänä oli DontNod, jonka esikoisesta (Remember Me) pidin enemmän kuin keskiverto kansalainen.


Vauhdilla alkuun lähtevä peli yllätti minut jopa hieman taiteellisella tunnelmallaan painostavan rankkoine viulumusiikkeineen päivineen, eikä sitä tehnyt aina pitkän päivän päätteeksi mieli pelata. Tunnelman vahvuus, vahvat ideat siellä täällä, pieni moraalinen aivoraksuttelu ja tarinan jatkon kiinnostavuus saivat kuitenkin sen ääreen palaamaan. Matias mainitsi arviossaan taisteluiden tahmeuden, johon itsekin tuli paikoitellen turhauduttua vaikeampien vastustajien kanssa, mutta kyllä vampyyrina meuhkaaminen on parhaimmillaan palkitsevaakin.

Myös Vampyr ottaa huomioon käsikonsolipelaajat, sillä asetuksista saa säädettyä tekstityksen koon. Muuten graafisesti ollaan hyvällä keskitasolla. Katselin muiden alustojen versioiden läpipeluuvideoista pätkiä Youtubesta ja sen perusteella Switch-versio on jonkin verran vaatimattomampi. Pieni ruutu antaa jonkin verran anteeksi tekstuureiden ja hahmomallien suhteen, mutta ruudunpäivityksen yskähtelystä voivat jotkut nirsommat älähtää.


Matias mainitsi arvostelussaan myös rankaisevan vaikeustason, mutta Switch-versiossa on mukana myös myöhemmin peliin päivitetty Story Mode -tila, jossa taisteluita ei tarvitse moneen kertaan tahkota. Normal-pelitila on toki se tekijöiden tarkoittama elämys, jossa pelin vaikeus riippuu pelaajan tekemistä valinnoista pelin aikana ja onpa mukana nyt Hard Modekin Soulsborne-väelle. Vampyrin julkaisusta on nyt 1,5 vuotta, joten se löytynee vielä kohtuu vaivalla muillekin alustoille, jos veri himottaa. Switch-versio kuitenkin kulkee mukana vaikka matkalla mummolaan joulupuurolle.



Arvioitu aiemmin V2.fi:ssä Assassin´s Creed IV: Black Flag (linkki arvosteluun) (4 / 5, PS3, 2013)
ja Assassin's Creed Rogue (linkki arvosteluun) (2 / 5, X360, 2014)

Ensimmäisen ja toisen (josta todella pidin) Assassin’s Creed -pelin jälkeen siirsin AC-pelien arvosteluvastuun muille. En täsmälleen muista miksi, todennäköisesti ajan puutteen vuoksi. Varsinkin merirosvoteemaisen Black Flagin pelaamatta jättäminen on minua vuosien varrella harmittanut, joten Switch-versio tuli nyt hyvään väliin. Viimeinen kokemukseni AC:sta oli elokuvasta, joka sai kunnian olla toinen elokuva koskaan, jota katsoessa olen teatterissa nukahtanut. ACIV:BF:a pelatessa niin ei käynyt, eikä kyllä Roguetakaan.


Merirosvoelämä meikämaakravulle maittaa ja vaikka parkour-loikinta Switch käsissä tuntui jotenkin (ainakin muistikuvieni perusteella) hankalammalta kuin Pleikkari- tai Xbox-pädillä, viihdyin varsinkin Black Flagin tunnelmissa. Tosin näin joulukiireiden aikaan pitää myöntää, etten kummassakaan pelissä hirveän pitkälle ehtinyt vielä rynnistää. Vaikka Roguesta hohkaakin vähän välityön tai “bonuspelin” fiilis, oli pitkästä AC-tauostani ehkä siinä mielessä hyötyä, että senkin juonikuviot nyt kiinnostivat. Kerättävää peleissä riittäisi juhannukseen asti.

Testikoneinani tämän kaksikon kanssa olivat sekä Switch Lite että alkuperäinen Switch, jota sitäkin käytin ainoastaan handheld-tilassa. Sen vakuuttavampaa onkin, että näin massiivinen pelikokonaisuus on saatu tungettua “pikku”-alustalle ja kaikki näyttää edelleen mainiolta, sekä latautuu ja pyörii ilman isompaa nikottelua. Tällaiset reilut viisi vuotta vanhat pelit tuntuvat taipuvan vallan mainiosti Nintendon vekottimelle, varsinkin kun käännöstyötä ei ole tehty kesäharjoittelijan taukotunteina. Ainakin Black Flagiin tuntuu olevan panostettu, tai sitten Ubin pelimoottori vain taipuu uuteen muotoon kätevästi ja pätevästi.


Paketin mukana tulee myös Black Flagin Freedom Cry -laajennus. Jos näitä AC-osia ei ole hankittuna ja Switch on ainoa käytössä oleva konsoli - tai jos nämä haluaa matkaseuraksi, on Rebel Collection ehdottoman varteenotettava vaihtoehto. Jos taas muita konsoleita löytyy ja pelaa mieluummin niillä, pääsee todennäköisesti pelien hankinnassa halvemmalla - ja saa hieman sujuvammat kontrollit.