Vuonna 2012 julkaistu XCOM: Enemy Unknown aloitti melkoisen pelibuumin, kun yrittäjä toisensa jälkeen keksi, että vuoropohjaiselle taktikoinnille oli tilausta. Yrittäjien joukkoon on mahtunut milloin mitäkin ideoita, koska yleensä pelkkä XCOMin apinointi ei riitä. Tarvitaan oma koukku.


Muutaman vuoden takaisen This is the Police -pelin kehittäjien tuore XCOM-like Rebel Cops hyppää samalle areenalle paperilla kiinnostavalta kuulostavan idean kera: pelaaja todellakin ohjastaa poliiseja, joten hirmuisen räiskinnän sijaan tarkoituksena olisi suojella viattomia ja pidättää rikollisia.

Idea hyvä, toteutus taas... no...



Rebel Cops tuntuu välittömästi tutulta, jos pelasi sitä edellistä This is the Police -sarjan peliä, joka sisälsi myös isometrisestä perspektiivistä kuvattua taktista toimintaa ja taistelua. Tuntuu siltä, kuin kehitystiimi olisi lohkaissut tämän pelin osasen omaksi kokonaisuudekseen ja pistänyt myyntiin.

Rebel Copsin universumissa suunnattoman vaikutusvaltainen rikollisjärjestö omistaa koko alueen, poliisit mukaanlukien. Vain kourallinen kapinalliskyttiä uskollisessa pakettiautossaan voi taistella rikollisia vastaan, mutta he tekevät sen varjoista ilman virallista tukea tai lupaa. Tehtävien välissä kapinallispoliisit vaihtavat tehtävien aikana keräämäänsä vaikutusvaltaa tavaroihin ja palveluihin paikallisen kaupungin asukkaiden kanssa, mutta vain, jos kaupungin asukkaat uskovat heihin. Jos tehtävissä perseilee liikaa, tai onnistuu tapattamaan siviileitä, luottamus romahtaa ja tavaratuki katkeaa.


Valtavirrasta eroava taustatarina tuo mukanaan myös pelillisiä ideoita. Pelkän ammuskelun sijaan näkökentässä pyöriville rikollisille voi huutaa käskyjä pudottaa aseensa ja nostaa kätensä ylös, tai pahiksia voi mätkiä pampuilla tainnuttaakseen nämä vuoroksi tai pariksi. Vähemmän väkivaltaiset keinot eivät ole idioottivarmoja: jos huutaa huoneen toiselta puolelta nurkan taakse linnoittautuneelle pahikselle käskyjä, tuskin korvakaan lotkahtaa. Mutta jos käsky tulee selän takaa revolverin piippu niskassa? Tulos voi olla parempi.
En nähnyt mitään, en tiedä mitään

Kuten niin moni muukin taktinen vuoropohjaittelu, myös Rebel Cops nojaa vahvaan informaation kätkemiseen. Suoran näkökentän ulkopuolella olevia pahiksia ei näytetä ja homman nimi olisi rauhallinen eteneminen, sekä taisteluparina toimiminen. Jos poliisit ovat toistensa lähettyvillä, ja pelaaja olisi vahingossa liikuttamassa toista näistä vihollisten tulilinjalle, pari huudahtaa pelastavan pysäytyskäskyn ja blokkaa liikkeen – mutta vain kerran vuorossa.


Myös taistelu on hieman erilaista kuin yleensä. Yksiköillä ei ole kestopisteitä, mutta hyökkäyksensä voi suunnata jalkoihin, käsiin, keskivartaloon tai päähän. Tästä johtuen osumien seuraukset ovat loogisia: jalkaan ammuttu jantteri ei kävele, vaan jää maahan vuotamaan kuiviin, ellei joku ehdi nopeasti paikalle. Torsoon osuu helpoiten, mutta jos käytössä on luotiliivejä, osumia täytyy saada useampia, ennen kuin tulosta syntyy.

Tämä tekee tulitaisteluista jännittäviä, tappavia ja aivan järkyttävän turhauttavia. Jokainen pelaajan poliisi on itsenäinen hahmo ja tehtävät kestävät parhaimmillaan pitkälti toista tuntia. Kun pienen prosentin tuurilaukaus päättää poliisin uran, se tuntuu ehkä paperilla realistiselta, mutta käytännössä aika helvatun rasittavalta. Usein peli myös hämmentää: rikollinen ei nähnyt mitään, kun poliisi käveli 15 metrin päässä näkökentän halki, mutta 14 metrin etäisyydellä ohi kävellyt toinen kaveri sai napin otsaansa.

Tämä samainen ”tehtävät kestävät toista tuntia” -ratkaisu on muutenkin pieni riippakivi, koska usein suuri osa tästä ajasta kuluu vaikkapa jonkun pöydän reunalla olevaa elintärkeää todistusaineistoa etsien. Niin kovin hitaasti.



Rebel Cops sisältää paljon hyviä ideoita, mutta sen toteutus on turhan kömpelö, turhan hidas ja turhan hämmentävä. Koska sen taktisen taistelun ulkopuolella ei ole oikeastaan mitään muuta sisältöä, sen taistelun pitäisi sitten myös kantaa suuri taakka, jotta peli toimisi.


Nyt näin ei tapahdu, sillä innostuneen alun jälkeen Rebel Cops ei vain jaksanut enää kiinnostaa, ja tämä kiinnostuksen pudotus tapahtui kohdallani jo toisena pelipäivänä. Ei siis varsinaisesti aivan nappiosuma.



Lyhyesti: hyviä ideoita, mutta ei tarpeeksi laadukasta toteutusta.

Hyvää:

• Visuaalinen tyyli
  
• Poliisi-ideoiden tuominen XCOM-kaavaan
  
• Taistelu on nopeatempoista ja tappavaa

Huonoa:

• Täysin turha ja mitäänsanomaton tarina
  
• Tehtävät sisältävät aivan liikaa hidasta pikselinmetsästystä
  
• Tappava taistelu turhauttaa liian usein
  
• Ongelmallisen taktikoinnin ohella ei mitään tarjottavaa