Wolfenstein: Cyberpilotin peli-idea on kutkuttavan huisi. Se kun asettaa pelaajan natsien Panzerhundeja ja muita raskaita sotakoneita ohjastavan cyberpilotin rooliin. Jättirobotit, Pariisin kadut ja satoja natseja maalitauluina? Miten näistä aineksista muka ei saa aikaan hyvää VR-pelikokemusta?


Jos joku aikoo joskus vastaavanlaisen pelin tehtailla, Wolfenstein: Cyberpilotia voi käyttää varoittavana esimerkkinä siitä, mitä pelissä ei kannata tehdä, sillä se epäonnistuu moninaisilla tavoilla.



Cyberpilotin päähenkilö on se titulaarinen cyberpilotti, hämäristä syistä tuoliin sidottu kasvoton soturi jossain vastarintaliikkeen bunkkerissa. Konttorituoliin sidotuksi tuleminen ei estä kurittamasta natseja, koska vastarintaliikkeellä on niin ikään hallussaan Panzerhundeja ja muita natsien käveleviä sotakoneita, joita he pystyvät hakkeroimaan cyberpilotin ohjastettavaksi.

Remaken jälkeisten Wolfenstein-pelien suurin käyntikortti on ollut niiden lennokas, rohkea ja jatkuvasti yllättävä tarinankerronta, joten on pienoinen pettymys, että Cyberpilotissa tarinaa ei ole juuri lainkaan. Tehtävien välillä kasvottomat radioäänet kyllä puhuvat jos jonkinlaista ja yrittävät antaa pelaajan toimille puitteita, mutta minkäs teet kun pelaaminen on sitä, että ollaan kirjaimellisesti sidottuna tuoliin tyhjässä bunkkerissa.


Tehtävien välissä pelaaja pystyy suhaamaan hissiin kiinnitetyssä konttorituolissaan bunkkerin eri kerrosten välillä ja näin vaikkapa tarkastelemaan sotakoneiden 3D-malleja lähempää, sekä ”hakkeroimaan” vastarintaliikkeen uusia leluja irroittelemalla niistä komponentteja ja tunkemalla tilalle kotitekoisia korvikkeita.
Kaikki tämä on kuitenkin vain löyhäistä kehystä sille varsinaiselle päätapahtumalle, eli jättirobottien toimittamalle massatuholle. Joten kai siinä nyt sentään on onnistuttu?



Wolfenstein: Cyberpilot tarjoilee pelaajan käyttöön kolme erilaista kuolemankonetta. Panzerhund on sellainen volkkarin kokoinen kävelevä koira, joka hengittää suustaan liekkejä ja tekee härkämäisiä rynnäköitä vastustajien – tai vaikka seinien – läpi. Myöhemmin käyttöön saa myös hiiviskely- ja hakkerointioperaatioihin tarkoitetun häivedroidin, sekä pienen kivitalon kokoisen Zitadelle-sotakoneen.


Käytännössä tehtävät ovat kaavaltaan kovin samanlaisia, sillä käytännössä kaikki ovat yksinkertaisia ampumaratoja, joissa edetään putkimaista kenttää päästä toiseen. Vähän väliä katoilta tai sivukujilta hyppii eteen natseja ja nämä sitten lanataan kumoon moninaisilla aseilla. Käytössä on myös muita toimintoja, kuten kirjaimellinen paniikkinappi, jota fyysisesti mätkäisemällä voi laukaista koneensa ympärille energiapurkauksen, sekä robotin korjaus kentällä, mikä tapahtuu vain työntämällä toisen kätensä oikeaan pistokkeeseen ja pitämällä käsiohjaimen liipaisinta pohjassa hetken aikaa.

Tehtäväsuunnittelu kärsii kovasti siitä, että kaikki on niin tasapaksua. Tehtäviä ei ole sen suuremmin skriptattu sisältämään mitään näyttäviä erikoiskohtauksia tai huipennuksia, ellei sellaisiksi lasketa kohtauksia, joissa rivinatsien sijaan vastaan tulee eliittisotilaita tai natsien hallussa olevia sotakoneita. Itse en laske, koska ne eivät tunnu pomotaisteluilta tai huippuhetkiltä, vaan ainoastaan saman pelattavuuden toistolta, mitä nyt vastassa on hieman suurempia vihollisia kuin normaalisti.


Eipä silti että Cyberpilot nyt ehtisi kauheasti kyllästyttämään, ainakaan tekniikkansa puolesta, sillä minun pelaamanani lopputekstit pyörivät hieman yli tunnin jälkeen. Tämä on auttamattoman olematon aika jopa VR-kokemukselta, varsinkin kun hintalapussa lukee 20 euroa. Kun sen reilun tunnin aikana ei edes ollut kamalan hauskaa, kokemus tuntuu entistä enemmän karkealta pettymykseltä.

Emmekä ole vielä edes päässeet teknisiin ongelmiin.



Testailin arvostelua varten Cyberpilotia PlayStation 4:llä sekä PC:llä, jälkimmäisellä Oculus Rift S -lasien kautta koettuna. Molemmissa versioissa oli ongelmansa.


Cyberpilot käyttää selvästi Wolfenstein: Youngbloodin graafisia assetteja, ja koska peli on haluttu saada pyörimään VR-kokemusten vaatimalla nopeudella, PSVR-versio varsinkin näyttää melkoiselta puurolta. Jopa PC-versio ihan nykyhetken kärkikaartin raudalla pelattuna näyttää kovin suttuiselta ja epätarkalta. Tämä on harmi, sillä visuaalinen suunnittelu ja spektaakkeli olisivat ne Cyberpilotin oikeastaan ainoat todelliset meriitit.

Karsimisesta huolimatta pelin ruudunpäivitysnopeus ei ollut mitenkään silkkisen pehmeä, ja se on VR-peleissä vähän huonompi juttu se. PC-versio kärsi myös todella oudosta nykimisestä aina päätä liikuttaessa, ikään kuin peli ei olisi pystynyt oikein tarkasti seuraamaan pääni liikkeitä ja tämän seurauksena pätki ja nytkähteli kuin horkkatautinen. Teknisistä ongelmista johtuen Cyberpilot aiheuttikin minulle hyvin voimakasta pahoinvointia ja huimausta.

Vaikka peli oletusarvoisesti antaa pelaajan käännellä robottinsa päätä pehmeästi, mukana on myös optio porrastetulle kääntyilemiselle, mikä sopii monille VR-pelureille paremmin kuin pehmeä perspektiivin kääntely. Porrastettu kääntyminenkään ei poistanut minun pahoinvointiani, mikä ehkä johtuu osittain siitä, että eteenpäin liikkuminen tapahtuu aina pehmeästi.

Kenties tämäkään ei ole se oikea syy. Alkaa tuntua siltä kuin ongelma olisi syvemmällä Bethesdan käyttämässä pelimoottorissa, sillä myös Doom VFR aiheutti samanlaista pahoinvointia, olivat asetukset millaiset tahansa.



Wolfenstein Cyberpilot ei ole hyvä peli, eikä hyvä VR-kokemus. Tämä on kovin harmillista, sillä ideahan on mitä parhain: natsimurhaa jättirobotin puikoissa superkorkeilla tuotantoarvoilla. Jotain on kuitenkin mennyt pahasti mönkään, sillä pelaaminen ei ole kovinkaan kivaa, peli on lyhyt kuin mikä ja lisäksi myös visuaalisesti suoraan sanoen pettymys.

Sanotaan vaikka näin: jos ja kun Cyberpilotin saa alelaarista alle kympillä, sen ostaminen voi olla jo ihan harkitsemisen arvoista. 20 euron hintaluokassa tarjolla on kuitenkin paljon näyttävämpiä, hauskempia, VR-laseja paremmin esitteleviä ja rehellisesti sanoen myös parempia pelejä ja kokemuksia, ettei Cyberpilotiin kannata rahojaan pistää.



Lyhyesti: Cyberpilot haaskaa hienon peli-idean totaalisesti

Hyvää:

• Jättiroboteilla räimiminen on ihan kivaa
  
• Yritetty huomioida VR-pahoinvoinnista kärsivät
  
• Ostamalla voi ehkä rahoittaa Wolfenstein 3:n kehitystä?
  

Huonoa:

• Lyhyt kuin mikä
  
• Kentät turhan lineaarisia
  
• Tehtävät ovat turhan tasapaksuja
  
• Tekniset ongelmat
  
• Voimakas pahoinvointi
  
• Liian paljon hintaa näin pienestä pelistä