Arvioitu aiemmin V2.fi:ssä : (PC, 5/5)

Nintendon konsolille on käännetty melkoisen massiivisia teoksia, kuten The Elder Scrolls V: Skyrim, mutta useita vuosia uudemman, valtavasti pelattavaa sisältävän The Witcher 3: Wild Huntin ja sen DLC-sisältöpakettien paketoiminen käytännössä käsikonsolille vaikutti silti hurjalta urakalta. Kohtuullisen hyvin urakasta on kuitenkin selvitty.


Toki tekstuurit, polygonit, taustat ja efektit hieman muljuilevat ja ruudunpäivitys välillä dippailee, mutta kun ne suodattaa aivoistaan ja totuttelee ohjauksen herkkyyteen, kelpaa Geraltin maailmaan uppoutua vaikka pitkän junamatkan kuluttamiseksi. Edes Switch Litellä pelatessa käyttöliittymän kanssa ei tule paljon tihrustamista ja vasta-itsekin-opin -tyylisenä vinkkinä kerrottakoon, että Switchiin sisäänrakennettu zoomaus-ominaisuus (Kotaku kertoo siitä lisää) on varsin hyödyllinen ja kätevä, mikäli tekstien lueskelu pelissä enemmänkin kiinnostaa.


“Switcher 3”:ssa on mukana kaikki muillekin versioille tulleet laajennukset, muun muassa Hearts of Stone - sekä Blood and Wine -tarinapaketit, joten pelattavaa todellakin riittää satoja tunteja. Kompromisseja on tehty visuaalisella puolella, mutta vaikka upeat maisemat olivatkin oleellinen osa pelin lumoa sen julkaisussa, on Switchille puristettaessa karsinta silti tehty oikeasta kohdasta - mukana ovat pelin sydän, tarina, elämykset ja maailma. Oleellinen kysymys on: jos The Witcher 3 jäi aikanaan kokematta, haluaako sen kokea näin - tai jos polut on jo kertaalleen tarponut, onko halukkuutta lähteä matkaan uudelleen? On Witcher 3 aina mukana laukussa kuitenkin aika mahtava juttu.



Arvioitu aiemmin V2.fi:ssä : (PS4, 3.5/5)

Cthulhuun ja kumppaneihin liittyvä mytologia on minulle tuttua lähinnä populaarikulttuurin ilmiöiden ja yleistietämyksen kautta. Sen syvemmin ei Lovecraftin maailmaan ole tullut syvennyttyä, eikä V2.fi:n Miikan arvio nyt Switchillekin julkaistusta pelistä aivan hirveästi houkutellut, vaikka ihan positiivinen olikin. Lokakuu on kuitenkin mörköjen ja mystiikan aikaa, joten muutamana pimeänä syysiltana sitä tuli käperryttyä Switch Liten kanssa sohvan nurkkaan mysteereitä selvittämään.


Call of Cthulhun enimmäkseen verkkainen tahti sopiikin hyvin juuri tällaisiin myöhäisillan sessioihin ja tunnelmakin tiivistyy entisestään, kun ruutua tuijottelee yksin hämärässä muun perheen vetäydyttyä jo yöpuulle. Onneksi oudoista äänistä ja kolahduksista voi aina syyttää lemmikkikissoja. Hyvin käsikirjoitetun tarinan fiilis äänimaailmoineen ja sen myötä nouseva ahdistuksen tunne on CoC:ssa Switchilläkin kohdillaan varsinkin kuulokkeet päässä, tosin aiemmassa arviossa mainittu pieni potentiaalin hukkaaminen on havaittavissa.


Vaikka ihan nättejä maisemia mukana onkin, PS4-versiokaan ei kaikin puolin grafiikalla juhlinut, joten Switchillä kyseessä on käytännössä täsmälleen sama peli. Nyt sen vain voi ottaa kätevästi mukaan vaikka tylsiin Halloween-bileisiin. “The Official Video Game” -nimikkeensä peli saa siitä, että se perustuu virallisesti Chaosiumin pöytäroolipeliin, mikä taas tarkoittaa, että pelintekijät ovat pysyneet käsittääkseni vahvasti lovecraftimaisuuden ytimessä. Iä! Iä!