Lautapelien ystäville Gloomhaven tuskin kaipaa esittelyä. Kirjoitushetkellä jo toista vuotta putkeen BoardGameGeekin lautapelilistojen kärjessä keikkuva ”elävä lautapeli” tarjoaa kepeää roolipelailua, hahmonkehitystä, satojen tuntien mittaisen kampanjan ja hämmentävän määrän pelin sisäisiä saavutuksia, niiden avaamia uusia hahmoluokkia ja ties mitä muuta. Ällistyttävän hyvä peli, joka on miljoonamyyntinsä ja korkeat pisteensä ansainnut.


”Satojen tuntien mittainen kampanja” ei kuitenkaan ole automaattisesti hyvä juttu, kun on kyse lautapelistä, joka vaatisi säännöllisen ja omistautuneen porukan. Niinpä digitaaliselle versiolle on ollut tilausta. Heinäkuun alkupuolella digiversio vihdoin julkaistiin, tosin Early Access -versiona, eli vahvasti vaiheessa olevana kehitysversiona.

Gloomhaven Digital Edition on tällä hetkellä pelkkä raakile, josta löytyy vain neljä lautapelin muutamasta kymmenestä hahmoluokasta, vain kourallinen perustason hirviöitä, ja ainoana pelitilana yksinkertainen roguelike-seikkailu, jossa kompataan pieniä luolastoja läpi aarteiden ja kokemuspisteiden toivossa.


Tästä huolimatta olen upottanut itse peliin jo pitkälti yli 20 tuntia elämästäni, eikä pelihimo laannu. Syykin on simppeli: Gloomhaven Digital Edition ottaa lautapelin mainiot pelimekaniikat ja siirtää ne uskollisesti ja toimivasti tietokoneen ruudulle. Vuoropohjaisessa taktiikkaroolipelissä pelaajalla on käytössään kahdesta neljään sankaria, joista jokaisella on oma hahmoluokan tyyliä ja tuntumaa heijastava korttipakkansa. Kilvellä ja miekalla aseistettu Brute rynnii vihollisten läpi ja lahtaa näitä lähitaistelussa, kun taas velho ammuskelee taikoja kauempaa, suojaa itseään taikakilvillä ja niin edelleen.

Jokaisella vuorolla pelaaja valitsee kullekin hahmolleen näiden pakasta kaksi korttia, joista kussakin on liikkumiselle ja toiminnalle omistettu puolisko. Korteilla on lisäksi vuoron toimintajärjestystä kuvaava numero, joiden avulla hirviöiden toimintaa ohjaavat tekoälykortit ja pelaajahahmojen vuorot laitetaan järjestykseen. Sitten aktivoidaan toisen kortin liikkumapuoli, toisen kortin toimintapuoli ja näin toteutetaan hahmon vuoro.


Mekaniikat ovat elegantteja ja toimivia, mutta samalla tarjoavat valtavasti syvällistä pohdintaa ja suunnittelua. Vaikeustaso on korkea, sillä hirviöt lyövät kovaa ja armotta, ja lisäksi pelaajan niskassa on jatkuvasti tikittävä aikaraja. Käytetyt kortit saa todellakin lepäämällä takaisin pakkaansa, mutta jokaisella lepäämiskerralla yksi kortti poistuu pelistä seikkailun ajaksi. Jos ajautuu tilanteeseen, jossa ei enää pysty nostamaan käteensä edes lepäämisen jälkeen vähintään kahta korttia, hahmo kuolee.

Tästä huolimatta en juuri nyt suosittelisi Gloomhaven Digital Editionia kuin lautapelin ystäville. Tiimin sisältösuunnitelmat ovat kunnianhimoiset, ja tiedossa on esimerkiksi kunnon moninpeli, täysimittainen kampanja ja paljon muuta hienoa, mutta juuri nyt pelistä ei löydy edes tutoriaalia. Jos ei siis osaa jo pelata Gloomhavenia, ei digiversiokaan sitä opeta. Tämä mielessä 30 euron hintalappu on aivan liian korkea.
Puolen vuoden päästä tilanne voi olla jo paljon parempi.

Lisätietoa: Steam



Paperilla Killsquad on niin minun pelini kuin olla voi. Diablo-henkistä toimintaropeilua, roguelike-uudelleenpelattavuutta ja 60-luvun neuvostoscifistä pöllitty visuaalinen ilme ovat kuin maaginen tiirikkasetti, jolla minun sydämeni avataan ja mielikuvituskeni räjäytetään liekkeihin. Valitettavasti sitten onkin edessä karu paluu maan pinnalle, sillä Killsquadin pelattavuus ja toteutus eivät yllä lähellekään hyvän idean asettamia odotuksia.


Perusteet ovat kyllä kunnossa. Killsquad on yhdestä neljään pelaajaa viihdyttävä toimintanaksuttelu, josta löytyy neljä hyvin erilaista hahmoa, kukin omilla pelityyleillään varustettuna. Oma suosikkini on Jason Voorhees -henkiseen lätkämaskiin sonnustautunut neuvostokosmonautti, joka sai avaruuskävelyn aikana yliannoksen säteilyä ja purkaa nyt aggressioitaan kaksimetristä lekaa heiluttelemalla.

Kullakin sankarilla on perushyökkäystensä ohella kolme erikoiskykyä. Säteilytetty kosmonautti osaa pyöriä lekansa kanssa tuhoisaa piruettia, herjata lähialueen viholliset hyökkäämään itsensä kimppuun, sekä hypätä taivaisiin ja laskeutua sieltä leka edellä kuin 155mm kranaatti konsanaan. Todella mainiona ideana jokainen tehtävä on kuin MOBA-matsi: kaikki hahmot aloittavat ensimmäiseltä tasolta, ja saavat hirviöitä tappaessaan valita aina kolmesta erilaisesta bonuksesta, näin rakentaen tehtävän aikana haluamaansa minibuildia. Ja kun kuudes kokemustaso kilahtaa plakkariin, on aika valita kahdesta voimakkaasta ultimate-kyvystä, jälleen kuin MOBAssa konsanaan.


Myös peruspelattavuus on hauskaa. Killsquadia pelataan kuin kahden tikun räiskintäpeliä konsanaan, eli kaikki on välitöntä ja toimivaa. Tempo on korkea, hirviöitä on paljon ja tuho on sekä näyttävää että laajamittaista. Hyvän, jopa erinomaisen, pelin ainekset ovat siis kasassa. Valitettavasti Killsquad kuitenkin sössii kaiken kun vedetään perspektiiviä hieman taaksepäin ja tarkastellaan sitä yksittäisten tehtävien ulkopuolista metapeliä.

Kuten jokainen Diablo III:a, Path of Exileä, Warframea tai vaikka Destiny 2:a pelaava voisi kertoa, tällaiset pelit elävät tai kuolevat yhden kysymyksen avulla: millaista lootti on. Lootti, eli hirviöiltä kerättävät varusteet, ovat näiden pelien suonissa pumppaava veri. Jos lootti on hauskaa, ja sitä saa sopivissa määrin, pelikin yleensä toimii. On vaikea kuvitella, miten Killsquad olisi voinut toteuttaa loottiaan enää huonommin.

Ensinnäkään loottia ei tipahtele tehtävien aikana, vaan sitä ostetaan tehtävistä kertyvällä valuutalla availemalla loottilaatikoita. Lisäksi, kun laatikon avaa, sieltä ei paljastu mitään kiinnostavaa tai innostavaa, koska Killsquadin lootti on niin tylsää että se voisi olla peräisin jostain valtion loottiviraston byrokraatin pöytälaatikosta. Aseiden visuaalisen ilmeen ohella ainoa asia, joka loottia haaliessa muuttuu, on lootin tasoa kuvaava numero. Ei siis edes teho: kun muistin toista kymmentä tehtävää pelattuani vaihtaa hahmoni panssarit uudempaan versioon, uusi panssari oli teholtaan, nimeltään ja ulkoasultaan identtinen aloitusvarusteeni kanssa, mutta sen taso oli 20 tasoa suurempi.


Puutteita riittää muillakin osa-alueilla. Koska Killsquad on tarkoitettu moninpeliksi, on vähintään outoa, että siitä ei löydy esimerkiksi mahdollisuutta keskustella tai kommunikoida tiimiläisten kanssa. Tehtävän aikana poistuneiden tilalle ei myöskään voi etsiä korvaajia. Lisäksi peli on hyvin buginen, ja moni pelisessioni päättyi kaatumiseen tai jumitukseen tehtävien aikana. On sanomattakin selvää, että uudelleenkäynnistyksen jälkeen ei pääse enää takaisin kesken jääneeseen sessioon.

Niinpä Killsquad kannattaa toistaiseksi kiertää kaukaa. Kehitystiimi saa tehdä paljon töitä muuttaakseen Killsquadin hyväksi peliksi, mutta toisaalta tehtävä ei ole mahdoton. Peruspelattavuus todellakin on kunnossa, ja sitä metapeliä tunkkaamalla kokemuksesta voisi vielä saada toimivan. Vähän vain pelottaa, että juna lähti jo asemalta ja tiimillä ei tule olemaan aikaa tai resursseja niin kattaviin uudistuksiin.

Lisätietoa: Novarama