Tällä kertaa V2.fi:n ennakkotestaukseen päätyi pietarilaisen Unfrozenin kehittämä Iratus: Lord of the Dead. Iratus ei ole mikä tahansa tsompien tirehtööri, vaan nimensä mukaisesti nekromantikkojen nekromantikko ja kuolleiden lordi. Hirviöitä herättelevän Iratuksen maailmanvalloitus jäi karvan päähän vuosituhansia sitten, mutta mörököllien ruhtinas herää kostoretkelle vuosituhansien unesta.



Lähtökohdiltaan Iratus vaikuttaa pelimarkkinoiden sympaattiselta höyhensarjalaiselta, joka yrittää löytää oman nichemmän nurkkauksensa. Iratuksen suorin vertauskuva on varmastikin muutaman vuoden takainen Darkest Dungeon. Molemmista peleistä löytyy nelihenkinen joukko, mikä taistelee vuoropohjaisessa, proseduraalisesti muuttuvassa 2D-dungeonissa. Molemmat pelit ottavat jopa pelimekaniikoissaan huomioon henkisen stressin. Iratus erottuu kuitenkin kilpailijastaan perspektiivillä: tällä kertaa ei ohjata luolastoa tutkivia sankareita, vaan epäkuolleita hirviöitä.


Ajatus hirviöiden komentamisesta on yhtä kutkuttava tänä päivänä, kuin mitä se oli jo Dungeon Keeperin aikaan – eikä vähiten Iratuksen itsensä vuoksi: alusta loppuun ylinäyttelevä Iratus kähisee ja rähisee kuin pahinkin lastensarjojen pahis. Sisäisen Skeletorin emulointi ja näyttämökalusteiden järsiminen on juuri oikea tapa käsitellä hömppää, jossa vuosituhansia arkussa homehtunut taikuri nousee kostamaan vangitsijoilleen.


Yritystä löytyy useammankin klassikkopelin edestä. Iratusta suunnitellessa on selkeästi pidetty hauskaa ja leikitty lennokkaiden ideoiden kanssa. Esimerkiksi hirviöarmeijan harventuvia rivejä paikataan rakentamalla uusia sotureita irto-osista, kuten sydämistä, aivoista ja haarniskoista. Ovatko irtokallot loppu? Ei se mitään! Jos sinulta löytyy pussukallinen tuhkaa, voit luoda luurankosoturin sijaan esimerkiksi ujeltavan bansheen. Vallan kasvaessa voi aloittaa myös uran riivattujen rakennusmestarina pystyttämällä uuden Nekropoliksen. Manalan rakennukset auttavat totta kai Iratuksen valloitussuunnitelmissa: kirjaston rakentamalla saa kokemuspisteitä, vahinkoa ottaneet hirviöt taas virkistyvät upouudella ruumishuoneella. Hirviöiden ja hirviökotien lisäksi nekromantikko näprää muun muassa alkemian ja artefaktien parissa.


Ideat ovat mainioita, eikä toteutuksessa ole sinällään vikaa, mutta enemmänkin voisi toivoa. Lord of the Deadissa on esimerkiksi viitisentoista erilaista hirviötä, mutta jokainen zombie on identtinen, eikä yksikään wraith-henkiolento eroa edeltävästä. Jos minut todella päästetään rakentamaan hirviöitä irtoraajoista, olisi paljon mielekkäämpää jos monsterit voisi suunnitella ja rakentaa vapaammalla kädellä. Hiljalleen rakentuva Nekropoliskaan ei tarjoa juuri pelattavaa, kunhan vain napsauttaa uuden rakennuksen valmiiksi tietyin väliajoin. Valitteluni on kuitenkin lähinnä haihattelua AAA-tuotantoarvojen perään, ei niinkään vakavaa kritisismiä pikkubudjetin pelistä.



Taisteluiden ympärillä on siis pientä näperrettävää, mutta pääosassa on silti luolaston tutkiminen. Proseduraalisesti luodut ympäristöt tarjoavat muiden roguelike-pelien tavoin uutta löydettävää jokaiselle pelikerralle, joskin sattumanvaraisuutta tasapainotetaan taktikoinnilla: Iratuksessa pelaaja näkee edessään olevan reitin alusta alkaen, joten pelaaja voi taktikoida vapaasti reitinvalinnoilla. Turvallisempi polku saattaa tarjota helpotusta hädän hetkellä, mutta vahvojen soturien kouluttaminen vaatii myös tiivistä kahakointia.


Kahakointi itsessään on tuttua vuoropohjaista nakuttelua. Parhaimmillaan 4-vastaan-4-kokoisissa kahakoissa jokainen hahmo tekee toimintansa vuorollaan, on kyseessä sitten omien tukeminen tai vihollisten vahingoittaminen. Liikkumista ei ole (joskin tietyt iskut liikuttelevat hahmojen järjestystä rivissä), joten toiminnot keskittyvät nimenomaan iskuihin. Jokaisella hahmolla on myös elinpalkin lisäksi stressipalkki, joka kuvastaa henkistä jaksamista: iskuja voikin tehdä joko fyysisinä tai henkisinä.


Iso osa taistelusta on erilaisilla buffeilla ja debuffeilla kikkailua. Monet hahmoista voivat alentaa esimerkiksi vihollisen vahingontekoa, jonka lisäksi jotkin taistelutoverit – kuten yrmy dark knight – voivat iskeä sitä kovempaa, mitä useammalla tavalla vihollista on debuffattu. Taistelussa pitää siis miettiä eri hirviöiden taitojen yhdistelyä, mahdollisimman tappava lopputulos mielessä.


Taistelu on toimivaa ja tarpeeksi taktista, jotta eri combojen testaus tuntuu mielekkäältä. Stressiä ja debuffeja tarjoileva banshee käyttäytyy esimerkiksi tyystin erilailla kuin kaukotaistelevat Iratuksen morsiamet. Mahdottoman monimutkaisiksi taistelut eivät silti muutu, sillä hahmonkehityksestä huolimatta jokaisella hirviöllä on vain kuusi iskua, joista yksi on varattu harvinaiseksi erikoisiskuksi. Hirviöiden lisäksi taisteluihin voi vaikuttaa sekä artefakteilla että magialla, jolla loitsitaan esimerkiksi meteorikuuroja vihollisen päänmenoksi.


Early access -peliksi Iratus vaikuttaa yllättävänkin hiotulta kokonaisuudelta. Pelin balanssi tuntuu painottuvan vaakakupissa liikaa hampaiden kiristelyn puolelle, mutta paketti toimii jo nyt, ja tasapainotusta tulee varmasti tapahtumaan useammankin päivityksen edestä. Lord of the Deadista ei ole miksikään koko kansan suosikiksi, mutta vuosien varrella testattuihin early access-peleihin verrattuna Iratus on yllättävänkin toimiva ja ammattitaitoisesti suunniteltu kokonaisuus. Jos mitään ihmeellistä ei satu nykyhetken ja lopullisen julkaisun välilä, Iratuksessa itää kulttiklassikon siemen.

Testauksessa ollut versio on julkaistu Steamin early accessissa noin 25 euron hintaan.