Kickstarterien epäilijöille voidaan taas heittää märkää rättiä päin naamaa – yksi projekti on taas viety maaliin suunnitellussa aikataulussa. Where the Bees Make Honeylle kerättiin rahaa loppuvuodesta ja Kickstarter-kampanja onnistuikin haalimaan rahaa hieman päälle tavoitellun viiden tuhannen dollarin verran. Se jääneekin pelin suurimmaksi meriitiksi…


Pelissä päähenkilömme Sunny on kyllästynyt täysin työhönsä puhelinmyyjänä. Hän muistelee kaiholla lapsuuttaan, jolloin kaikki oli mahdollista. Tehdessään yksikseen ylitöitä kolkossa toimistossa hän saa puhelimitse tehtävän; etsi nitoja, muistilehtiö ja laskin. Ärsyttävää tehtävää suorittaessaan sähköt menevät yllättäen ja hänen on etsittävä virtakytkin – nautimme juuri kutkuttavaa draamaa. Kellarista saamme sähköt takaisin päälle, mutta palatessaan toimisto ei ole entisensä ja Sunny päätyy takaisin lapsuudenmuistoihinsa, ainakin mielikuvallisesti.


Ensimmäisestä toimistokohtauksesta kävi jo selväksi, että pelin täytyy tehdä jatkossa ihmeitä, että se voi ansaita hyviä arvosanoja. Kontrollit olivat todella karmeat ja Sunnyn silmistä kuvatussa kohtauksessa avokonttorissa liikkuminen tuntui vähintäänkin hankalalta. Pelin osoitinpiste liikkui todella nopeasti ja soivaan puhelimeen osuminen vaati melkoisesti tarkkuutta pelihahmon liikkuessa kuin päätön apina. Seuraavassa kohtauksessa peli muuttui lapsellisen helpoksi sivusta kuvatuksi tasohyppelyksi ja kohta olimmekin ratkomassa yläviistosta kuvattua puzzlepähkinää. Lisää vaihtelua muuten kankeaan pelikokemukseen tarjosi pupuseikkailu ja kohtaus, jossa rällättiin radiohjattavalla maastoajoneuvolla. Nämä viimeiseksi mainitut olivat kontrolleiltaan vielä potenssiin kaksi hirveämpiä kuin alun toimistokahlaus.



Pelityypeistä yläviistosta kuvatut puzzletehtävät ovat ehkä se ainoa osa, joka jollain tasolla toimii tyydyttävästi. Kamera on lukittu tiettyyn kulmaan ja sankarimme pitäisi kerätä kaikki kolme tasoon piilotettua aarretta. Kaikkiin ei pääse ihan noin vaan käsiksi, joten on pyöritettävä pelitannerta, jolloin kentän lisäksi osa sen esteistä vaihtaa asentoa. Eri suuntiin tapahtuvalla pyörityksellä on omat vaikutuksensa ja se tuo oman haasteensa. Ainoa ongelma tässä parhaassa osasessakin on se, että pelityyppiä on vain muutaman tason verran ja vaikeusaste ei kerkeä juuri nousemaan.


Lapsuuden tarinalliset muistot täyttävät pelitehtävät paikoitellen tunteellisella energialla. Jänisjuoksussa, joka noin muuten oli yksi karmeimmista pelikokemusta teknisesti, juostiin viheriöissä ja hypeltiin kallioilla samaan aikaan kun taustalla kuului kuinka äiti etsi kadottamaansa lastaan supermarketissa kassalaitteiden piippaillessa taustalla. Sitten taustalla kuului loppuratkaisu, jonka mukaan söpö puputtelukin ruudulla eteni. Ajatuksen tasolla idea toimii, mutta pelitekninen suoritus vetää maton tämänkin alta. Ääninäyttelystä voi kuitenkin antaa kevyen peukun noston, koska tarinan päähahmon ääninäyttelijä hoitaa tonttinsa hyvin.



Oli jo lähellä, että antaisin pelille huonoimmat mahdolliset pisteet, mutta kaunis yritys antaa pienen sympatiapisteen kokonaisuudelle. Olisi hauska kuulla pelin ennakkoon Kickstarterin kautta ostaneiden ja siitä asti odottaneiden mielipiteet lopputuloksesta, koska se on melkoinen rimanalitus lähes joka osa-alueella. Lopputulos ei kuitenkaan tunnu suoralta rahastukselta, mutta toisaalta en ymmärrä miten tekijä on päästänyt näin keskeneräisen pelin markkinoille. Tähän juttuun olen kasannut vain osan heikkouksista ja outouksista, joten uhkarohkeille on luvassa lisää yllätyksiä


Peliä markkinoidaan lapsuudenmuistolla aikuisen perspektiivistä katsottuna, mutta ei tämä helppoutensa ja tarinankerronnan ohuutensa vuoksi tarjoa juuri mitään pelin ikärajoituksen ikänsä puolesta ylittäneille. Pelin kahlaa läpi hieman reilussa tunnissa ja jos jostain kumman syystä haluaa kokea tämän kaiken uudelleen, voi nähdä pelin toisenlaisen lopun ja samalla kerätä kaikki pelin loput saavutukset talteen. Gamerscoren ja trophyjen kerääjille peli tarjoaa siis todella helppoa statuksen korotusta. Peliä Xboxilla pelanneista yli 50 prosenttia on läpäissyt pelin ja näistä noin 80 prosenttia on pelannut pelin vielä toistamiseen lävitse – onkohan peli sittenkin hyvä? Luulenpa että helpot saavutukset ovat vedonneet pelaajiin.

Where the Bees Make Honey -nimi lupaa jo jotain outoa ja sekava kokonaisuus yhdistettynä kaameaan toteutukseen on todellakin sitä.




Hyvää:

• Seikkailussa riittää rutkasti vaihtelua
  
• Tietynlaista positiivisuutta hönkivä värikäs tunnelma
  

Huonoa:

• Kontrollit ovat ihan hirveät
  
• Pelissä ei ole mitään säätömahdollisuuksia minkään asian suhteen
  
• Bugeja ja outoja ratkaisuja tarjotaan jatkuvalla syötöllä
  
• Tunnin kesto – tosin viisi minuuttiakin olisi riittänyt