Maailmassa on aina tilaa hyvälle toimintanaksuttelulle, ainakin jos minulta kysytään. Tähän tuntuu uskovan myös Eko Software, joka kehittää täyttä häkää suosittuun Warhammer-universumiin sijoittuvaa synkkää toimintaroolipeliään.


Warhammer: Chaosbane oli kuun alussa beta-testissä, johon mekin osallistuimme. Testiviikonlopun perustella odotettavissa ei ole suunnattomia yllätyksiä, mutta laadukasta pelattavaa kylläkin.



Chaosbane sijoittuu Warhammer-miniatyyripelin pikimustaan maailmaan, jossa sivistyneiden kansakuntien rippeet käyvät loputonta ja tuhoontuomittua taisteluaan pimeyden voimia vastaan. Kaikkein pimein on tietenkin kaaos, ihmisten ja muiden sivistyneiden rotujen persoonallisuuksien pimeiden puolten ruumiillistuma. Loputtomat legioonat tekevät iskujaan kylmästä pohjoisesta samalla kun salaiset kultit pyrkivät luhistamaan sivilisaatioita sisältä käsin.


Chaosbanessa pelaajat – joita voi olla yhdestä neljään joko jaetulla ruudulla tai netin välityksellä - asettuvat taudin ja sairauksien jumalan, Nurglen, joukkoja vastaan taistelevan neljän sankarin saappaisiin. Tarjolla on ihmissoturi, haltiamaagi, toisenlainen haltiasamooja sekä kirsikkana kakun päällä kääpiöiden jättiläisentappaja. Tappajat – slayerit – ovat kääpiöitä, jotka ovat jotenkin häpäisseet itsensä tai klaaninsa ja pyrkivät nyt hyvittämään tekonsa etsimällä mahdollisimman kunniakasta kuolemaa taistelukentällä. Betaversiossa näistä pääsi kokeilemaan itse maagia ja ihmissoturia, joista molemmat tarjosivat hyvin erilaista pelattavuutta.

Diablo 3:n tapaan hahmonkehitys on hyvin vapaata. Kokemustasojen karttuessa hahmot saavat uusia kykyjä, joista sitten valitaan halutut käyttöön. Tasaisin väliajoin kyvyistä tipahtelee myös parannettuja versioita. Kaikkea ei kerralla saa käyttöönsä, sillä kaikki kyvyt maksavat kykypisteitä, joita ei koskaan ole tarpeeksi. Onneksi kykyjä voi kuitenkin vaihdella vapaasti, joten ei ole pelkoa siitä, että onnistuisi kehittämään hahmonsa niin huonoon tilaan, että peli pitäisi aloittaa alusta.


Hahmotyypeillä tuntuu olevan omat roolinsa, joiden ympärille näiden kyvyt myös rakentuvat. Maagi tietenkin nukettaa kaikkea liikkuvaa kauempaa, samalla kun ihmissoturi on omimmillaan vihollisten keskellä. Hän iskee Imperiumin sotaviirin maahan tarjoten näin itselleen ja kumppaneilleen bonusominaisuuksia, herjaa viholliset itsensä kimppuun ja vapauttaa näin kaverit tekemään vahinkoa ja kombon päätteeksi saa mojovat bonukset jokaisesta ympärillä seisovasta vihollisesta. Sitten vain sanotaan rukous Sigmarille ja annetaan miekan heilua.



Jokaisella hahmolla on niiden perusjuttujensa ohella oma niin sanottu nimikkokykynsä. Ihmissoturi osaa lämäistä kilvellään vastustajiaan niin kovaa, että kaikki edessä seisovat taintuvat muutamaksi sekunniksi. Haltiamaagi taas voi kontrolloida suoraan esiin manaamiaan sähkökuulia, jotka sitten seuraavat hiiren kursoria ja tarjoavat näin hyvin vapaata murhaamista.




Warhammer-aiheisesta pelistä kun on kyse, pelaaminen on tietenkin todella veristä ja överiksi vedettyä. Viholliset puskevat päälle valtavina ryppäinä ja kun taistelu alkaa, käristyneet ja ruhjotut ruumiit lentelevät irtoraajojen ja verisateen keskellä pitkin seiniä. Tämä on tietenkin oikein kivaa ja tyydyttävää, varsinkin kun taistelua on rytmitetty mukavasti heittelemällä välillä mukaan kovempia vihollisia tai minipomoja, joita vastaan saakin sitten olla varpaillaan.

Koska kyse on loottipelistä, viholliset myös heittelevät kuollessaan ympärilleen aarteita kuin teinit penkkaripäivänä konsanaan. Myös lootti noudattelee Diablon perinteitä: mitä harvinaisempi esine, sitä kovemmat bonukset ja ominaisuuspisteet se tarjoaa.


Beta itse antoi pelata vain kahdella pelin hahmoista, eikä näilläkään tietenkään tarinaa loppuun. Niinpä juonenkäänteiden ohella jäivät kokematta haasteversiot pelin luolastoista, sekä mielenkiintoiselta kuulostava boss rush -versio jokaisesta luolasta. Nämä varmasti tarjoavat paljon tekemistä hahmojensa buildien optimoinnista kiinnostuneille pelaajille, mutta kokeilematta on mahdoton sanoa, miten hyvin kokonaisuus toimii.



Jo nyt beta kuitenkin hälvensi pelkojani. Warhammer-pelit ovat perinteisesti olleet tasoltaan hieman vaihtelevia. Jokaista Vermintideä tai Total War: Warhammeria kohti on nähty useampi paske, joita ei pelaisi ilmaiseksikaan. Chaosbane ei tule putoamaan tähän rakoon, ellei nyt aivan ihmeitä tapahdu. Se on oikein sujuva, viimeistelty ja ennen kaikkea addiktiivinen toimintamäiskyttely. Lopullinen versio sitten näyttää, miten se lopulta pärjää vertailussa Diablo 3:n ja Grim Dawnin kaltaisia kilpailijoita vastaan.

Sitä odottaessa!

Testattu: Windows 10, Intel Core i7-8770k, 16 Gt keskusmuistia, GeForce GTX 1080