Tuorein sisältö

Suomalaista pelaamista kolmella vuosisadalla – uusi näyttely avaa lauta- ja videopelien historiaa

Jukka O. Kauppinen

09.02.2019 klo 17.50 | Luettu: 4632 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Upeita lautapelejä, nostalgisia bittejä

Kansalliskirjastossa avautunut näyttely Nopista bitteihin on pieni mutta pinkeä katselmus suomalaisen pelaamisen historiaan. Näyttelyyn on koottu monipuolinen kattaus pelejä ja pelaamiseen liittyviä esineitä, joiden seassa on myös äimistyttäviä ja herkullisia makupaloja. Niiden kautta on herkullista makustella pelaamisen trendejä eri vuosisadoilla ja vuosikymmeninä.

Tämän artikkelin videolla pieni kierros näyttelyssä sekä haastattelussa Kansalliskirjaston Lauri Ojanen, joka kertoo hieman näyttelyn taustoista. Lisäksi satsi valokuvia näyttelyn antimista.



NOPISTA BITTEIHIN - näyttely


Näyttely kertoo suomalaisen pelaamisen kehittymisestä kolmella vuosisadalla. Esillä ovat pelit, pelaajat, pelivälineet ja pelimuistot. Mukana on vanhoja lautapelejä 1800-luvulta alkaen, harvinaisia kotimikroharrastuslehtiä 1980-luvulta sekä videokatsaus suomalaiseen pelistriimaamiseen. Lauta- ja kotimikropelejä pääsee myös itse pelaamaan.

Pelaaminen kertoo paljon ajastaan. Pelien kehityksessä näkyvät myös yhteiskunnalliset muutokset. Lautapelit välittivät sotien uutistapahtumia olohuoneiden pöydille. Kotitalouksien vaurastuminen taas toi tietokoneet koteihin ja aloitti aivan uudenlaisen jakson pelaamisen historiassa.





Myös pelaamisen arvostus on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Pelaaminen ei aina ole ollut sosiaalisesti hyväksyttyä, mutta ajan myötä marginaalisesta harrastuksesta on kasvanut ja kehittynyt globaalin viihdeteollisuuden suurin yksittäinen osa-alue. Pelit ovat matkanneet metsistä messuhalleihin.

Näyttelyn sisältö on koottu pääasiallisesti Kansalliskirjaston vapaakappaleina talletetuista kansalliskokoelmasta sekä professori Markus Brummer-Korvenkontion keräämästä ja kirjastolle lahjoittamasta Brummeriana-kokoelmasta. Mukana on myös lainaesineitä yksityishenkilöiltä sekä valokuvia museoiden kokoelmista.

Pelien ja niihin liittyvien julkaisujen säilyttäminen tulevien sukupolvien käyttöä varten on tärkeä osa Kansalliskirjaston tehtävää kulttuuriperinnön vaalijana.

"Inhimillinen kulttuuri syntyy ja kehittyy leikissä, leikkinä... kulttuurin käsitteeseen sisältyy leikin käsite."
- Johan Huizinga, Homo Ludens





Asiantuntijat: Tero Kerttula, Juho Kuorikoski, Niklas Nylund, Mikko Saari ja Henna Ylänen
Näyttelytyöryhmä: Sanna Haukkala, Lauri Ojanen ja Jussi Omaheimo
Näyttelyarkkitehtuuri: Hauen Solutions Oy
Esine- ja valokuvaus: Marko Oja
Digitointi: Satu Hämäläinen, Juha Korvenpää ja Kjell Petersen
Peliemulointi: Erik Lindholm ja Mikko Merioksa
Kosketusnäytöt: Petteri Veikkolainen
Konservointi: Heini Kylliäinen, Heidi Törrönen ja Marleena Vihakara
Näyttelyrakentaminen: Marleena Vihakara
Käännökset: Helsingin yliopiston kielipalvelut (Stina Wikman ja Emma Voutilainen)
Näyttely on toteutettu yhteistyössä Suomen pelimuseon kanssa.

Kansalliskirjasto, Unioninkatu 36, Helsinki.






V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< V2.fi tutkaili ja av... V2.fi-arvonta: Voita... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova