Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Kevyttä hyppelypiristettä (X1)

Esa Toikkonen

20.11.2018 klo 19.34 | Luettu: 2622 kertaa | Teksti: Esa Toikkonen

Kolme katsausta X1:n pikkupeleihin
Octahedron

Ikäraja: 7+

Pienessä mökissä metsän keskellä salaperäinen henkilö kirjoittaa jotakin takkatulen valossa. Tulen sammuttua hän suuntaa metsään ja ojentaa kätensä kohti polttopuuksi kelpaavaa puunpalasta, kunnes jotain ihmeellistä tapahtuu. Hänen eteensä ilmestyy ilmassa leijuva, kirkas väriä vaihtava kristalli, joka lopulta nappaa oudon kaverimme mukaansa ja vie hänet maan alle. Tällaisella kevyellä alustuksella alkaa neonväreihin ja retrohtavaan ulkoasuun nojaava Octahedron.


Pelin pääidea on kiivetä kentän yläpäässä sijaitsevaan maaliin. Kamera liikkuu vain vertikaalisesti ylös ja alas. Pelihahmo ei korkealle hyppää, mutta hänen alleen pystyy hypyn aikana luomaan pienen tason. Taso ei ole pitkäaikainen ilo, vaan se hälvenee melko nopeasti pois. Tasosta riippuen saman hyppy-yhdistelmän aikana pystyy luomaan useamman tason ja niiden avulla kapuamaan korkeiden esteiden päälle. Taso toimii myös sen pienen hetken sivuttain liikkuvana "surffilautana" ja sen avulla pystyy etenemään pitkienkin esteiden yli.

Taso tasolta vaikeusaste nousee ja vastaan tulee haastavampia vihollisia. Tavalliset piikkipallot eivät liiku, mutta niihin koskeminen syö energiamittaria. Liikkuvat viholliset ovatkin hankalampia välteltäviä ja pelin edetessä niiden vaarallisuus ja määrä lisääntyvät huomattavasti. Haastavuus nousee kymmenistä kentistä huolimatta melko nopeasti jo pelin alkupäässä.


Kentissä on melko paljon kerättävää ja tasoihin voi palata suorittamaan lisähaasteiden kautta saatavia mitaleja. Hieman tylsästi lisähaasteet ovat kentästä toiseen samat – käytä mahdollisimman vähän liikkumista helpottavia tasoja pelihahmon alla.

Kokonaisuutena peli on ihan hyvä ja tuo peligenreen mukavasti väriä. Hyvin luotu elektroninen soundtrack sopii neonvärityyliseen peliin mainiosti, eikä pelin kontrolleistakaan ole aihetta valittaa. Toki peli alkaa suht nopeasti vaihtelevista elementeistään huolimatta toistamaan itseään, mutta suosittelisin tätä enemmänkin pieneksi suupalaksi silloin tällöin. Jos retrotyylinen tasohyppely neonväreineen kiinnostaa, kannattaa ainakin kokeilla.



Jack N' Jill DX

Ikäraja: 3+

Jack N' Jill on lapsenmielinen tasohyppely, jossa Jack ja Jill ilmeisesti välittävät toisistaan – ainakin he pelastavat toisensa 140 kertaa. Pelissä on yhteensä siis 140 tasoa, joita voit pelata kummalla ystävyksistä hyvänsä. Pelillistä eroa palloa muistuttavilla hahmoilla ei ole, mutta halutessaan pelaaja voi pelastaa tytön sijaan pojan.


Pelivalikoista kun on päästy itse peliin, ei pelaajan tarvitse naputtaa kuin A-nappia. Pelihahmo liikkuu itsestään koko ajan eteenpäin ja hypyt suoritetaan nappia painamalla. Hahmo oppii myös uusia taitoja pelin edetessä, kuten hyppäämään seinämältä vastakkaiselle seinämälle ja solmimaan sporttilenkkarit jalkaansa, jolloin palleron vauhti kasvaa hetkellisesti. Kentät ovat melko lyhyitä, sillä lyhin on muutaman sekunnin luokkaa ja pelin edetessä tasojen kesto nousee noin minuutin luokkaan. Kuolema voi korjata putoamalla maan syvyyksiin ja osumalla viholliseen tai piikkipalloon. Alun kentät läpäisi helposti yhdellä yrittämällä, mutta sen jälkeen lähes järjestäen jokaista kenttää tarvitsi muutamaan kertaan yrittää uudelleen, ennen kuin maaliin asti pääsi. Esteet tulevat välillä niin nopeasti vastaan, että niihin oli hankala reagoida ajoissa ensimmäisellä yrittämällä.

Kenttiä läpäisemällä alkuvalikkoon aukeaa minipelejä, joista voi kerätä pelin sisäistä valuuttaa ja ostaa vaikkapa hahmolleen hatun. Minipelit noudattelevat normaalin yksinpelin idea ja pääsääntöisesti niissä yritetään napata mahdollisimman paljon valuuttaa aikarajan sisällä.


Jackin ja Jillin seikkailu vaikuttaa hieman puhelinpeliltä, ja tarkistettuani huomasin sen löytyvän myös puhelimeni sovelluskaupasta. Noh, nyt pelaaja voi valita millä alustalla pelaa ja toisaalta Gamerscoren kerääjille peli on mainio, kaikki saavutukset pystyy keräämään vartissa. Peli on ihan kiva, mutta kyllästyminen tuli melko nopeasti vastaan. Tämä sopii ehkä lapsille, jotka innostuvat mustavalkoisesta retrografiikasta ja kasibittistä aikaa mukailevasta musiikista.



Wenjia

Ikäraja: 3+

Metsässä asuvilla pieni henkiolennoilla on kaikki hyvin, kunnes maanjäristys ja sitä seuraava laavan purkautuminen tuhoaa heidän mukavan olotilansa. Monet hengistä jäävät loukkoon tapahtumien seurauksena. Pieni joukko henkiä pystyy pelastautumaan, mutta heistä ei ole tovereitaan auttamaan. Heillä on kuitenkin yksi ässä hihassaan, kissa, joka voisi auttaa pelastamaan ystävänsä.


Pelissä ensimmäisenä silmään pistää sen kaunis piirrosmainen grafiikka. Tyylillisesti peli muistuttaakin muutama vuosi sitten julkaistua Ori and the Blind Forest -peliä. Pelissä on tarkoitus ohjastaa päähahmon asemassa oleva kissa näiden kauniiden maailmojen läpi hypellen, kevyitä puzzle-pähkinöitä selvittäen ja toki henkiä pelastaen. Pähkinät pääasiassa perustuvat pelin erikoisuuteen, kahteen erilaiseen maailmaan. Nappia painamalla kaunis metsä muuttuu kovia kokeneeseen vastineeseensa ja hyppelyn ohessa tulee hyppiä myös näiden maailmojen välillä, että esteistä pääsee ohitse.

Maailmojen välillä loikinta tapahtuu jouhevasti ja käytännössä ominaisuutta voi joutua hyödyntämään esimerkiksi tilanteessa, jossa edessäsi on suuri vesialue, josta ei hengissä yli pääse. Nappia painamalla veden päälle onkin sitten ilmestynyt henkimaailmallisia tasoja tai teleportteja, joita apuna käyttäen matka voi jatkua. Kontrollit toimivat pääosin hyvin, mutta grafiikka aika ajoin saattaa hieman nykiä ja tällöin oikein ajoitettu hyppy ei välttämättä menekään aivan maaliin.


Wenjia on myyntipuheissaan lupaava, mutta kokonaisuus jää lopulta melko ohueksi. Peliin on lainattu hyviä elementtejä, mutta niistä ei uusiokäytössä onnistuta puristamaan tarpeeksi irti. Peli on myös melko helppo, mutta toisaalta kauniiden taustojen kanssa pääsee sen ansiosta rentoutumaan ihan kunnolla. Pelin pelaa illassa parissa lävitse, eli hauskuus jää lopulta melko lyhyeksi.



V2.fi | Esa Toikkonen
< Pelataanpa: Räjähtäv... V2.fi kilpailu: Voit... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova