Roolipelit ja pelaaminen ovat tänään ihan arkipäiväisiä asioita. Niiden pelaaminen on yleistä, peliporukat kokoontuvat usein ja niiden ympärillä syntyy eliniän kestäviä ystävyyssuhteita. Juuri tälläkin hetkellä Tampere-talossa vietetään Tracon-tapahtumaa, joka on tuonut kaupunkiin tuhansia rooli- ja lautapelien ystäviä. Mutta aina ei ole ollut näin.

Roolipelaaminen on loppujen lopuksi tarinankerrontaa. Valmiin kirjan lukemisen sijaan roolipelaajat vain rakentavat oman, uniikin tarinansa ja tapahtumat oman päänsä sisällä ja yhdessä muiden kanssa. Niinpä se onkin omiaan kutittelemaan mielikuvitusta ja piiskaamaan sen huikeaan kiitolaukkaan. Tosin toki roolipeleissäkin on monia tasoja ja tapoja pelata, ja myös sekä yksin että yhdessä pelattavat tietokone- ja konsoliroolipelit ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Mutta e mennä tällä kertaa syvemmälle digiin.

Niin, tarinankerrontaa. Sehän on ollut ihmisille tärkeää aina. Taruja ja heimon muistoja on kerrottu eteenpäin ja merkitty muistiin. Niitä on kuunneltu, jännätty, pelätty ja eläydytty. Nykymuotoinen roolipelaaminen onkin oikeastaan vain oma sivuhaaransa tarinankerronnan suuressa, suunnattomassa puussa.

Tämä haara sai alkunsa Yhdysvalloissa 1970-luvulla, kun ensimmäinen valtavaan suosioon ponnahtanut roolipeli Dungeons & Dragons -julkaistiin. Kuten uudet asiat aina, sitäkin ymmärrettiin paikoin väärin ja erinäiset kohut varmistivat D&D:n jäämisen historiaan - ja toimivat toki samalla valtavan tehokkaina mainoskampanjoina. Suomeen D&D saapui tiettävästi vaihto-oppilaiden mukana, eikä kestänyt kauaa kun roolipelejä ryhdyttiin varoen kokeilemaan meidänkin suunnillamme.

Ensimmäisenä apajille ehti Risto J. Hieta eli Nordic (the Incurable), jonka Acirema - The Secret Treasure of Raguoc in the Acirema Dungeons - löytyy meikäläisenkin rakkaiden pelien hyllystä. Se oli niin hellyttävän yksinkertainen ja selkeä peli, jonka luolissa oli vaivatonta seikkailla ja haasteetkin niin mukavaa rautalankaa. Mutta kun siihen heitti taikapussissa pöllähdyksen mielikuvituspulveria, niin johan vaneriraameihin ilmestyi kultausta ja hämähäkkikin kasvoi silmissä ja raajoissa. Sittemmin Nordic teki myös 1987 julkaistun Miekka ja magia -pelin, joka oli ensimmäinen aikuisen oikeasti kaupallisesti julkaistu täysimittainen roolipeli.

Nordic oli muutenkin äärimmäisen tärkeä merkkihahmo suomalaiselle roolipeliskenelle, sillä hänen Peliluola-palstansa MikroBitti-lehdessä oli ensimmäinen vakiomuotoinen ja säännöllinen roolipeleistä kertova palsta. Ja kun MikroBitistä puhuttiin, niin palstalla oli myös lukijoita ja faneja. Olihan se niin hämmentävän hienoa aina lukea herran jorinoita erilaisista roolipeleistä ja peliporukkansa seikkailuista.

Näistä ajoista ollaankin asteltu pitkälle. Suomen pelimuseon Tampereella avaama uusi näyttely Astuit ansaan! koukuttaa roolipelaamisesta kiinnostuneita aina 6.1.2019 saakka, eikä se ole ihan mikä tahansa näyttely. No, onhan tavaraa ripustettu seinille mutta galleria-tila on sisustettu ja maalattu teemansa mukaiseksi saliksi, jossa vierailijat voivat istahtaa alas lukemaan kirjaston roolipelilehtiä, perehtymään käpisteltävänä olevia roolipelejä sekä myös ihan vapaasti pelaamaan, jos siltä tuntuu. Pelimuseon hengen mukaisesti esillä ei vain ole tavaraa, vaan myös luettavaa, kosketeltavaa ja pelattavaa.

Toki näyttelyn tavaratkin ja esillepano ovat tärkeitä. Matka ansan uumeniin alkaa heti sillä suurimmalla synnintekijällä, nuorison langettajalla, Dungeons & Dragons -roolipelin alkuperäisellä versiolla. Pelien ihastelu jatkuu pelin suomenkielisen painoksen kautta niin suurille kuin pienille rpg-lammikoille, sillä esillä on roppakaupalla suomalaisia roolipelejä - enemmän kuin herkkä satunnaispelaaja uskoisi olevan olemassakaan. Avajaisissa taidettiin sanoa, että niitä olisi löytynyt jo kolmisensataa. Toki valtaosa on pieniä painoksia, mutta kyllä nekin lasketaan - ja aina joskus edelleen löytyy yksi säilynyt kappale jostain pelistä, jota jaettiin jossain tapahtumassa sen 10-20 kappaletta valokopioina.

Eikä pieniäkään roolipelejä pidä väheksyä. Pienestä se Aciremakin lähti! Moni pöytälaatikkopeli voi olla terapiaa, harrastus tai askel johonkin suurempaan. Kun näyttelyn avajaisissakin katseli roolipelitekijöiden innostunutta ja herkistynyttä laumaa, niin näkee miten moni heistä on jatkanut luovuuden ytimessä. Pakko arvostaa.

Ja kun avajaisissa ryhmä roolipelaajia ja pelisuunnittelijoita kerääntyi ryhmiksi salin keskellä olevan pelipöydän ääreen ja aloitti pelaamisen, niin kyllähän siitä näki miten rakkaissa vesissä uidaan.
Monille näyttely on taatusti rakasta nostalgiaa, mutta eiköhän sieltä voi oppiakin sekä hakea inspiraatiota. Ja toki bongata pelejä, joista ei ole koskaan kuullutkaan.

Mainitsinko jo, että näyttely on myös interaktiivinen? Siellä järjestetään vapaan pelailun lisäksi myös pakohuoneseikkailuja, minkä lisäksi näyttelyyn on kirjoitettu aivan ikioma rooliseikkailunsa. Idylliseen Routapuroon sijoittuvia Dungeons & Dragons 5. laitoksella pelattuja roolipelisessioita järjestetään lauantaisin 8.9, 15.9, 29.9., 13.10., 27.10., 10.11. ja 24.11. kello 12-15. Peli sisältyy museon pääsylippuun.

Menkää jo! Nauttikaa! Hieno näyttely on!

Loppulainaus näyttelyn tiedotteesta:
Ensimmäiset suomalaiset roolipelit olivat vaatimattomia omakustanteita, mutta vähä vähältä niiden pelisuunnittelu, taide ja taitto ovat ammattimaistuneet. Koska pienen kielialueen roolipelisuunnittelijan leipä on kapea, tekevät monet pelejä harrastuksenaan. Tuhansien tuntien käyttäminen vuodesta toiseen omien julkaisujen tekemiseen, tai vapaaehtoistyöhön erilaisissa roolipelitapahtumissa, ei ole vierasta intohimoisille harrastajille. Roolipeliharrastaja onkin mukana ennen kaikkea rakkaudesta lajiin!
Astuit ansaan -näyttely kertoo suomalaisten pelien ja pelaajien tarinoita. Näyttely kertaa roolipelien asemaa mediassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa, sekä paneutuu harrastuksen sisällä jaettuihin tarinoihin ja sen erityispiirteisiin. Elämyksellinen, seikkailuun kannustava näyttely tarjoaa koettavaa myös niille, joilla ei ole omakohtaista kokemusta roolipeleistä.

Lisätietoja: http://www.suomenpelimuseo.fi
Teksti ja kuvat: Jukka O. Kauppinen