Miten fiksua on tuomita isä ja siskon mies Helvettiin kärsimään graafisesti kuvailtuja rangaistuksia? Naisilta ei nyt kysytä.

Luolamestarina päätin, että kun limboon tietämättään päätyneet pelaajat haalivat esineitä myrskyssä haaksirikon jälkeen, moraalisia miinuspisteitä saa mm. viinapullosta ja pörröisistä käsiraudoista. Jos sankarit myöhemmin näkevät keräyslippaan, jossa lukee "kotimaa kotimaisille", toki he saavat miinusta lahjoituksesta, jos luolamestari on ituhippi. Ei ole syytäni, jos moraalipeli luokittelee isän Danten inspiroimaan Tuonelaan kuuluvaksi siaksi, jos hän itse valitsi sikafiguurin 50 vaihtoehdosta.

Luon pöytäroolipelejä lähipiirille. Kymmenien seikkailujen jälkeen neljästä uhrista kaksi on jäljellä, mutta ehkä lapsissa on tulevaisuus!

Kukaan ei ole valittanut (paitsi sekavuudesta, pituudesta ja mutkikkuudesta; ja kerran kun loimme hahmot, sain välikäden kautta kuulla, ettei tätä kuukausiin jaksa). Kukin aikuinen kantaa vastuuta viihtymisestään, eikä ajattele muista pahinta. Tilanteita tulee silti punnita. Olenko oikeassa: jos sivuhahmo (NPC) ja pelaaja ajautuvat keskustelemaan aviokriisistään, vaimon roolia ei tule delegoida pelaajan vaimolle? Jos kyse sen sijaan on siitä, että kuningattareksi naamioitunut sössöttävä ja hipelöivä homo yrittää lähennellä luolamestarin siskon miestä, rooli kannattaa antaa siskolle? Näin funtsin. Nyt olen valmis tekemään pelejä 5-vuotiaille.


Älä ajattele muista pahinta. Lasten pelissä hätisteltiin muovieläimiä kauemmas ja tienattiin suklaakolikoita. Aikuiset johtivat, mutta piltti pysyi hereillä. Toisella kerralla peli rakentui lahjaksi hankkimani Playmobil-paketin ympärille: keiju neuvoi sammuttamaan lohikäärmeen lieskat ja etsimään kidnapatun poikasen. Piltin kasvot loistivat, kun hän ratkaisi palikkapuzzlen ja kaiuttimesta kajahti nariseva ruosteisen oven ääni (salakäytävä löytyi).

Tuo oli toimivin peli, joten on paras väli todeta, että olen täyttä paskaa – tunnen näin onneksi vain sosiaalisten tilanteiden, kuten nettiin kirjoittamisen jälkeen. Edellisestä pelijutusta jäi käteen lukijan kommentti "miksi tämä on tehty". Tässä tulee sanomaa: kaikkea kiinnostavaa on kokeiltava ja se ei voi olla huonoin juttu ikinä, jos 2-63-vuotias porukka istuu yhdessä 40 minuuttia. Tarjoan nyt lisää vinkkejä. Lue tai lähde latotansseihin, jos haluttaa.




Roolipelissä luolamestari leikkii, pelaajat kommentoivat ja nopat päättävät tuloksen. Säännöt voi ostaa, pölliä tai keksiä. Aluksi kyse oli juttelusta, jatsinopista ja parista figuurista, mutta sittemmin olen rakentanut maisemia paperista, pahvista ja legoista, maalannut osan aseistani pienoismallimaaleilla ja ostanut Dungeons & Dragons -nopat, kaikki Disney Infinity -figuurit ja yli 40 Skylanders- ja Amiibo-figuuria ja saanut paniikkikohtauksen tilattuani Hong Kongista eurolla miniatyyripulloja, jotka tulli takuulla tulkitsee väärin. Sitten ymmärsin, että olisi pitänyt ostaa Playmobileja: ne on luotu roolipelinappuloiksi.

Nopat ovat kaikki. Kuvittele, että pelaajan hahmon riivattu tytär pelastetaan vaivalla. Jos vielä yksi heitto olisi mennyt putkeen, pelaajat olisivat surmanneet niin kaamean demonin, että häntä näyttelee 13 sentin Venom. Myöhemmin kun tytön äiti kuolee, hän kaipaa lohtua. Pelaaja heittää ykkösen, josta on rangaistava, joten tyttären pää pyörii ympäri ja hän oksentaa happoa pelaajan esineiden päälle ja katoaa Venomin ulottuvuusporttiin.

Myöhemmin pelaajat vahingossa tappavat tytön, koska hän on demonimuodossa. Pelaajan mielenterveys kosahtaa: hän joutuu jatkossa määrittelemään mielentilansa värinopalla, eli esimerkiksi passivoitumaan masentuessaan (musta) ja tinttaamaan lähintä tyyppiä suuttuessaan (punainen). Noppia ei voi olla liikaa. Olen silmäillyt muuminoppia.




Tapahtuma- ja adjektiivikorttipakkani luovat sisältöä. Jos tapahtuma on esim. "esine" tai "eläin", heitän noppia ja katson listasta, mikä objekti on ja maustan adjektiivilla.

- Nopat pettävät pelaajat jäämyrskyssä. Erätaidoton barbaari on paleltua hengiltä. He tapaavat *JUOVUTTAVAN* *NAISEN*. He hyväksyvät lämmittävän ryypyn, lepäävät hetken ja jatkavat matkaa huppelissa.

- Komerossa on *KAKSIMIELINEN* *KRAVATTI*. Pelaajat hihittelevät, että siinä on "se". Yksi pukee sen ylleen. 10 minuuttia myöhemmin he tapaavat *HOMOSEKSUAALIN* *LEPAKON*. Luolamestarin päätös: lepakko himoitsee kaksimielistä kravattia ja on vähällä hirttää pelaajan yrittäessään ryöstää sen.

Lepakko olisi voinut olla esim. kehitysvammaisten roistojen hyökkäyksen keskeyttävä räjähtävä lehmä. Kun pelaajien oli ammuttava itsensä veren värjäämän joen yli Carcassonnen katapultilla, itsensä jokeen ampuneen sankarin veti veden alle *TULTASYÖKSEVÄ* *JAKKI*. Tolkien loi Tom Bombadilin vastaavalla tekniikalla.

Koetin purkaa Hearthstonen aiheuttamat psykologiset traumat luomalla korttipelin pelin sisälle. On haastavaa suositella murhamysteeriä ratkoville pelaajille korttien lätkintää sivuhahmojen kanssa ja toimia piirrettyjä vahtaavien lasten tarjoilijana. Liika on liikaa: siksi satunnaisuus on luolamestarin hätävara.

Aluksi sallin vapaan seikkailun ja varauduin kaikkeen. Kuukausia myöhemmin pelaajat koettivat ratkaista pulman lähtemällä tutun velhon luo, mutta hän ei ollut kotona - perustellusti. Kaikkien pihistessä pistin pelit raiteille, jotka haarautuvat. Täysi vapaus on virhe, paitsi jos lukitset autistit kellariin koko viikonlopuksi, kuten Jumala tarkoitti.




Jos suomalaisen luolamestarin jutut eivät lähde, pierujen, pierusarjojen ja pierulaulujen ajoituksella suosiossa kylpee puolisen tuntia per peli. Isoa ja ruskeaa Skylanders-korstoa ei pidä tuoda peliin heti, jos pelaajat saattavat ryömiä viemärissä omaehtoisesti.

Kun esimerkiksi jousen laukaisu ja nuolen osuminen ovat kaksi ääniefektiä, pelaajat voi haastaa. Vain hän joutuu heittämään noppaa, joka sanoo viimeisenä "väistän", kun salamurhaaja on laukaissut. Tabletti ja kaiutin -kombo sallii äänien sijoittelun.

Lieskat nuolevat kylää. Tuuli ulvoo. Kapakassa mölistään. Kaukainen jyrinä muuttuu vähitellen räjähdyksiksi, joten mitä tapahtuu kohta? Korni musa räjähtää soimaan aina kun merirosvo Turskaatu Lohitleri hyökkää ja sitten miekat kalisevat. Ilmaisilla appeilla tekee paljon.




Paras asia, jonka voi tehdä housut jalassa tai ilman niitä, on taulukkolaskenta. Pelaajien on löydettävä liittolaisia vallatakseen kuningaskunnan? Etsikööt: on kartta ja neuvonantaja. Luolamestari ei maailman luomisen jälkeen keksi, toimisiko "persujen ja vihreiden" hallitusyhteistyö, vaan pelaajien tekojen jälkeen tarkistaa numerot taulukosta. Kävi niin, että jumalan aiemmin siunaama maahinen sai tukea maahisilta, vähemmistöiltä ja uskonnollisilta piireiltä ja maallisia arvoja painottaessaan käänsi teokratiankin ystävät aateloimisensa kannalle. Matematiikkaa.



Rakastan roolipelejä, jos saan roolipelata: lupa täyttää rivien välit riittää. Mylvisin onnesta, jos videopeli käskisi luoda 50 sivuhahmoa 10 valinnalla per nenä ennen kuin tiedän 200 tunnin pelistä mitään. En ole niin perverssi, että nauttisin pidemmän päälle yliseksuaalisesta hölynpölystä, mutta olen pelannut Dragon Age: Originsin useamman kerran läpi maksimoidun härskisti, koska surkeiden modien asentelu ja bugien väistely on jännää.

Älä kutsu minua peliisi; yrittäisin hahmovetoisesti pilata kaiken ja masentuisin. Tärkein sivuhahmoni on nykyään Häpi Lyly Häipälä, joka on kehittyneen tonttukansan lässyttävä diiva. Jos ehdin keskittyä, saan kiinni hänen puhetyylistään. Tä-tii...! Jylliäijä! Pypyjyzzi! Tähtipöly öl löppy! Lizzä öl pilpiläzilä...?! Jos pohdit, voisiko ponnisteluista muiden viihtymisen eteen saada kehujakin: zöli, ölit lyyzili. Tii jötöil lyytä.