Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Hitman: Sniper Assassin

Matias Puro

11.06.2018 klo 18.01 | Luettu: 5784 kertaa | Teksti: Matias Puro

Väkivaltavälipalaviihdettä
Vastikään julkistettu Hitman 2 julkaistaan marraskuussa, mutta verenhimoisimmat palkkatappajat saavat pientä esimakua loppuvuoden tappotöistä Hitman: Sniper Assassinissa - Hitman 2:n etukäteen tilanneet pääsevät nimittäin kokeilemaan tarkka-ammuntaa jo nyt.

Istuha alas ja hengitä rauhas



Esittelyyn päätynyt kenttä ei ole mikään monituntinen beta-testaus tai järisyttävä lähtölaukaus loppuvuonna julkaistavaan pääpeliin, vaan noin tunnin verran hupia tarjoileva pikkupeli. Sniper Assassinissa Hitman-pelisarjan antisankari, palkkatappaja nro. 47, istahtaa puun katveeseen, nostaa kiikarikivärinsä ja alkaa tähtäillä hääjuhlan pahaa-aavistamattomia vieraita. Juhlista löytyy kolme vierasta, joiden hääreissu pitäisi muuttaa hautajaisiksi. Kaljun takaraivon pahamaineista viivakoodia ei tarvitse tällä kertaa piilotella hattujen tai huppujen taakse, sillä koko toiminta tapahtuu samasta paikasta: 47 tähtäilee valmiiksi valitusta piilopaikastaan ja ammuskelee hiljennetyllä kiikarikiväärillä ennalta määrättyjä kohteita.


Yksinkertaisesta toiminnasta (eli kiikarilla tähtäilystä ja liipaisimen painamisesta) huolimatta Sniper Assassiiniin on saatu yllättävän paljon kaikenlaista pientä hupia. Oikeaoppisella ajoituksella partioivan turvamiehen voi ampua lasiovien läpi, kalliolta alas tai suoraan lammikkoon, jolloin ruumiin löytymistä ei tarvitse pelätä. Julkisemmat murhatyöt taas voi lavastaa luonnollisiksi kuolemiksi esimerkiksi tippuvan kattokruunun avulla. Yhden kentän perusteella kokonaisuus on hyvä yhdistelmä nokkeluutta, kokeilunhalua ja suoraviivaista toimintaa: jos pinna ei riitä suunnitelmalliseen lähestymiseen tai harhalaukaus hälyttää paikallaolijat, tilanteen voi vielä kääntää voitoksi vapaammalla tulituksella. Aiempien Hitmanien tavoin oikea nautinto piilee kuitenkin tyylikkäiden tappojen toteuttamisessa.

Kaksi asetta on parempi kuin yksi



Sniper Assassin antaa tarpeeksi vähän työkaluja, jotta aika kuluu ympäristön tutkimisessa, eikä monimutkaisten combojen suunnittelussa. Kohteet merkkaavan supernäön lisäksi pelaaja voi lähinnä vaihtaa aseensa ammustyyppiä tai pidättää hengitystään tarkempaa ammuskelua varten. Vartin pituista tehtävää voi tahkota useamman kerran erilaisten tavoitteiden perässä joko yksin tai yhdessä: yksinäisen palkkatappajan lisäksi Sniper Assassinia pääsee pelaamaan myös co-opina. Kaverin kanssa tähtäillessä myös monimutkaiset, ajoitusta vaativat ammuskelut onnistuvat hieman helpommin, vaikka erikoisammukset onkin jaettu pelaajien kesken. Co-op ei suoranaisesti mullista pelikokemusta, mutta Sniper Assassin on tarpeeksi kepeähenkinen soveltuakseen taustameluksi, kun kaverin kanssa kertaa päivän kuulumisia.


Uskaltaako tällaista ihan kivaa pikkunäpertämistä sitten suositella? Kyllä ja ei. Sniper Assassin tuntuu hauskalta välipalalta emopelin ohelle, mutta rahanarvoiseksi kokemukseksi en piilopirtistä paukuttelua kutsuisi – ainakaan näin lyhyen ennakon perusteella. Noin tunnin ajan viihdyttänyt kenttä tarjosi tarpeeksi vaihtoehtoisia tapoja toimia, ettei ähky iskenyt edes viidennellä pelikerralla, mutta omilla jaloillaan kokemus tuskin pystyy seisomaan. Jos vastustaa periaatetasolla ennakkotilaamista, Sniper Assassinin previkka ei ole rikkuroinnin arvoinen kokemus, mutta satunnainen kiikarointi samanhenkisessä seurassa viihdyttänee illan jos toisenkin.

Hitman 2 julkaistaan marraskuussa Playstation 4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle.

V2.fi | Matias Puro
< Pelialan jättitapaht... V2.fi pelasi uudelle... >

Keskustelut (2 viestiä)

destev

11.06.2018 klo 21.37 1 tykkää tästä

Eikö Hitman 2 ole jo julkaistu? Hitto, nää pelien nimeämiset menee vaan huonompaan suuntaan peli toisensa jälkeen.
lainaa
tickhhfskbj

11.06.2018 klo 22.24

jos taa minipeli olis silent assassin niin menis trollauksen puolelle
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova