Minä rakastan heksoja ja vuoropohjaisia sotapelejä. Mutta kyllä pelin täytyy rakastaa minuakin. Tigers on the Hunt ei rakasta, joten meidän lemmellämme ei ole tulevaisuutta.

Toisen maailmansodan taisteluja niin itä- kuin länsirintamalla kuvaava Tigers on the Hunt on täyttä strategiaa ja juuri sellaista, mistä meikä periaatteessa tykkää. Mutta sori, nyt ei toimi, vaikka asetelma on periaatteessa loistava. Vahvasti Squad Leader -lautapelistä ammentava sotapeli kuvaa taktisen mittakaavan jalkaväen ja pienten panssariosastojen taisteluja monivaiheisella, oikein toimivalla pelijärjestelmällä, jossa liike, tuli, puolustajan reaktiot ja liikkeen jälkeinen tulitus vuorottelevat näppärästi. Osastot ottavat tappioita, vetävät maihin tuleen joutuessaan, koettavat reipastua komentajan huutaessa kannustavasti ja niin edelleen.

Pelin pienestä mittakaavasta huolimatta myös osastojen taktikointi toimii, ja muutaman joukkueen koukkaukset naapurin sivustaan tekevät oikein kivaa, kun MG34 antaa suojatulta ikävimmin kiusaavan naapurin suuntaan. Kivaa mallintamista on sekin, että panssarivaunuista huomioidaan erikseen pääaseen, runko- ja tornikonekiväärien ja varsinaisen rungon suunta. Torni voi sojottaa vaikka oikealle mutta runko-kk:lla voi pärryyttää eteenpäin. Pääsuunta määritellään myös panssarintorjuntykeille. Tykkeihin on erilaisia ammuksia ja sillä läpäisevällä pamauttamisen jälkeen voi vielä kylvää kuuliakin lähestyvään jalkaväkeen, jos tarvis on.



Hirmu kiva pelijärjestelmä siis, ehdalla umpilautapelimeiningillä. Tai jopa liian lautapelimeiningillä, sillä ei tämän suunnittelija tai koodaaja PC-pelejä osaa tehdä, ainakaan kovin pelattavia sellaisia. Teknisesti ottaen Tigers toimii just miten pitääkin, mutta käyttäjäystävällisyys on jäänyt aivan täysin hunningolle. Ongelmia on ihan perusjutuista lähtien, sillä minun täytyi alentua lukemaan ohjekirjaa ihan vain tajutakseni, että miten ihmeessä pelissä liikutetaan yksiköitä. Siis kaikkein tärkein ja yksinkertaisinkin mekaniikka, liikkuminen, on toteutettu näin hankalasti. Sama kommervenkslaus on ongelmana kaikissa eri vaiheissa, myös ammuskeltaessa. Ja arvatkaas vain kauanko meni, ennen kuin löysin End Turn -namiskan? Luulin sitä punaista pyörylää oikeassa yläreunassa pitkään joksikin graafiseksi elementiksi…

Kömpelö käyttöliittymä puhuu vahvaa vuoden 1999 murretta, ja sitä sietääkseen saa olla pitkä pinna. Kyllähän strategisteilla usein on, mutta nyt sitä venytetään aivan erityisen huolella. Ja annas olla, jos erehdyt pitämään ääniä päällä vastustajan liikkumisvaiheen aikana. Ei muuten jää epäselväksi, jos tietokoneella on panssareita. Se pörinän ja pärinän ja päällekkäisten samplejen määrä! Saati se, kun vihollisyksiköt saapuvat omaan näkökenttään ja joudut kuittaamaan jokaisen vihollisyksikön jokaisen liikkeen hiirenpainalluksella.

Syvä ja pelimekaanisesti hyvähän Tigers on, en kiellä. Tekoäly on kova, eri osapuolilla on roppakaupalla tarkasti mallinnettuja yksiköitä ja sotiminen on periaatteessa miellyttävän vaativaa ja toimivaa. Mutta minä en pääse yli karseasta käyttöliittymästä ja suunnittelusta. Jos uskot, että sinulla on niin lehmän hermot, ettei kömpelö toteutus haittaa, niin löydät Tigersista varmasti oivan pelin. Minä en kykene enkä halua palata näin paljoa ajassa taaksepäin, olivat pelin heksat miten kauniita tahansa.

Siliconsoft Systems Inc / Matrix Games / Slitherine / saatavissa PC
Lisätietoja: http://www.matrixgames.com/products/578/details/Tigers.on.the.Hunt



Lyhyesti: Periaatteessa täysin toimiva ja pelimekanismeiltaan ihailtava heksastrategia, jonka tekijällä ei ollut hajua siitä miten tehdään toimiva tietokonepeli.