Syksyllä julkaistu Call of Duty: WWII nosti hetkellisessä taantumassa velloneen suosikkisarjan takaisin menestyksekkäälle tielle. Maailmansodan jatko-osaan sijoittunut tarina vei mukanaan, mutta ollaanpa rehellisiä: moninpelin vuoksihan Call of Dutyä pelataan vuodesta toiseen. Niinpä ei ole yllätys, että tekijät julkaisevat teokseen lisää sisältöä erillisinä paketteina. Näistä ensimmäisenä vuorossa on The Resistance.


Laajennuspaketti tuo mukanaan perinteiseen tapaan viisi karttaa. Joukossa on kolme peruskarttaa, yksi War-tehtävä sekä tietysti uusi lisäys natsizombien lahtaamiseen.



Perinteiset kartat ovat Valkyrie, Anthropoid sekä Occupation. Näistä viimeisin kuulostanee monelle sarjan veteraanille tutulta – ja ihan syystäkin. Kyseessä on Modern Warfare 3:sta tuttu kenttä ehostetuissa kuosissa.


Tuoreet sekä uusvanha kartta esittelevät Call of Dutyn verkkotaisteluiden eri tyylejä. Siinä missä Valkyrie on tiiviiseen muottiin ahdettu haulikkomiehen päiväuni, Anthropoidin pitkät välimatkat nostavat kiikarikiväärit arvoon arvaamattomaan. Occupation puolestaan solahtaa sopivaan välimallin kokoluokkaan. Kolmikko tarjoaa siis kaikille jotain. Itse tykästyin eniten Anthropoidin tantereeseen, jossa etenkin Domination-tila on äärimmäisen viihdyttävää. Valkyriessä sessioiden mielekkyys puolestaan riippui turhan paljon vastapuolen reaktioajoista. Vanhuus ei mitä ilmeisimmin tule yksin, sillä sota otti uhrinsa yleensä ennen kuin ehti edes ymmärtää tilanteen vakavuutta.

Toisin kuin aiemmat Call of Dutyt, WWII on kiehtonut vielä arvostelurupeaman jälkeenkin. Tärkein syy on maanmainiossa War-moodissa, jonka pitkät ja eeppiset taistelut viehättävät tunnista toiseen. Tästä syystä tuore Operation Intercept tuntui alkujaan paketin kiinnostavimmalta lisältä. Tuore tehtävä tuntuu kuitenkin turhan tutulta ja turvalliselta. Kolmesta tehtävätyypistä kaksi on jo aiemmista tuttuja, joten operaatio ei onnistu edes yllättämään. Vankien vapauttamisessa on onneksi mukavaa tuoreuden tuoksua.


Operation Interceptin yllätyksettömyys ei kuitenkaan ole pelkästään huono asia, sillä tehtävä itsessään on onnistunut. Ranskaan sijoittuvan tantereen taistot ovat yleensä kiihkeitä ja sopivan kaupunkisotamaisia. Etenkin tehtävän loppuosassa molemmat osapuolet joutuvat taistelemaan verenmaku suussa. Myös kenttäsuunnittelu tukee taistojen tiiviyttä, sillä arvostelusessioissa tuntui tulevan yllättävän paljon vastaan tiukkoja mies miestä vastaan -tilanteita.



Lisärin viimeinen uutuus vie neljän pelaajan ryhmän synkälle rannalle listimään kuolleina tallustavia natseja. The Darkest Shore ottaa mukavan tunnelmallisen pesäeron emopelin The Final Reich -tehtävään. Usvaisella saarella tallustaa jos jonkinlaista mörökölliä, minkä lisäksi ratkottavat salaisuudetkin tuntuvat perustehtävää monipuolisemmilta.


Harmillisesti The Darkest Shoren kenttäsuunnittelu ei ole ihan The Final Reichin veroista. Huonolla tavalla sokkeloiselta tuntuva kartta on perin nopeasti nähty. Lisäksi kaverien hukkaaminen on huomattavasti aiempaa helpompaa, mikä helpottaa hengestään pääsemistä turhan paljon. Etenkin sumuisten kierrosten aikana taistelutoverit katoavat järjestään saaren kaukaisimpiin onkaloihin, jolloin yksinäisyys on turhan vahvasti läsnä.

Kokonaisuutena The Resistance on kelpo avaus WWII:n lisäsisältöpaketeille. The Darkest Shore ei ehkä vedä vertoja avaustarinalle, mutta samalla se tuo mukavaa vaihtelua zombisessioihin. Lisäksi mysteereitä piisaa vielä roiman kymmenen rundin jälkeenkin ratkottavaksi. Laajennuksen muut kartat tarjoavat tuttua Call of Duty -menoa ilman suuria yllätyksiä. Seuraavan laajennuksen War-lisäyksen soisi tuovan hitusen uusia tuulia tehtävänippuun, sillä pelimoodin eeppisyys tarjoaa oivalliset puitteet rohkeammallekin otteelle. Kolme muuta karttaa menevät mukavasti muiden kenttien ohessa, ja vaikka ne eivät erityisemmin uudista kokemusta, niin uudet sotatantereet antavat kokemukselle kaikesta huolimatta pientä lisäpiristystä.



Lyhyesti: The Resistance tarjoaa tuttua ja turvallista Call of Duty -toimintaa viiden kartan verran. Mukana ei ehkä ole välittömiä klassikkoja, mutta koko viisikko tarjoaa laadukkaat puitteet ehdalle sodalle.