Space Lizard Studio LTD on Iso-Britanniasta kotoisin oleva yritys, joka tekee indiepelejä. Yhtiö on julkaissut elinaikanaan vasta kolme teosta, joista yksi on nyt testiin päässyt Dragon Bros. Heti alussa tulee mieleen vanhat hittipelit, jotka on nyt yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi - ulkoasu ja äänimaisema huokuvat retroa, sillä pikselit ja retromusiikki valtaavat aistit saman tien.


Robotit ovat vallanneet maailman, jonka voi pelastaa enää vain pieni lohikäärme. Sininen lippispäinen lentolisko lähtee tappamaan taso kerrallaan eteen saapuvia robotteja aseistuksenaan kanuuna, jonka ammukset vaihtelevat kentästä löytyvien lippaiden mukaisesti. Välillä pyssyn suusta syöksyy lasersäteitä, välillä kovia tulipaukkuja. Vastassa olevat mekaaniset koneet ovat monipuolisia vastustajia ja niistä jokaisella on oma tapansa taistella. Esimerkiksi isoimmat vastustajat syöksevät kuteja, jotka leijailevat hiljaa kohti vastustajaa. Jotkin vihulaiset taas hyökkäävät kaikella voimallaan täysiä kohti liskoa. Pelaajan on pidettävä silmä tarkkana vihollisten suhteen, sillä liikkuminen ja ampuminen vaativat nopeita ratkaisuja.

2D-tasoloikintaa voi harrastaa yksin tai kaverin kanssa. Harmittavasti kampanja on lyhyt, mutta kenttiä voi vetää yhä uudelleen ja uudelleen vaihtaen vaikeustasoja, jolloin aikaisemmin suoritetuista tehtävistä tulee hankalampia. Dragon Bros tuo mieleen teoksen, jossa yhdistellään Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat, Spyro, Mega Man, Mario ja Sonic. Ihan kuin Sonicista olisi otettu kerättävät esineet ja hahmoksi laitettu Spyro, joka käyttäytyy kuin mutanttininjakilpikonna. Kentät taas tuovat mieleen Mega Manin ja Marion tasohyppelyineen. Toisaalta näiden aikamme parhaimpien pelien ominaisuuksien “varastaminen” ja tuottaminen uudeksi peliksi ei ole huono idea.


Studio lupailee, että Dragon Bros saisi uusia kenttiä ja päivityksiä ilmaiseksi. Se jää kuitenkin nähtäväksi. Pelin saa lunastettua itselleen noin 10 euron hintaan. Joten retronjanoiset taistelijat, ostohousut jalkaan ja kohti Xbox Storea!





Good Catch Games teki varmasti hyvää työtä vuonna 2015, kun Black White Bushido julkaistiin Steamissa. Joskus pitäisi kuitenkin muistaa, että toisella alustalla peli ei välttämättä ole se fiksuin veto. Toukokuussa 2017 päivänvalon nähnyt Xbox One -digijulkaisu keskittyy japanilaistyyppisiin ystävyksiin, joiden tehtävänä on tuhota toisensa. 2D-areenatappelu on nimensä mukaisesti täynnä mustaa ja valkoista, kun valo ja varjo asettuvat toisiaan vastakkain.


Black White Bushidossa on tarjolla yhteensä kolme pelimuotoa: deathmatch, lipunryöstö ja yksinpeli. Pelialueita on tarjolla seitsemän erilaista, joissa mustan ja valkoisen värialueet vaihtuvat satunnaisesti piilottaen saman värisen hahmon kentän uumeniin. Taktikointi perustuukin oman joukkueen värimaailmaan, naamioitumiseen sekä hiiviskelyyn. Tarkoituksena on pelimuodosta riippuen joko saada mahdollisimman paljon tappoja tai valloitettuja lippuja. Parhaiten viholaisen taltuttaminen onnistuu piiloutumalla, hiiviskelemällä ja lopulta yllättämällä vastustaja silloin, kun hän sitä vähiten odottaa.

Hahmon ohjastaminen ei ole hankalaa, sillä käytössä on vain muutama nappula. Lyhyesti sanottuna taistelussa pärjää vasemmalla tatilla, hyppynappulalla ja taistelunamiskalla. Lipunryöstössä tarvitaan tietenkin myös aktivointinappulaa. Taisteluvälineen lisäksi vastustajan taltuttamiseen voidaan käyttää kenttiin satunnaisesti ilmestyviä apuvälineitä, kuten heittotähteä. Peli on idealtaan erittäin kutkuttava, sillä omaan värimaailmaan piiloutuminen ja alueiden satunnainen värimuutos tekee pelistä haastavan pelata. Välillä sattuu hetkiä, että kadottaa jopa oman hahmonsa. Parhaimmillaan taistelu on kilpajuoksua toisen virhettä vastaan, sillä hetkittäin kumpikaan taistelijoista ei halua antaa periksi, vaan seisoo omaan väriinsä piiloutuneena.


Kyseessä on kuitenkin muutaman kerran kokeiltava teos, jossa ei ole tarpeeksi pelimuotoja, jotta sitä jaksaisi tahkota useamman kerran. Suurin miinus tulee verkkopelin toimimattomuudesta, sillä verkossa ei ole pelaajia: odotusaika oli vaatimattomat yli 6000 minuuttia. Good Catch Gamesin olisi kannattanut unohtaa koko verkkopelaaminen ja panostaa enemmän uusiin kenttiin ja pelimuotoihin. Peli maksaa kuitenkin 13 euroa, mikä on liian paljon teoksesta, jossa verkkopelauspuoli on täysin kelvoton. Yksinpelissä nimittäin tapellaan tekoälyä vastaan, joka ei ole mitenkään viisaimmasta päästä. Jos siis pelikaverit puuttuvat samalta sohvalta, on Black White Bushido turha ostos pelikirjaston valikoimiin. Ostoskoriin teos kannattaa napata, jos pieni hassuttelu ja indiestudion tukeminen kiinnostaa. Minä en kuitenkaan valitettavasti keksi tälle pelille käyttöä.





Varmaan lähes jokainen muistaa Worms-pelisarjan, jossa oli tarkoituksena räjäytellä toinen matojoukkio taivaan tuuliin. Minulla on lämpimät muistot Wormista ja kaikista sen ilmaisista netin eri pelihuoneissa 2000-luvun alussa olleista kopioista. Mayan Death Robots: Arena menee samaan kastiin siltä osin, että jos sitä pitäisi verrata olemassa oleviin peleihin, Worms olisi lähimpänä.


Kymmenen erilaista robottia on valmiina taisteluihin, joissa tarkoituksena on eliminoida vastustaja sekä tämän hallussa oleva kuution muotoinen paketti. Sekä lootan että hahmon terveysmittarit ovat kierroksen alussa ladattuna 100 pisteeseen, mutta iskujen osuessa pisteet laskevat. Kun laatikon pisteet ovat nollassa, se hajoaa ja vastustaja voittaa pelin.

Itse taistelu on monipuolinen, vaikka hahmojen kykyjen määrä ei päätä huimaa. Ammuksien lisäksi tarjolla on esimerkiksi rakennuskyky, jolla voidaan luoda hajonneiden rakennelmien tilalle uusia esteitä. Välillä on kuitenkin kannattavaa siirtää oma taistelija toiseen kohtaan kentässä, joten hyppynappulalla pomppaaminen kauemmaksi voi muuttaa pelin kulkua huomattavasti. Taistelusta mielenkiintoista tekee kaikkien kymmenen hahmon omat aseet ja kyvyt. Esimerkiksi omalla lempihahmollani oli kykynä banaanien heittely.


Mayan Death Robots: Arenan taistelu ei ole vuoropohjaista taistelua, vaan kaikki tapahtuu nopealla sykkeellä ja yhtäaikaisesti. Aikaa miettimiseen ei ole muutamaa sekuntia enempää ja seuraavaa liikettä on pohdittava heti edellisen jälkeen. Hidas pohtiminen aiheuttaa valinnan menettämisen ja silloin seuraava liike on sama kuin aikaisemmalla kierroksella. Ottelut kestävät taistelijoiden osaamisesta riippuen noin 3-7 minuuttia. Tarjolla on yksinpeli sekä moninpeli, jossa vaihtoehtoina ovat on nopeat ottelut sekä itse kampanjan pelaaminen. Tarinapuolella kyseessä on muutamalla sanalla kerrottu selostus, jota syöksytään eteenpäin kenttä kerrallaan toisia vastaan taistellessa. Mitään huikeaa tarinankerrontaa ei siis kannata odottaa. Kokonaisuudessa parasta onkin ystävien kanssa paikallisesti matsin ottaminen. Mayan Death Robots: Arena maksaa vain 7 euroa ja on näin ollen suhteellisen halpa hupiinsa nähden. Tulevaisuudessa olisi kuitenkin kiva, jos tekijät lisäisivät uusia kenttiä ja hahmoja.