Tuorein sisältö

HearthStone-haastattelu, osa I : Antti 'Kufdon' Lammi

Manu Pärssinen

10.12.2017 klo 18.11 | Luettu: 3941 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Korttikoukun vastapainoksi onnellisia puita
V2.fi osallistui HearthStonen Kobolds & Catacombs -laajennuksen ilosanomaa levittävään Blizzardin tapahtumaan Tukholmassa ja itse asiassa kyseinen laajennus julkaistiinkin yllättäen kesken pienen Fireside Gatheringin - voitte kuvitella, millainen kuhahdus paikan päällä kävi. Paikalla oli myös ammattilaispelaaja Antti “Kufdon” Lammi ENCE eSports -joukkueesta. Saimme miehen jututettavaksi, kunhan ensin oli katseltu läpi yksi Dungeon Run ja availtu uudet korttipakat.


Aloitetaan helpolla - kuka on Antti “Kufdon” Lammi?


- Tämähän on todella monimutkainen ja vaikea kysymys! Olen pelannut HearthStonea betasta asti, sitten puolen vuoden pelaamisen jälkeen innostuin siitä vähän vakavammin ja nyt olen pelannut ENCE:ssä puolitoista vuotta suunnilleen kunnolla kilpaa. Tätä nykyä opiskelen samalla, eli en tee tätä täysipäiväisesti sentään. Kuitenkin panostan peliin paljon.

Antti kertoo, että HearthStone oli hänen ensimmäinen kilpapelilajinsa, touhu lähti aika luontaisesti liikkeelle.

- Näin, kun kaveri pelasi joskus beta-aikoina HearthStonea ja välittömästi innostuin siitä vanhana korttipelaajana. Aloitin Pokemonista nuorena... ja Yu-Gi-Oh!:it sun muita näitä, mitä siinä tuli varrella. Magicistakin olisin varmaan innostunut, mutta se ei tullut silloin koskaan vastaan.

Mikä HearthStonessa nappasi mukaansa?


- Ekana löysin Arenan, niinkuin aika monet varmaan ja se oli koukuttava, se on vaan todella kivasti koostettu pelitila, vähän kuin drafti Magicissa - nykyään olen siis pelannut sitäkin. Se on niinkuin HearthStonen slogan sanoo: “Petollisen yksinkertainen” ja sitten sieltä kuitenkin löytyy syvempi kerros sieltä takaa, etten minäkään varmaan tähän päivään asti ole yhtään turnausta täydellisesti pelannut. Aina löytyy jotain parannettavaa ja se koukuttaa.


- Aina pitää sopeutua uusiin pakkoihin, uusiin tilanteisiin ja vaikka kilpapelaamisen näkökulmasta tätä satunnaiselementtiä vähätellään hirveästi, niin se luo oikeasti aika monimutkaisia tilanteita. Välillä tulee jotain aivan käsittämätöntä ihan puskista, mitä sä et ole ikinä ennen nähnyt ja sitten pitää reagoida siihen lennosta.

Jos sinulla olisi valta ja voima, niin onko HearthStonessa jotain, mitä muuttaisit?


- Hmmh. Rakastin control-warrua (Control Warrior Deck), se oli mun suosikkipakka pitkän aikaa, niin… haluaisin ehkä Justicarin tuoda Wildista takaisin. Justicar oli sellainen kortti, mikä upgreidaa sun hero-powerin, niin vanha control-warrupakka toimi silleen, että sä vaan painoit sitä armor up -nappia ja sitten vastustaja jossain vaiheessa luovutti, niin siinä oli jotain tosi rentoo. Se oli hirveän yksinkertaista ja kivaa.

- Oikeasti viime aikoina olen nauttinut tosi paljon HearthStonesta ja sen lisäreistä. Patcheissa on vähän semmoinen kortti, josta en digannut, mutta … olen erittäin optimistinen HearthStonen tulevaisuuden suhteen.


Mitä mieltä olit ennakkoon Kobolds and Catacombs -laajennuksesta? Miltä sen uutuudet kuulostivat?


- Se vaikuttaa vahvalta lisäriltä ja ihmettelenkin sitä tuossa juuri, että nyt on ensimmäinen kerta kun kävi niin, että kun katsoin niitä kortteja en oikeasti osannut suoraan sanoa, että onko jokin kortti hyvä, koska lähes kaikki kortit vaatii jotain siten, että rakennat sun pakkaa sen ympärille. Eli ei voi tietää, onko se hyvä, ennen kuin kokeilee - mikä on siis itse asiassa tosi hyvä ominaisuus. Ainakaan ei ole mitään ilmiselviä rikkinäisiä kortteja, vaikka vahvoja kortteja onkin.

Entäpä Dungeon Run ja Legendary Weaponsit?


- Legendaryt vaikuttivat ihan hyviltä korteilta, mutta henkilökohtaisesti se ei ole mikään tajuntaa räjäyttävä ominaisuus. Death Knightit viime lisärissä oli mielestäni isompi juttu. Ainakin kilpametaa ne kuitenkin varmasti sekoittaa ihan mukavasti. Dungeon Runit ei koske sinänsä kilpapelaajaa mitenkään, mutta ne vaikuttaa tosi hauskalta pelata. Todella innoissani odotan, että pääsen kokeilemaan niitä kunnolla lähiaikoina. Siinäkin löytyy uniikkeja tilanteita, kun pakkaa rakennetaan lennosta ja se on aina mielenkiintoista.

Mitä mieltä olet siitä ajatuksesta, että kilpapelaamisesta tulisi olympialaji?


- Oma näkemys tähän on, että kilpapelaaminen on vähän oma juttunsa... On hyvä, että se otetaan vakavissaan, mutta jos sitä yritetään saada olympialaisiin, niin musta tuntuu, että sitä koetetaan väkisin sovittaa sellaiseen muottiin, mihin se ei ihan täysin sovi. Jos se kuitenkin mukaan saadaan, niin toki seuraan olympialaisia sitten asteen verran kiinnostuneempana. Ehkä tämä on se, millä saadaan Suomelle taas mitalimenestystä olympialaisissa!


ENCE:n sivuilla mainitset harrastukseksesi Bob Ross -maalailun Microsoft Paintilla - mistä tällainen lähti?


- Itse asiassa silloin kun ne (Twitch) näytti alunperin sitä Bob Ross -maratonia joskus pari vuotta sitten, niin olin niihin aikoihin Romaniassa turnauksessa. Aina ennen pelejä tykkään rentoutua siten, että otan ajatukset pois siitä itse pelaamisesta, koska en halua stressata, vaan lähteä tavallaan tyhjällä mielellä siihen matsiin. Siinä sitten joku päivä löytyi tämä että mikäs tämä Bob Ross on ja rupesin katsomaan sitä. Se oli täydellinen ennen matsia, kun vähän rupes piirteleen Paintilla siinä “Happy little trees over there” ja se turnaus meni ihan hyvin, niin sit se niinkuin jäi tavaksi.

V2.fi haastatteli paikan päällä myös HearthStonen lisäosista vastuussa olevaa pelisuunnittelija Peter Whalenia sekä taideosaston päämiestä Ben Thompsonia Blizzardilta. Heidän haastattelunsa myöhemmin.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Pelataanpa: Segan Me... V2.fi ennakoi: Monst... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova