Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Coolermaster Masterpulse MH320

Manu Pärssinen

30.08.2017 klo 16.14 | Luettu: 2957 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Laihan lompakon vaihtoehto
Siinä ei ole mitään erikoista, että toimitukseen saapuu pelejä arvosteltavaksi ennen kuin ne ovat ehtineet kauppojen hyllyille. Tässä taitaakin sitten olla ensimmäinen kerta, kun postinkantaja toi testiin kuulokkeet, joita ei oltu niiden saapuessa edes vielä julkistettu. Masterpulse MH320:t olivat testipenkissämme pari viikkoa, ennen kuin niistä edes ostavan yleisön joukossa tiedettiin. Kuulokkeet on pakattu perustyylikkääseen tummaan laatikkoon, josta kuitenkin huokuu hieman alennusmyyntifiilis. Muutenkaan ensituntuma ei ollut pelkästään positiivinen, mutta sitten sain tietooni kuulokkeiden oletetun hinnan: 40 euroa. Okei, ehkä näissä siihen hintaan on riittävästi äänteleviä osia.


Ensin on kerrottava niistä seikoista, jotka ensimmäisinä kuuntelutunteina aiheuttivat ihmetystä ja tähtimäärän laskua takaraivossa. MH320:t mainostavat itseään “täydellisenä pelikaverina”, mutta itse en halua lähteä kesken pelin etsimään äänenvoimakkuutta tai mikrofonin mute-.kytkintä keskivartaloni tienoilta, jossa se johdossa on. Monet pelikuulokkeet tekevät nämä asiat paljon helpommin - itse olen tottunut hipaisemaan säätöjä nopeasti kuulokkeen takaa - mutta toisaalta ne ovat useimmiten eri hintaluokassakin. Sitten kun tuo kyseinen äänensäätölaatikko vielä tuntuu natisevalta ja hölskyvältä, sekä näyttää Kinder-lelumuovilta, ei voi ajatella muuta kuin että sen valmistuskustannukset ovat olleet jossain 25 sentin tienoilla. Johdotkaan eivät tunnu olevan siinä kovin tukevasti kiinni.

Varsinaisten kuulokkeiden rakenne on jämäkän oloinen. MH320:t asettuvat tukevasti päähän ja mukautuvat päähän kuin päähän automaattisesti kuminauhojen avulla, mikä oli toimivaa. Niiden pehmeät kupit myös eristävät ääntä oikeinkin kohtuullisesti. Kokonaisuuden kruunaa kuitenkin metallinen panta ja jos siihen hipaiseekin, kuuluu korvissa huomattavan voimakas kalahdus. Puhumattakaan siitä, että kun on esitellyt kyseisen äänen toimistokavereille ja joku tulee jekkumielessä kolauttamaan kuulokepantaa metalliesineellä... KLALAJAJANGG! Ääni on pelkästään sormellakin napauttamalla niin kova, ettei sille voinut olla nauramatta.


Kuulokkeiden äänentoisto ei hieman yllättäen ole täysin bassovoittoinen, vaan parhaimmillaan ylemmissä äänissä. Lopputulos ei kuitenkaan ole kovin tasapainoinen, vaan vähän keskiääniltäänkin sumuinen ja ahdas musiikkia kuunneltaessa - ei kuitenkaan ‘heitän-nämä-heti-roskiin”- ärsyttävä. Selkeästi MH320:t on tarkoitettu enemmän pelien äänten kuunteluun ja puhekommunikointiin kuin rytmimusiikista nautiskeluun, mutta sumuisuus keskialueella ei siinäkään ole paras mahdollinen asia. Mikrofonipuolella ei ole valittamista, se nappasi puheääntä tehokkaasti ja kokonaisuuden hintaan nähden laadukkaasti.

Pikakatsauksella netin puolelle voi huomata, että neljänkympin pelikuulokkeita löytyy muun muassa Creativelta, Steelseriesiltä ja Sennheiseriltäkin. Kilpailijoita kokeilematta on vaikea sanoa, miten Coolermasterit niiden joukossa pärjäävät. Toivotan onnea. Hintalapun huokeus nostaa tähtimäärän hiuksenhienosti kolmosen puolelle.



Lisätietoa:CoolerMaster
Hintaluokka: 40 euroa

V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi ennakoi: Call ... V2.fi ennakoi: Viisi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova