Palikoista koostuvan tason lattialla makaa valkoinen hahmo, joka pitää heti ensimmäisenä nostaa jaloilleen. Möreä miesääni höpöttää ohjeistuksia ja nopeasti käy selväksi, että Human Fall Flat on mystisen näköinen peli, jossa ratkotaan erilaisia pulmia.


Pelin päähahmon Bob seikkailee unimaailmassa, jossa kaikki tuntuu olevan mahdollista, toki fysiikan lakien mukaisesti. Eteneminen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä alun jälkeen ei näytetä mihin suuntaan pitäisi mennä. Ohjeita annetaan muun muassa kiipeilyyn ja isompien tavaroiden liikuttamiseen, mutta pulmanratkonta ja oikean suunnan etsiminen jää pelaajan murheeksi.

Bobia liikutellaan kontrollerin tikuilla ja miehen käsiä hallitaan ohjaimen LT- ja RT-napeilla. Hieman humalaisen henkilön liikkumista muistuttava tyyli on myös haittatekijä, sillä tarkkuutta vaativissa hyppykohdissa hahmo pomppii miten sattuu, välillä mätkähtäen ohi tai tasolta alas. Bob ei kuitenkaan kuole, vaikka tipahtaisi väärässä kohdassa, vaan sankari palaa takaisin suurin piirtein sinne missä viimeksi oli, sillä unimaailmassa lopullinen kuoleminen on mahdotonta. Kun tason pulmat ovat ratkaistu, pitää hahmon hypätä uloskäynniltä alas pilvien läpi seuraavaan kenttään.


Pelissä on yhteensä kahdeksan tasoa, joissa riittää tekemistä pidemmäksikin ajaksi, varsinkin jos pelin haluaa ratkaista 100-prosenttisesti. Eteneminen on aika hidasta, sillä Bobin liikkeet eivät ole kaikista nopeimpia. Jaksoin selvittää noin puolet kentistä, kunnes menetin hermoni, sillä surkeat hermoni eivät kestä jokseenkin huonoa ohjattavuutta, joka aiheuttaa typeriä tippumisia vääriin paikkoihin. Itse pulmat eivät ole hankalia, mutta huono ohjattavuus tekee Human Fall Flatista aivoja raastavan kikkareen. Jos pääkopan rasittaminen ja päihtyneen oloisen hahmon liikuttelu kiinnostaa, kannattaa 15 euroa sijoittaa tähän fysiikkaa ja pulmia yhdistelevään tutkimuspeliin. Muussa tapauksessa rahat kannattaa jättää lompakkoon tai tuhlata toiseen teokseen.





Kaikki alkaa, kun nuori poika haaksirikkoutuu kauniille välimerelliselle saarelle. Valkoiset talot, kaunis rantamaisema ja korkeat vuoret kaunistavat saarta kutsuen luoksensa kiipeilemään ja tutkimaan sisuksiaan. RiME on seikkailu, jossa kivutaan korkealle ja sukelletaan yhä syvemmälle veteen tutkien ja etsien aarteita.


RiMEn on tehnyt espanjalainen Tequila Works, jonka aiempia tuotoksia on muun muassa vuonna 2016 julkaistu Deadlight: Director's Cut -peli. Ensimmäisen kerran RiME esiteltiin jo vuonna 2013 Gamescom-pelimessuilla, mutta kauppojen hyllyille peli saapui vasta tämän vuoden toukokuussa. Teos on saapunut pelattavaksi jo Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja PC:lle, mutta Nintendo Switchille se ilmestyy vasta marraskuussa. Kehitysprosessin aikana koettiin suuri muutos, kun studion Raul Rubio ilmoitti, että alunperin suunniteltu yksinoikeus PlayStation 4:lle perutaan. Syyksi ilmoitettiin yrityksen haluavan RiME:lle mahdollisimman suuren pelaajakunnan.

Päähahmon ei tarvitse seikkailla alueella yksin, sillä hänen apunaan toimii pieni kettu. Pojan ja ketun kaveruus muistuttaa kovasti muun muassa The Last Guardianissa nähtyä toveruutta. Repolainen ei jää ainoaksi eläimeksi, sillä alueella tallustelee muun muassa villisikoja ja liskoja sekä taivaalla lentävät lokit. Peliä voisi verrata ulkonäkönsä ja genrensä johdosta esimerkiksi The Legend of Zelda: Wind Wakeriin ja Thatgamecompany-studion julkaisemaan seikkailupeli Journeyyn.

Tarina etenee ratkomalla pulmia, jotka usein keskittyvät erilaisten ovien aukaisemiseen ja avainten etsimiseen. Pelissä ei käytetä puhetta ollenkaan ja esimerkiksi osa pulmista ratkeaa käyttämällä ”huhu-haha” -ääntelyä. Toisena taktiikkana poika käyttää tavaroiden liikuttelua paikasta toiseen sekä myös ajan muuntelua. Pulmat eivät ole kovinkaan vaikeita, joten hermojen menettäminen ei ole todennäköistä ja peli etenee joutuisasti kohti seuraavaa arvoitusta. Eksymisvaarakin on lähes olematon, koska kettuystävä näyttää oikean suunnan ja kiipeilykohdissa oikeat kielekkeet on merkitty valkoisella maalilla.


Erikoismaininnan ansaitsevat sen mahtavat musiikit, jotka ovat David García Díazin käsialaa. Miehen tekemiä säveliä on ilo kuunnella myös pelaamisen ulkopuolella. Onneksi kappaleet on koottu soundtrackiksi, jota voi kuunnella esimerkiksi musiikkipalvelu Spotifysta.

RiMEn kesto on noin kuusi tuntia ja hinnaltaan se menee 30 euron kategoriaan, joten hinta/laadultaan se on suhteellisen hyvä. Vaikka tähdiltään se ei yllä täydellisyyteen, suosittelen peliä hankittavaksi ennemmin tai myöhemmin sen kauneuden takia.





Elliot Quest näyttää siltä, että se olisi voitu julkaista 8-bittiselle Nintendolle vuosia sitten. Sen retrohenkeä puhkuva ulkoasu on ottanut paljon lainauksia vuosien takaa ja etäisesti se muistuttaa hieman esimerkiksi Zelda II: The Adventure of Link -peliä. Mistään uudesta teoksesta ei kuitenkaan ole kyse, sillä Elliot Quest julkaistiin PC:lle jo vuonna 2014. Vuosien saatossa se on ilmestynyt myös konsoleille ja Xbox Onelle teos saapui toukokuussa.


Pelissä on yhteensä viisi maailmaa ja yli 10 pomoa, joita vastaan Elliotin on taisteltava. Sotahimot ovat nousseet pintaan, sillä demoni on vallannut Urelen saaren ja ainoastaan alueella olevat suojelijat voivat pelastaa paikan tuholta. Poikasen on löydettävä apua mahdollisimman nopeasti, mutta mistään helposta seikkailusta ei ole kyse, sillä pelaajalle ei anneta alussa minkäänlaisia ohjeistuksia tai apuja siitä, mihin seuraavaksi tulisi edetä. Jokainen kenttä on suuri, joten eksyminen tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Alussa Elliotilla on mukanaan pelkkä jousipyssy, mutta mitä pidemmälle pelissä pääsee, sitä vahvemmaksi sankaria saa kehitettyä. Myöhemmin Elliot saa käyttöönsä esimerkiksi pomppimista helpottavan tuplahypyn.

Urele on nätti paikka ja pelin näyttää suhteellisen autenttiselta retropeliltä. Kaikki tuntuu toimivan hyvin ja pulmia riittää ratkottavaksi pidemmäksikin ajaksi. Jokaisen vastustajan taktiikka on erilainen, joten on fiksua katsoa hetken aikaa, miten vihollinen käyttäytyy. Esimerkiksi sammakko hyppää pitkiä matkoja, kun taas lepakko lentää Elliotia kohti. Hetkittäin taistelu muuttuu hankalaksi, mutta laskemalla vihollisen liikkeet tarkasti, onnistuu vaikeidenkin kohtien läpäiseminen ennemmin tai myöhemmin. Jopa pääpomot kukistuvat, vaikka tuntuisi siltä, että mikään strategia ei auta näitä vahvoja vihulaisia vastaan.


Elliot Quest ei pidä pelaajaa kädestä kiinni, vaan se noudattelee vanhoja tekeleitä, joissa ohjaimen takana istuva henkilö joutuu käyttämään omaa aivokapasiteettiaan päästäkseen eteenpäin. Jos siis pidät esimerkiksi Zeldoista, niin tässä oiva nykyaikaisesti tehty ”retropeli” noin 15 euron hintaan.