Tuorein sisältö

Pelihotelli aukesi Helsinkiin

Timo Koskinen

13.09.2008 klo 12.56 | Luettu: 9568 kertaa | Teksti: Timo Koskinen

Pelifirmat kirjoittautuivat sisään hotelliin
Mainostoimisto The Miltton avaa Helsinkiin samannimisen PR-tilan, johon majoittuvat ensimmäisenä viihde-elektroniikan ja pelialan yritykset. Hillstreet 8 – Entertainment Studio –nimellä kulkevan näyttelytilan avajaisissa olivat läsnä suurimmat pelien maahantuojat, jotka esittelivät kauden uutuuksiaan. Syksyn aikana hotelliin on tarkoitus kutsua vieraaksi esimerkiksi koululuokkia pelejä kokeilemaan.




Paikalla olivat muun muassa Suomen Nintendon ja Playstation maahantuojat sekä Electronic Artsin edustajia. Nintendolta esillä oli erityisesti Wii Fit, jonka parissa aikuiset ihmiset intoutuivat, mitä erikoisimpiin ketkutuksiin. Suurta kansallista suosiota näytti nauttivan myös pelin mäkihyppyosuus, jossa nähtiin varsin vakuuttavan oloisia ponnistusasentoja.




Playstationin puolella odotetuimpia syksyn pelejä ovat Nordisk Filmin Riina Hagmanin mukaan ensi kuun puolella julkaistava LittleBigPlanet sekä Resistancen ja Motorstormin kakkososat. Paikan päällä kisattiin tiukasti Buzz!-tietovisassa. Paikalla olleet PSP-käsikonsolit makasivat koskemattomina.




Electronic Arts päästi vieraat vääntämään kiekkoherruudesta NHL 09:n X360-versiossa. Amerikan kiekkoilun sijaan pelaajia tuntui kuitenkin kiinnostavan enemmän SM-liiga. EA demosi myös Rock Bandia ja Sporea, joista edellisessä EA:n miehet ovat tunnetusti melko hakoja. Sporesta voitte lukea tämän viikon V2.fi -arviosta.




Pelit jatkuvat Vuorikatu 8:ssa sijaitsevassa hotellissa ainakin seuraavan neljän kuukauden ajan.





V2.fi | Timo Koskinen
< Xbox Live Arcaden an... Peliala säätelee its... >

Keskustelut (5 viestiä)

SnakeDrone

Rekisteröitynyt 07.10.2007

14.09.2008 klo 17.57

Sitten kun vielä kerrot, että mikä tuo pelihotelli oikein on ja mikä sen terkoitus on näiden avajaisten jälkeen, niin voi alkaa artikkeli kiinnostaakin.
lainaa
Pyyhekumi

Moderaattori

Rekisteröitynyt 02.04.2007

14.09.2008 klo 18.58

Jäi pahasti auki koko paikan meininki. Siis kuuluuko nuo pelipalvelut vain hotellissa yöpyville yksityishenkilöille tai ryhmille? Saako siellä sitten pelailla vapaasti uusia pelejä, vai onko siellä joku jonotusaika tai voiko mennä huonoon aikaan jolloin ei itse pääse leikkimään ollenkaan kun koko paikka on varattu muksuille?
lainaa
ctrl-k

Moderaattori

Rekisteröitynyt 03.04.2007

14.09.2008 klo 20.39

Tilan omistaja nimittää paikkaa "pr-hotelliksi", mikä siis noin niin kuin metaforisesti tarkoittanee, että sieltä voi vuokrata tilaa "brändeille", nyt siis peli-sellaisille. Kyse ei siis ole oikeasta hotellista. Jos oikein ymmärsin, ovet aukeavat kutsusta, eli sisään ei voi marssia tuosta vain.
lainaa
Gamehero

Rekisteröitynyt 29.05.2008

22.09.2008 klo 16.00

Hieno artikkeli..........
lainaa
Turtles

02.10.2008 klo 14.04

Viime City lehdessä oli kirjoitettu, että kuka vaan voi tulla kokeilee noita pelejä, kunhan vaan soittaa etukäteen... Ja puhelinnumerohan löytyy nettisivuilta http://www.themiltton.fi/1stfloor/
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova