Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: The Elder Scrolls Online: Morrowind

Jukka O. Kauppinen

22.02.2017 klo 19.45 | Luettu: 11959 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Paluu Morrowindin maisemiin
Ajatelkaas, on kulunut jo 15 vuotta siitä, kun astelimme ensimmäisen kerran Morrowindin maailmaan. Mutta onneksi aika kuluu joutuisasti, oli kyse sitten 700 tai 15 vuodesta, sillä pian olemme siellä taas!

The Elder Scrolls III: Morrowind oli puolitoista vuosikymmentä sitten merkittävä teos fantasiaroolipelien genressä. Se oli yksi ensimmäisistä, ellei jopa ensimmäinen avoimen maailman hiekkalaatikkofantasia, joka loi pohjan kaikelle sille tulevalle Elder Scrolls -hörhöilylle, josta etenkin Skyrim tunnetaan. Elder Scrolls IV: Oblivion ja Elder Scrolls V: Skyrim ovat jatkaneet Morrowindin perustalla, laajentaen, kehittyen ja sekopäistyen. Tulos on nykypäivän pelaamisen uljainta, omituisinta ja joskus huvittavintakin juhlaa.


Mutta Morrowindiäkään ei ole unohdettu. Siinä oli sitä jotain, joka on saanut kansan milloin haaveilemaan remasteroinnista, milloin modaamaan Morrowindin maailmaa ja hahmoja Skyrimiin.

Kesäkuussa Morrowindiin pääsee kuitenkin ihan virallisesti. Vvardenfellin portit avautuvat uusien seikkailijoiden edessä, eikä matkanteossa ole kuin yksi ongelma. Morrowind näet julkaistaan The Elder Scrolls Onlineen (TESO), siihen morppiin. Morppiin? Yök, sanoo moni. Mutta minkäs teet, remasterointia vanhasta Morrowindistä ei ole näköpiirissä.

Nostalgiatrippikö vain?


Paluu Morrowindiin, oli yksi lause, jota Bethesdan pelisuunnittelijakolmikko Brian Wheeler, Rich Lambert ja Matt Firor, meille toisteli TESOn kesäseikkailuja demoillessaan.

"Me halusimme ottaa alkuperäisen Morrowindin fiiliksen, ja tehdä siitä TESO-jakson."

"Se on täynnä nostalgiaa, samoin kuin vanhojen asioiden löytämistä uudelleen."


Mutta Morrowind ei ole silti pelkkä paluu vanhaan, vaan oikeastaan vielä vanhempaan. TESOn Morrowind sijoittuu 700 vuotta historiaan, paljon varhaisempaan aikaan kuin Elder Scrolls III. Paikat, tapahtumat ja asiat, jotka olivat tuttuja Morrowind-veteraaneille maailmanhistoriasta, ovatkin nyt arkipäivää. Tai eivät ole vielä tapahtuneet. Tai ehkä ne ovat kuitenkin edelleen historiaa, kenties vain ripauksen tuoreempaa.


Pelaajat löytävät itsensä Vvardenfellin saarelta, joka on tietysti veteraaneille tuttu juttu. Mutta Vvardenfell on täällä kovin erilainen. Tulivuori on yhä massiivinen, kaiken keskiössä kohoava jätti, joka puskee tyytyväisenä ympärilleen laavaa ja tuhkaa. Sen ympäristövaikutukset ovat kuitenkin sen 700 vuotta vähäisemmät, eli laavakentät ja muut laavailun sivuseuraukset ovat paljon vähäisemmät. Siinä samalla pelimaailman floora ja fauna ovat astetta erikoisempia, jopa alkukantaisempia, toki alueesta riippuen. Sillä onhan siellä kaikenlaista - vehreää viidakkoa, reheviä rannikkovyöhykkeitä, punahehkuisia laava-aavikoita, vaikka mitä. Myös koneotusten kaupunki, mekaanisia hirviöitä, taivaalla roikkuva meteoriitti, kymmenien ja satojen metrien korkuisia sienikasvustoja, itämaista henkeä huokuvaa arkkitehtuuria.

"Tämä ei ole mitään eurooppalaista fantasiaa", jätkät kuittaavat.

Tulivuoren ympäristöstä löytää myös tuttuja maisemia ja paikkoja, ehkä jopa linnoja ja rakenteita, jotka ovat kestäneet vuosisatojen hampaan nakerruksen. Veteraaneille luvataankin reilusti flashback-hetkiä, ainakin jos muisti pelaa.



Ylipäätänsäkin pelimaailman luvataan olevan yleisolemukseltaan ellei sama, niin ainakin samankaltainen vanhaan (vaiko uudempaan?) Morrowindiin. Pelintekijät käyttivät muun muassa sen karttoja, korkeuskäyriä ja sekä kaupunkien että talojen pohjapiirustuksia uutta luodessaan.

Myös monenlaisia muita flashbackeja on luvassa. TESOn Morrowind alkaa tismalleen samasta paikasta ja talosta kuin alkuperäinenkin. Juuri täällä pelaaja loi aikoinaan hahmonsa, ja totta kai häneltä kysytään vanhaan viitaten, jotta kuis hurisee. Ensimmäinen rupattelukumppani saattaa hänkin kutittaa jotain nystyröitä - Morrowindissäkin oli itse asiassa vähän samannäköinen ja saman sukunimen omaava kaveri vastassa alussa. Etteivät vain olisi sukulaisia? Sattumaako?


Bethesdalaisten mukaan Morrowind ei ole pelkästään laajennus TESOon, vaan uusi lähtöpiste, se piste minkä päälle tulevat jaksot rakennetaan. Toisin kuin monien morppien lisärien kohdalla, Morrowindiä ei ole tarkoitettu pelkästään korkean tason pelaajille uudeksi loppupeliksi, vaan ihan kaikille, joka ikiselle nettiseikkailijalle. Toki sieltä löytää rankkaa ja vaikeaakin seikkailtavaa, mutta kaiken ytimessä on Bethesdan taannoin lanseeraama One Tamriel -tekniikka, jolla pelaajien taso nostetaan automaattisesti vastaantulevan haasteen mukaiseksi. Esimerkiksi porukalla pelatessa heikommat jampat nostetaan väliaikaisesti niin korkealle, että he voivat pelata kaveriensa kanssa, vaikka periaatteessa leveleitä ja kykyjä siihen ei olisikaan.

"Kaikilla on lupa pitää hauskaa", porukka kehaisee.

Morrowind sisältääkin kaikenkattavat ja aiempaa paremmat tutoriaalit, joilla ihan uudetkin tulokkaat pääsevät oivallisesti mukaan seikkailuun. Koska Morrowindin kainalossa saa myös alkuperäisen TESOn herkkuineen, voivat tulokkaat ihan vapaasti valita seikkailevatko he ensin Morrowindin läpi ja astuvat sitten laajempaan maailmaan, vaiko kenties toisinpäin. Veteraanit puolestaan voivat tulla Morrowindiin joko nykyisillä hahmoillaan tai tehdä uuden.

Sellainen pikku detalji tosin mainittiin ihan ohimennen, että pelin tehtävissä ja haasteissa on kaksi eri pelitilaa: normaali ja veteraani. Veteraanitasolla helpotukset ja tasoitukset nykäistään täysin veke, ja haasteet ovat armottoman raakoja. Ehkä nämä ovat sitä tietynlaista endgame-sisältöä niille, jotka haluavat korkean tason hahmoilleen kunnon haasteita.

Merkittävähkösti tekijät alleviivaavat, että Morrowind on TESOon uusi jakso, chapter, ei DLC taikka laajennus. Puheista voinee päätellä, että Morrowindin tapaan muut, tulevaisuudessa tehtävät "jaksot" ovat tämän tapaan seuraavia aloituspisteitä seikkailijoille.


"Jokainen jakso on oma, erillinen kokonaisuutensa, jota ei tarvitse ostaa erikseen DLC-lisärinä. Kun seuraava jakso julkaistaan, niin sen pelaamiseen ei tarvitse omistaa Morrowindiä."

Sankareita ja seikkailuja


Onhan Morrowindin maailmassa muutakin kuin tulivuori. On tarinoita, tehtäviä ja koluttavaa. Käsikirjoitettua seikkailtavaa pitäisi riittää noin 30 tunnin ajan, ja tarinasta pitäisi löytyä sopivasti viittauksia ja liittymäkohtia myös muuhun TESOon, eli missään tyhjiössä ei kuitenkaan mennä.

Lisäksi laajennuksessa on panostettu urakalla myös pelaajien väliseen taisteluun, PvP:n. Uusi PvP-tila Battegrounds kuulostaa lupaavalta, sillä se on reipasta 4 vs 4 vs 4 -taistelua nopealla temmolla, enintään 15 minuutin erissä, sopivan pienillä kartoilla. Kartat on suunniteltu siten, että viholliskosketukseen pääsee 10 sekunnissa erän alusta eikä piilopaikkoja ole - täällä tapellaan eikä lymyillä. Pistetilastoissakin palkitaan nimenomaan toiminnasta ja osallistumisesta, nurkkaveikoille pojoja ei heru läheskään samassa mitassa.

Alkuun pelitiloja on kolme eli Capture the Flag, Domination ja Team Deathmatch, mutta lisää julkaistaan ajan mittaan. Karttojakin on alkuun kolme, kullakin omat, hyvin erilaiset teemansa ja arkkitehtuurinsa.
Battlegroundsista muistutetaan, että se on ennen kaikkea tiimipohjainen pelitila. Pelaajan liittoumalla ei ole väliä, vain tappelunhalulla.

Ja hauskana pikku yksityiskohtana: joukkueiden nimet on lainattu niinkin kaukaa kuin siitä ihan ensimmäisestä The Elder Scrolls -seikkailusta, Arenasta. Näin se lore vain kiertää ympäri ja tulee takaisin.


Isompaa ja vaativampaa mättöä puolestaan löytyy Halls of Fabrication -tehtävästä, joka on 12 pelaajan ryhmälle suunniteltu trial-haaste. Jumalten luomien koneolentojen kaupunkiin sijoittuva tehtävä vaikuttaa melkoisen haastavalta, jopa kokeneille pelaajille.

Lisäksi pelimaailmaan on toki upotettu runsain mitoin loottia, saavutuksia, sivutehtäviä ja kaksi avointa luolastoa, jossa kelpaa rampata grindaamassa.
Joillekuille voi kovin juttu tosin olla Warden, ihan upouusi hahmoluokka, ensimmäinen sellainen sitten koko Onlinen julkaisun. Wardenin kykyjä voi kehittää moneen suuntaan, mutta yleisesti ottaen hän on enemmän tai vähemmän kunnon turpiinvetorangeri, joka pystyy buffaamaan itseään ja muita sekä tankkaamaan taisteluissa. Tietyllä kehityspolulla Warden saa kaverikseen myös kunnon sotakarhun, joka rynnistää hahmon kaveriksi taisteluissa.

"Älkää vain munatko tätä"


Bethesdan suunnittelijakolmikko tuntui olevan hyvin, hyvin innoissaan ja täpinöissään teoksestaan, ja suhtautui yleisön lempeään "älkää nyt vain munatko tätä" -kuittailuun hyväntuulisesti.

"Me olemme olleet todella kovia itsellemmekin tämän parissa. Kyllä se on Elder Scrollsia, toivottavasti muutkin tykkäävät", he vastasivat. "Lähes kaikki tiimiläiset pelasivat Morrowindiä kovasti ennen kuin edes aloitimme tämän tekemisen, ja toki olemme eläneet Elder Scrollsien kanssa jo iäisyyden."

Mutta hei, jos Morrowind on entuudestaan outo paikka, niin kummin päin kannattaisi aloittaa? Online-Morrowindistä vai alkuperäisestä?

Kaikki tiimiläiset suosittelivat Elder Scrolls III:sta. Ja sitten vasta Onlinea.


Miksi peliin julkaistiin nyt vasta uusi hahmoluokka?

"Uuden hahmoluokan tekemiseen menee kauan aikaa. Se on suoranaista taidetta, kun hahmoja tasapainotellaan. Se on iso diili, ei uutta hahmoa heitetä sinne sekaan noin vain."

Ja kun Morrowind on saatu käsiin, mitä sitten?

"No, vuonna 2015 julkaisimme pelin ja kaksi lisäriä. Sitten lisää 2016. Tänä vuonna on tullut jo Homestead-laajennus, ja tarkoitus on julkaista tämän vuoden aikana vielä kaksi DLC:tä."

Miten suosittelisitte pelaajia aloittamaan Morrowindin parissa?

"Ota aikasi. Tutki paikkoja ja nauti. Juuri se on Elder Scrollsia, maailman tutkiminen ja selvittäminen, että miten se toimii. Ja jos tykkäät tappelemisesta, niin mene Battlegroundsiin. Se on kuin koulun pihassa leikkimistä, helppoa ja nopeaa. Battlegroundsin jälkeen voi sitten suunnata isompiin taisteluihin."



Onhan Elder Scrolls Online: Morrowindissä vielä paljon muutakin. On eläviä jumalia, joihin liittyy myös Morrowindin päätarinan kaari. On eri sukuja ja faktioita, poliittista vääntöä, salamurhia, barbaareja ja pimeyden haltioita. Ja kasvavaa epäjärjestystä, joka saattaa päätyä kaaokseen ja tuhoon, ellei pelaaja ole reipas seikkailija/seikkailijatar ja pelasta Morrowindiä.

Menolipun Morrowindiin voi lunastaa kesäkuulle 2017.

V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< V2.fi testasi: Anki ... V2.fi:n pelisohva: X... >

Keskustelut (9 viestiä)

pifdshsgfpimh

22.02.2017 klo 20.09 1 tykkää tästä

"Kaikilla on lupa pitää hauskaa"

Sano pelaaja kun eka rotta tappoi sen ja joutui katsomaan alkuvideot uudestaan. Tokalla kerralla erehtyi juttelemaan maantierosvon kanssa joka tappoi yhdellä osumalla ja joutui katsomaan alkuvideot uudestaan.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

23.02.2017 klo 06.20

Oho, JOK tullut v2:lle. Hieno vieras, toivottavasti käy useamminkin.
lainaa
Liimaletti

23.02.2017 klo 11.14

TESO on omaan makuun ollu aika kökköä pelattavaa tähän asti. Jotenkin niin geneeristä ja mitäänsanomatonta. Tuo mieleen LOTRO:n eikä mitenkään hyvässä mielessä.

Vaikeahan tästä Morrowind "lisäristä", tai mikä nyt lieneekään, on sanoa millanen siitä lopulta tulee, mutta ainakin videoiden perusteella Online Morrowindissa ei ole mitään fiilistä. Lisää kökköä hahmomallia, animointia ja kenttäsuunnittelua. Se on jännä miten jotkut osaa luoda uskottavia pelimaailmoja ja toiset luovat kenttiä peliin, jotka tuntuvat ihan kulisseilta tai peliä varten luoduilta esteradoilta.
lainaa
ASKO78

Rekisteröitynyt 06.01.2017

23.02.2017 klo 13.55 1 tykkää tästä

Morrowind: GOTY versio jonka Xbox:lla pelasin paras Elderscroll sarjan teos mielestäni edelleen ja kaikki niistä tullut pelattua.
lainaa
Daggerfall

23.02.2017 klo 14.08

Eikös tämän pelisarjan toinen osa ollut jo avoimeen maailmaan sijoittuva peli eikä vasta tämä kolmas.

Vähän tarkkuutta faktoihin
lainaa
Kuruwin

Rekisteröitynyt 24.05.2014

23.02.2017 klo 20.38

Ei tuosta videosta kyllä iskenyt minkäänlaista nostalgia pärinöitä vaikka Morrowind rakas peli itselle olikin. Tuskin tulee tämänkään myötä tätä peliä kokeiltua.
lainaa
Grendel

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

23.02.2017 klo 20.49

Daggerfall kirjoitti:
Eikös tämän pelisarjan toinen osa ollut jo avoimeen maailmaan sijoittuva peli eikä vasta tämä kolmas.

Vähän tarkkuutta faktoihin


Jos Bethesdan jampat itse toteavat sekä ääneen että slidellä, että "Morrowind oli meidän ensimmäinen avoimen maailman hiekkalaatikkoseikkailumme", niin mitäpä siihen vastaan änkyröimään.

-jok
lainaa
Grendel

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

23.02.2017 klo 20.49

LateHuominen kirjoitti:
Oho, JOK tullut v2:lle. Hieno vieras, toivottavasti käy useamminkin.


Kiitti. Se on varsin todennäköistä.
-jok
lainaa
Valojellona

11.04.2018 klo 15.10 1 tykkää tästä

TESO on kyllä omasta mielestä tosi hyvä
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova