Nintendo Switchin julkaisuun on alle kuukausi ja pohjoismainen lehdistö sekä jälleenmyyjät pääsivät tutustumaan laitteen peleihin ennakkoon Nintendon Skandinavian päämajalla Ruotsissa. Itse laitteesta ei tuona päivänä opittu juurikaan uutta, mutta kymmenkuntaan peliin sai ottaa pikaista tuntumaa. Lisäksi V2.fi jututti Bergsalan perustajaa ja toimitusjohtajaa Owe Bergstenia, jonka ansiota on Nintendon rantautuminen näille rannoille 80-luvulla - hänen haastattelunsa julkaistaan myöhemmin. Artikkelin lopusta löytyy myös vähän pelikuvaa vilautteleva videokooste tapahtuman tunnelmista.


Tupaten täynnä väkeä olevassa tilaisuudessa ei päässyt vielä rauhassa koskettelemaan ja kääntelemään Switch-konsolin kaikkia osasia, ainoastaan Joy-Con-ohjaimet sai irrallisina käsiinsä muutamaa peliä testatessa ja niistä lisää kyseisten pelien kohdalla. Mysteeriksi jäi siis vielä muun muassa se, miltä koko konsolin paino tuntuu käsissä pidellessä - laitteisiin oli turvallisuussyistä ruuvattu kiinni vahva taustalevy ja painava kaapeli.



Uusi Zelda on varmasti Switchin odotetuin peli ja Mario Kartin sekä Armsin ohella ainoa tilaisuudessa mukana ollut täysihintainen teos. Valitettavasti allekirjoittaneen pelisilmä petti pahasti, sillä Zeldaa olisi pitänyt mennä pelaamaan heti tilaisuuden alkuvaiheessa, kun itse olin vielä kasaamassa tallennusvälineitäni. Lopun päivää sille olikin sitten 2-4 tunnin jono, joten hands-on-testi saa jäädä vielä julkaisuun.


Zelda-pelipisteiden 20-minuuttinen demo oli sisällöltään joko lähes tai aivan sama kuin on nähty mm. Nintendon Treehouse-streameissa, joten sinänsäkään siitä ei olisi ollut paljon uutta sanottavaa. Olan yli katsottuna peli näytti Zelda-peliltä, ruudunpäivitys vaikutti nyt tasaisemmalta kuin joissain Youtube-videoissa ja peliä pelanneet kertoivat sen olevan pelattavuudeltaan ehta Zelda-peli, vaikka maailman avoimuus oli ensin huolestuttanutkin. Ei vaikuta siltä, että Nintendo-fanit tulevat tästä pettymään.



Mario Kart 8 Deluxe on Mario Kart 8, johon on lisätty kaikki DLC:t ja jonkin verran muutakin sisältöä - ja sehän on erinomainen kart-racing-peli, ei siitä tarvitse juuri muuta sanoa. Switch-tilaisuudessa MK8D oli viritetty pelattavaksi kahdella eri tavalla: neljällä Switch-konsolilla saman pöydän ääressä, sekä jaetulla ruudulla isolla televisiolla siten, että toinen pelaaja pelasi Joy-Con Gripiin liitetyillä Joy-Con-ohjaimilla ja toinen Pro Controllerilla.



Omiin kouriini Pro Controller sopi inasen paremmin, mutta ero ei ollut valtava. Yritin myös tihrustella, olisiko pelin grafiikoita parannettu originaaliin verrattuna, mutta kovin vaikeata se oli, kun verrokkia ei ollut vieressä - ehkä jonkinlainen psykologinen mielikuva pienestä viilauksesta välittyi.



Kuten useimpiin peleihin, yhteen Switchin ykköstykeistä, mätkintäpeli Armsiin ehti ottaa vain muutaman minuutin mittaisen pikatestin. Se oli kuitenkin yksi tilaisuuden “parempi kuin odotin” -peleistä. Armsia pelatessa Joy-Con-ohjaimia pidetään molemmissa käsissä ikään kuin poikittain nyrkkien sisällä, mikä vaatisi varmaan yhtä matsia pidemmän totuttelun nappien osalta, mutta liiketunnistuksen puolesta homma toimi. Pelaaja valitsee hahmonsa ja sitten molempiin nyrkkeihin aseen (tai periaatteessa erikoisiskun) kolmesta vaihtoehdosta. Liikkuminen, lyönnit, torjunta ja vastustajaan tarttuminen tehdään fyysisesti ohjaimia liikuttamalla Wii-tyyliin ja lyönnin jälkeen ohjaimia kallistamalla pitkien jousien päässä olevat nyrkit saa kaartamaan. Lisäksi hahmoilla oli voimakkaampi erikoisliike.



Parhaiden taktiikoiden ja hahmojen tasapainon löytäminen (tarttuminen vaikutti vähän ylitehokkaalta liikkeeltä) vienee monta peli-iltaa, mutta pienet lisäkikat toivat peliin mukavan lisästrategisuuden tason. Kun yhdistelmä hyppy+väistö+kierrelyönti osui vastustajan leukaperiin, oli pakko virnistää. Pelin grafiikat ja hahmot ovat värikkäitä ja persoonallisia - ja ovatkin saaneet jo omat fanikuntansa, vaikka pelin julkaisu on vielä useamman kuukauden päässä.



Uuden Nintendo-konsolin pikkupelien kokoelma (tyyliin Wii Sports tai Nintendo Land) on nimeltään 1-2-Switch ja tietenkin tarkoituksena on esitellä uusien Joy-Con-ohjainten ominaisuuksia. Pääsin testamaan kolmea näistä ja muutaman sekunnin mittaiset minipelit ovatkin varmasti porukassa hauskaa touhua. Koska ohjaimissa on “HD”-tärinämoottorit, liiketunnistimet, IR-kamerat ja kaikki tarvittavat painikkeet, jännänä twistinä on, että pelejä suositellaan pelattavaksi vastustajaa silmiin katsoen, ei televisiota tuijottaen.

Milk: Paljon internetkuhinaa (ja jatkossa varmasti noloja videoita) aiheuttanut minipeli, jossa lypsetään lehmää. Kyse ei ole pelkästään ohjaimen ylös ja alas liikuttamisesta, vaan sormien alla olevia painikkeita pitää myös painella oikeassa rytmissä, jotta maitoa irtoaa eniten. Vanhana maatilan poikana onnistuin lypsämään 13 lasillista, mikä pikagallupin perusteella oli yksi suomitoimittajien parhaista tuloksista. Vaikeampi pelissä on pitää naama peruslukemilla vastustajaa tuijottaen.


Quick Draw: Joy-Con-ohjain asetetaan lantiolle lännen kaksintaisteluiden revolverin tyyliin, otetaan tiukka katse vastustajaan ja kun televisiosta kuuluu lähtölaskenta, vedetään ja laukaistaan. Hyvin lyhyt minipeli, mutta varmasti sellainen, jossa haluaa kaverinsa haastaa - usein voittaja löytyi vain muutaman sadasosan erolla. Lisäksi peli tarkkailee, missä asennossa ohjain oli laukaisuhetkellä, eli kuti ei saa osua myöskään maahan tai lentää taivaan tuuliin.

Tunnista montako palloa on ohjaimen sisällä (ei virallinen nimi): Tässä tulivat nyt peliin Joy-Conin HD-tärinä-ominaisuudet, joiden testaamista olin ainakin itse odottanut. Ja nehän toimivat, vaikka itse pelissä parin testin perusteella melko huono olikin. Kun peli alkaa ja ohjainta pitää kämmenellään, tuntuu oikeasti, kuin palikan sisällä vierisi kuulia. Varovasti kallistellen pitäisi sitten tuntea, montako “kuulaa” siellä on ja liikkeiden pitää olla todella hienovaraisia, jotta jokaisen kuulan saa kolahtamaan erikseen ohjaimen sisäreunaan. Sen jälkeen lukema laitetaan ruudulle joko numeroina tai kysymysmerkkeinä vastustajalta piilossa ja oikein arvannut saa pisteen. Varsin jännää, miten paljon teknologiaa pikkuruisiin Joy-Coneihin on saatu tungettua.




Meidän perheessä Splatoon-pelaaja oli aikoinaan poikani, itselläni kokemusta on ehkä parinkymmenen matsin verran. Silti Splatoon 2 tuntui tutulta - eli sitä samaa muutamilla uudistuksilla on luvassa! Splatoon 2 oli tilaisuudessa viritetty kahdeksan Switch-konsolin LAN-peliksi, eli kaksi neljän hengen joukkuetta, joista molemmissa kaksi pelasi Switchiä käsissään pitäen ja kaksi Pro Controllereilla. Lisäksi alueen ulkopuolella oli iso ruutu “spectator”-katsojatilassa, jotta muutkin pystyivät seuraamaan, mitä matsissa tapahtui. Nintendo on Splatoon 2:n myötä loikkaamassa uudelle alueelle ja havittelemassa palasta e-sports-kakusta.




Snipperclips on pieni yhteistyö-pulmapeli, joka on tulossa Switchin e-Shopiin ladattavaksi muutaman kympin hintaan. Silti se oli peli, joka jäi yhtenä positiivisimpana mieleeni. Co-oppina pelatessa pelaajat ovat molemmat toisesta päästä pyöristettyjä suorakaidehahmoja, jotka on animoitu hauskan eloisasti. Hahmot heitetään fysiikkapulmatilanteeseen, josta pitää selvitä yhteistyöllä, fysiikan lakeja noudattaen - ja toisesta pelaajasta palasia pois leikellen. Kun hahmot pistää osittain päällekkäin ja painaa painiketta, päällekkäin ollut osa häviää siitä hahmosta, jonka pelaaja ei painanut nappia. Hahmoja pitää siis esimerkiksi muotoilla sopivan muotoisiksi, jotta ne voivat painaa nappia tai kuljettaa koripalloa. Pienetkin pulmat voivat osoittautua yllättävän monimutkaisiksi, vaikka niihin onkin useita erilaisia ratkaisutapoja. Wikipedia-sivun mukaan pelissä on myös yksinpeli, mutta sen sisältöön ei paikan päällä päässyt tutustumaan.




Super Bomberman R = Super Bomberman Nintendo Switchille. Hauskaahan se neljällä pelaajalla oli ja pikkuinen Joy-Con toimi ihan hyvin ohjustimena. Omaan käteeni osa sen nappisijoittelusta tuntui vähän ahtaalta (sama ongelma oli muuten myös Armsissa), mutta voittajan oli silti helppo hymyillä. Trailereiden perusteella luvassa on monenlaista muutakin kuin perinteistä moninpeliä.




Has-Been Heroes on ensimmäinen suomalainen Switch-peli, Trine-pelien tekijältä Frozenbyteltä. Siinä ohjastetaan kolmea erityyppistä soturia, jotka saattavat kahta prinsessaa kouluun luurankoja ja muita hirvityksiä täynnä olevalla tiellä. Aluksi peli vaikutti hieman sekavalta, kun samaan aikaan pitää taistella, valita taistelijoita, vaihdella niiden paikkoja vastaan tulevien vihollisten perusteella ja valita loitsuja. Tilanteen saa kuitenkin pysäytettyä valintojen tekemisen ajaksi ja kunhan pari touhua saa selkäytimeen, koulutiellä pääsee etenemään. Itse kuvailin peliä paikan päällä “yhdistelmäksi horde-modea, Plants vs. Zombiesia ja roolipelien taisteluita” ja noiden sanojen takana pysyn yhä. Has-Been Heroesista on tulossa V2.fi:hin myös lähipäivinä pidempi artikkeli.


Noniin. Nintendo Switch. Ajatukseni koneesta ovat suurin piirtein samat kuin ne olivat ennen lähempää kontaktiakin: Switch on Nintendon kone, se on rehti pelikone, ei monimediaviihdekeskus. Jos haluaa pelata Nintendon ykkösnyrkkejä tai iloisen värikkäitä japanilaisia outouksia, se on hankittava. Kuten kaikessa kulttuurissa, pelaamisessakin kannattaa harrastaa laajempaa väriskaalaa.

Pinnan alla kuplivaa potentiaalia Switchissä tuntuu olevan enemmän kuin Wii U:ssa ja nyt markkinointikin on saatu paremmin kohdalleen. Zeldan jälkeinen aika ei saa vain muodostua liian tyhjäksi ennen joulumarkkinoiden Mariota ja verkkopalvelupuoli on oltava kunnossa vähintään hyvin pian julkaisun jälkeen. Hieman myös arveluttaa, kuinka monta pikkuista Joy-Con-ohjainta muksut tulevat hukkaamaan tai koirat syömään tämän vuoden aikana.

Myönteisellä perusvärinällä tällainen “pakko pelata vähän kaikkea mahdollista” -pelaaja nyt siis odottelee maaliskuun julkaisua. Nintendo panostaa valtavirroista poiketen yhdessä pelaamiseen samassa huoneessa ja kaikkia Switch-pelejähän voi pelata vaikka bussin kyydissä.

Alla olevalla videolla tutustumispäivän tunnelmia ja pelaamista.