Tuorein sisältö

V2.fi haastatteli: Pitkä tie Tetriksen huipulle

Manu Pärssinen

22.06.2016 klo 14.25 | Luettu: 13174 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Jani Herlevi, Tetriksen euroopanmestari Suomesta
Lohjalainen Jani “janutzka” Herlevi voitti toukokuun lopulla Euroopan mestaruuden klassisen Tetriksen pelaamisessa (NES-sarja). Yksi maailman parhaista Tetris-pelaajista kertoi koko tarinansa V2.fi:n toimitukselle - ja seuraavana miehellä onkin vuorossa MM-kisat lokakuussa Oregonissa USA:ssa. Torilla tavataan?

“Ostin Nintendon konsolin 1989 joulukuussa ja siitä lähti meidän kylällä Nintendo-innostus. Sitä ennen oli kotona ollut Commodore 64. Nintendo-pelejä osteltiin sen verran, mihin oli lapsena varaa ja kun sain valita seuraavana keväänä kymmenen NES-peliä 12-vuotissynttärilahjaksi yksi valinta oli Tetris - varmaan siksi että siinä oli hieno kansi ja erivärisiä palikoita”, kertoo Herlevi ensikosketuksestaan palikkapeliin.


Varsinainen Tetris-kuume ei tuolloin kuitenkaan vielä herännyt, vaan palikkapuzzle oli vain yksi peli muiden joukossa. Videopelien pelaaminen hiipui myös vähitellen musiikin tieltä ja Tetristä Jani pelasi toisinaan musiikin kuuntelun ohella. Merkkejä erityisestä taidosta näkyi kuitenkin jo siinä, että pelin taso 19 - niin sanottu “tapporuutu” - oli nuorukaiselle rutiinia. Vuonna 1997 muutto kotoa jätti Tetriksen vuosiksi unholaan.

Iltalukiota käydessään vuonna 2003 Herlevi jutteli muiden opiskelijoiden kanssa Nintendosta sekä Tetriksestä ja sai heiltä lainaan pelikonsolin pelin kera. Mutta olivatko nuoruuden taidot jo kadonneet?

“Huomasin olevani aika hyvä ja jäin täysin koukkuun. Iltalukion läksyjen luku vaihtui koko yön kestäviin Tetris-sessioihin. Mutsin vaatekomeron ylähyllyltä löytyi vanha NES-konsoli ja Tetris, jotka yllättäen vielä toimivat - siispä pelaamiselleni ei ollut loppua näköpiirissä. B-typen 19-0 ja 19-1 ovat ilmeisesti menneet suhteellisen helposti läpi tuolloin koska muistan ottaneeni pian tavoitteekseni läpäistä äärimmäisen vaikea 19-2 -taso. Aika tarkkaan kuukauden päivät se vei ja muistan vielä sen päivän kun se tapahtui - 21.3.2003 - luokkakokousdarrassa samaan aikaan, kun kaksi suosikkijoukkuettani HPK ja Kärpät selvittivät tiensä välieriin oltuaan puolivälierissä jo 1-3 tappiolla sarjoissaan ja Kake Randelin soi vinyyliltä.”

Palikkakuume pahenee ja hiipuu


Herlevillä kului yhden kesän kaikki yöt Tetristä pelatessa ja mies havahtui itsekin siihen, että näin ei voi elämä jatkua. Pelikonsoli lähti äidin olohuoneeseen vain lomilla ja viikonloppuina pelattavaksi, kunnes iltalukio oli hoidettu.

“Se järjestely toimi aika hyvin. Tetris ei ollut esteenä muulle elämälle. Paha peliriippuvuus tarkoitti, että pystyin olemaan aloittamatta, mutta jos aloitan, en pysty lopettamaan ennen kuin väsymystila, verensokeri ja vessahätä pakottaa. Tetris ei ollut mulle enää mikää videopeli, vaan "insituutio", kulkurin iltakalja. Jotain, johon tuudittautua ja jolle antautua, kun kaikki muu on tehty ja jos ei ole tehty, niin eskapismin paras väline.”

Herlevi otti tavoitteekseen pelata täydellistä peliä ja alkoi vähitellen uskoa olevansa maailman paras Tetriksen pelaaja, sillä "eihän kukaan muu voisi olla niin hullu, että pelaisi tällaisia määriä yhtä ja samaa, nyt jo vanhentunuttakin peliä". Vuonna 2009 internetistä ei kuitenkaan löytynyt tietoa Tetriksen MM-kisoista, joissa Herlevi voisi ajatuksensa tosiksi osoittaa. Välillä ajatuksissa kävi jopa NES-laitteiden rituaalinomainen polttaminen ulkona kokossa ja uuden elämän aloittaminen vailla palikkariippuvuutta. Sinnikäs palo kuitenkin pysyi Janin sydämessä, ja pelaaminen jatkui.


“Aivan vuosikymmenen lopulla Facebookiini tulikin ensimmäinen Tetris-aiheinen päivitykseni, kun rikoin ensimmäistä kertaa maagisen 700 000 pisteen rajan (euroversio, PAL NES). Se oli sellainen muuri, jonka murtamista olin hakenut raivoisasti kuusi vuotta.”

Vuonna 2008 Herlevi alkoi kiertää Stiga-pöytäjääkiekon turnauksia niin Suomessa kuin ulkomaillakin, ja muu jäi hetkeksi sen taka-alalle. Parin kaverinsa kanssa hän osallistui kaikkiin suuriin turnauksiin ja elämä täyttyi kiertämisestä ja treenaamisesta. Neljän vuoden jälkeen siitäkin alkoi kuitenkin hiipua hohto, vaikka ura huipentuikin vielä vuonna 2014 avoimen sarjan onnistuneessa turnauksessa Riikan EM-kisoissa sekä vuoden 2015 SM-kisoissa.

“Kovin kiinnostus jatkuvaan kiertämiseen alkoi olla koetuksella ja muusta elämästä saadut traumat vaikuttivat myös negatiivisesti pöytälätkäuraan. Se pärjääminen ois ollu mulle ikäänkuin tärkeempää kuin normaali-ihmiselle, mut sitä kehitystä ei juuri tullu, kun on sellainen persoona, ettei jaksa tehdä todellista työtä sen eteen ja vuorokausirytmisekoilut estivät yöihmistä olemasta ikinä kunnossa turnauksissa, ne kun olivat aikaisin aamulla.”

Huipulle tai ei mitään


Vuoden 2012 marraskuussa Youtubesta löytyi sattumalta video nimeltä “Classic Tetris World Championships” ja Herlevi tiesi heti, mitä oli tapahduttava: Seuraavana syksynä oli pakko päästä Portlandiin Oregoniin Yhdysvaltoihin “taaloja vuolemaan Tetris-ammattilaiseksi”, kuten hän vitsaillen kavereilleen totesi.

Samaan aikaan Herlevin peliuralle tuli vielä yksi sivupolku: Settlers of Catan. Catanin SM-kisojen neljännen sijan myötä edessä olivat EM-kisat Wienissä, josta ei kuitenkaan menestystä tullut. Viime vuoden syksyllä tästäkin lajista lohkesi kaikkiin pelaamiinsa peleihin antaumuksella suhtautuvalle Janille SM-kisojen kulta. EM-kisat menivät taas heikosti - ehkä suomalaisten pelaajien tasoeron vuoksi - eivätkä menestykseen siivittäneet edes 3000 pelattua verkkomatsia. Tänä vuonna mies aikoo vielä puolustaa Suomen mestaruuttaan ja jatkaa myös Catan-uraansa tulevaisuudessa mahdollisuuksien mukaan.

Takaisin Tetrikseen.


“Lokakuussa 2013 tunsin olevani valmis voittamaan Tetriksen maailmanmestaruuden. Olin nähnyt Youtubesta, että kisoissa kyseessä todella olisi juuri se versio pelistä, jota minä pelasin, eli Nintendon alkuperäinen Tetris. Kuitenkin Youtube-videot hämäsivät, koska ne olivat liian hitaita ja porukan peli hyytyi vasta leveliin 29, kun minulla sama nopeus tuli jo tasolla 19. Ajattelin, että siellä on jotain hidastettuja konsoleita tai peliohjelmia, enkä vaivannut enempää asialla päätäni”, muistelee Herlevi.

Oleminen kisapaikalla, ensimmäistä kertaa USA:ssa, Janin rakastaman pelin turnauksessa oli hienoa ja mahtavaa. Heti ensimmäisistä karsinnoista lähtien pelissä tuntui kuitenkin olevan jotain outoa ja selvisikin, että Euroopan versio NES:in Tetriksestä eroaa Amerikan versiosta.

“Ei herran jumala! Sinne valui unelma kaivoon muutamassa sekunnissa - ajattelin, että kaikki olikin liian hienoa ollakseen totta. Eri versio, ei siis saumoja pärjätä ja olen taas lähtöpisteessä! Mutta koska olin Amerikassa ja käyttänyt kaikki säästöni lentolippuun, ei auttanut kuin hymyillä ja yrittää vääntää tosissaan turnauksessa sen mitä pystyin.”

Eikä Herlevi huonosti vääntänytkään. Oudolla peliversiollakin tie nousi vastaan vasta puolivälierässä, kun kilpakumppanina oli edellisen vuoden hopeamitalisti Harry Hong. Lopputuloksena oli MM-kisojen kahdeksas sija. Mukaansa Suomeen otettavaksi Jani sai myös Amerikan version konsolista ja pelistä, jotta kehitys Tetris-uralla voisi jatkua.

“Ennätykset seurasivat tosiaan ja jenkit halusivat minun kuvaavan pelaamistani. Aloin siis kuvata HD-videokameralla kuvaputkitelevision ruutua ja nykyään en uskalla pelata ilman kuvaamista, etten vain menetä maailmanennätyksiä.”

Kevään 2014 Tanskan mestaruuskisat jäivät väliin kustannussyistä, mutta syksyn MM-kisat Oregonissa siintivät seuraavana tavoitteena. Mahdollisuudet pärjäämiseen olivat olemassa ja Herlevi uskoi voiton olevan saavutettavissa.

Vaikeuksien kautta jatkoon


Toisin kuitenkin kävi: “Turnaus näytti mulle pimeimmät puolensa ja hyvältä karsinnan kahdeksannelta sijalta hävisin heti sijalta 25. pudotuspeleihin päässeelle pelaajalle, koska mun hermo ei kestänyt, koska mokasin levelin 18-19 vaihdon, enkä tajunnut, että mun ois pitäny vaan pelata varman päälle ja odottaa heikomman pelaavan kuolevan. Kisoista palasin masentuneena, manaten vähäistä kilpailukokemusta (kerran vuodessa) ja huono tuuria (playoffit vain paras kolmesta).”

Paluumatkalla Herlevi löysi tietoa siitä, että Tanskassa järjestettäisiin vihdoin kauan toivotut EM-kisat. Siinä olisi nyt uusi tavoite - ja vihdoin pelin sillä versiolla, jota Jani oli koko ikänsä pelannut.

“Maaliskuussa 2015 porukka oli valmis ekoihin EM-kisoihin. Ennakkopsyykkausta oli tehty ja kaikki tiesi, että mä oon suurin voittajasuosikki, koska ennätykset oli toiselta sataluvulta muihin
verrattuna.”


“Ajattelin, että mun on pakko voittaa vihdoinkin Tetris-turnaus. Jos en voittaisi, se olisi suuri vääryys. Olin karsinnan toinen, kun en edes jaksanut hakea tosissaan parempaa tulosta ja ykkösenä ollut tanskalainen paransi ennätystään yli 130 000. Se oli mulle hyvä, koska vältin kohtaamasta välierässä MM-kisojen pronssimitalistia Terry Purcellia. Purcellin pelikokemus euroversiosta oli tosin todella vähäinen ja hän hävisikin jo puolivälierän Ruotsin Linukselle, joka lopulta tuli mua vastaan finaaliin. Itse pelasin liekeissä puolivälierässä ja välierässä tosi hyviä vastustajia vastaan ja ajattelin, että tämä on oikeaa elämää ja et mun on nyt pakko hoitaa tää! Tiukkoja matseja oli, mutta vein 2-1 sekä puolivälierän että välierän. No kestin paineet finaaliin saakka…”

Ja siellä tapahtui tämä:



Herlevi kertoo, että videolla näkyvään ensimmäisen finaalin suoritukseen paloivat miehen puhti sekä adrenaliini ja taas oli edessä pettymys: tuntematon ruotsalainen vei loput kolme matsia selkeästi. Suomalainen sisu ei kuitenkaan sallinut luovuttamista.

“Turnauksen jälkeen himassa pelasin elämäni parhaat pelit. Edellisvuoden B-napin käytön opettelu ja jenkkiversiolla pakollinen kompromissien teko tekivät minusta jälleen paremman pelaajan kuin koskaan ennen. Toki nuorempana edellisellä vuosikymmenellä olin ollut paljon nopeampi kuin nyt, mutta nyt olin paljon taktisempi.”

Kahvi, Red Bull ja Leijonat siivittävät voittoon


Vuoden 2015 MM-kisat menivät Herleviltä penkin alle; osin sormitulehduksen, osin itseluottamuksen puutteen ja osin paineensietokyvyn pettämisen vuoksi. Menestys USA:ssa sai siis edelleen odottaa. Uudet EM-kisat olivat kuitenkin jo näköpiirissä.

“Takana oli elämäni painajaismaisin talvi: Syksyisestä sormen tulehtumisesta toivuttuani masennus paheni. Sitten jalkaan iski veritulppa. Sairaalassa huusin kivusta, enkä saanut apua mielenterveyteeni. Sieltä pihalle lennettyäni - ja kävelykyvyttömänä - menin kokeilemaan pöytälätkän SM-kisoihin kainalosauvojen varassa. Selvisin finaalisarjaan yhdellä jalalla. Kaksipäiväisen turnauksen välisenä yönä ukkini kuoli, joten kisojen finaalisarja jäi väliin.”

“Vuorokausi ennen Onlinecatan-sivuston lopullista sulkemista ja säännöllisen peliuran loppua hermoni paloivat huonoon noppatuuriin niin pahasti, että löin ikivanhan läppärini rikki. Roskiin se tosin jo joutikin. Tämän kaiken aiheuttaman toimintakyvyn heikkenemisen takia missasin vielä rakkaan harrastukseni avantouinnin kohokohdan, eli kauan odottamani SM-kisat, ja sitä myöten MM-kisat Siperiassa, jonne veri veti Moskovan huikeat pöytälätkäturnaukset kokeneena. Vaikka avantouinti on mulle pelkkä terveellinen harrastus, olisin noin hienoissa tapahtumissa halunnut olla paikalla.”

EM-kisat Kööpenhaminassa olivat Janin ainoa valopilkku - nyt oli pakko voittaa.

Kisoihin odotettiin enemmän hyviä pelaajia kuin viime vuonna, mutta amerikkalaiset eivät saapuneetkaan paikalle ja rankingin toisena ollut ruotsalaistyttö Jessica Hyötylä oli juuri synnyttänyt. Herleville jäi siis vain kolme potentiaalista vastustajaa: Ruotsin puolustava mestari Linus Jorenbo, Islannin taitava ja nopea Svavar Gunnarsson, sekä Jessican sisko Sabina, joka oli parantanut ennätyksiään todella virheettömällä kasauspelillä, mutta jolla ei ollut kokemusta kilpailuista.

“Ennen puolivälieriä pelkäsin vielä kohtaloani ja tärisin viileydestä, mutta kahvi ja Red Bull, sekä uutiset Suomen lätkävoitosta nostivat fiilkset kattoon. Kun välierät piirtyivät screenille ja vastassa oli hyvä kaverini Svavar, tunsin herääväni eloon. Tätä olin odottanut yli vuoden. Ymmärsin pelata varman päälle joka kierroksella ja finaalissa oli sitten vastassa Linus - pelaaja, josta kaikista eniten halusin revanssia.”

Kisojen uusi sääntö antoi pelaajien valita aloitustason väliltä 9-18, kun ennen oli aina aloitettu yhdeksänneltä tasolta. Herlevi päätti ottaa riskin ja valita tason 18 kahteen peliin, koska vastustaja oli sillä heikompi kuin alemmalla tasolla. Riskinotto kannatti ja finaalista tuli EM-voitto selkein lukemin 3-0.

“HUH! Helpotus oli ja on suuri. Vihdoin voitin Tetris-turnauksen! Nyt mulla ei oo paineita Tetriksestä enää ikinä. Taika on murrettu. Tuntuu omituiselta olla Euroopan mestari.”


Tuleviin MM-kisoihin on toki huomattavasti mukavampi lähteä mestarina kuin finaalin hävinneenä. Herlevin mukaan Oregoniin lähtee islantilainen Svavar, joka on tällä hetkellä toiseksi paras pelin jenkkiversion eurooppalaispelaaja. Herlevi on kuitenkin toistaiseksi ainoa Pohjois-Amerikan ulkopuolinen, joka on pelannut Tetriksen MM-kisoissa.

Jani toivoo, että hänen menestyksensä toisi lajille myös lisää näkyvyyttä Suomessa, lisää pelaajia - ja ehkä myös SM-kisat. Kuka lähtee mukaan?

V2.fi | Manu Pärssinen
< Pelataanpa: Kesäheil... V2.fi pelasi: TMNT: ... >

Keskustelut (4 viestiä)

Liioittelija

22.06.2016 klo 16.15 2 tykkää tästä

Oma ennätykseni on vähän päälle miljoona pistettä euroversiolla.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

22.06.2016 klo 17.03 3 tykkää tästä

Mun ennätys on 10290 C64-versiolla jostain 80/90-luvulta. Tosin sitä tuli pelattua lähinnä musiikin takia.

Niin joo, hienoa kun v2:lla tulee tällaisia juttuja, eikä aina vain stara-uutisia.
Muokannut: LateHuominen 22.06.2016 klo 17.05 lainaa
nesvemputtaja

23.06.2016 klo 00.34 13 tykkää tästä

Todella hyvä ja kaunis tarina intohimosta, pettymyksistä ja voittamisesta. Tuli itsellekin hyvä fiilis artikkelin luettua. Tästähän saisi loistavan leffankin tai ainakin tämä artikkeli pitäisi palkita josssain tilaisuudessa, jossa tällaisia artikkeleita asetetaan paremmuusjärjestykseen. Kiitos tästä!
lainaa
xoxo

27.06.2016 klo 18.09

"Nintendo-pelejä osteltiin sen verran, mihin oli lapsena varaa ja kun sain valita seuraavana keväänä kymmenen NES-peliä 12-vuotissynttärilahjaksi"

n. 4000 markan edestä pelejä synttärilahjaksi? Nykyrahassa varmaan semmoisen 1000 euron edestä. Hyvin näytti olevan varaa kun piti vielä erikseen se sanoa. :D
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova