Ziuuh! Viuuh! Whoosh! Yli, ali ja ympäri! Ruotsalaisen Dicen vuosia odotettu Mirror’s Edge: Catalyst alkaa vihdoin kolkutella ovella. Esimakua antanut beta lupailee paljon sitä, mitä jo ensimmäiseltä osalta toivottiin.




Parkouria ja ensimmäistä persoonaa yhdistänyt Mirror’s Edge jakoi vuonna 2008 mielipiteitä. Osa rakasti pelin omaperäistä tapaa yhdistää erilainen perspektiivi vauhdikkaaseen liikkeeseen, mutta pettyneidenkin määrät olivat moninaiset: pelin lyhyt kampanja ei esimerkiksi tarjonnut tarpeeksi seikkailua utopisen kaupungin katoilla, vaan keskittyi ankeissa sisätiloissa haahuiluun. Betan perusteella Catalyst keskittyy entistä enemmän juuri avoimiin vaihtoehtoihin ja vapaaseen liikkeeseen.

Catalyst lukeutuu modernien, niin kutsuttujen “soft rebootien” maailmaan. Tarinan kehyskertomus ja elementit ovat tuttuja, mutta tarinaa on ensitietojen perusteella laajennettu ja höystetty eri mausteilla. Uudessakin versiossa Faith on näennäisesti utopistisessa maailmassa elävä orpolapsi, joka hankkii elantonsa kuriirina toimimalla. Catalystin maailmassa kapitalismi jyllää säännöittä, ja ihmiset on alistettu jatkuvasti tarkkailtaviksi kuluttajiksi, joiden ihmisarvo määräytyy ostoarvon mukaan. Alamaailmaa ja rikollisuutta ei ole kuitenkaan kitketty tyystin, joten Faithin kaltaisille kuriireille - ihmisille, jotka kuljettavat dataa analogisessa muodossa - löytyy tarvetta. Catalystin alussa Faith astuu vapauteen parin vuoden sellireissulta, mutta raikasta ilmaa ei kauaa ehditä nuuhkimaan. Jo ensimmäiset tehtävät lähettävät urbaaniakrobaatin Kruger-konglomeraatin tiloihin, missä megayhtiön nurjemmasta puolesta saadaan esimakua.


Jatko-osa vaihtaa yksisuuntaiset tunnelit avoimiin näkymiin, joissa suunta, reitit ja tehtävät ovat pelaajasta itsestään kiinni. Puhtaasta hiekkalaatikosta ei kuitenkaan ole kyse, ainakaan betan perusteella, sillä Glassiksi nimetyn kaupungin maataso on kuriireilta kokonaan suljettua aluetta. Uudet kaupunginosat avautuvat hiljalleen pelin edetessä, kun Faith saa käyttöönsä vimpaimia, joilla vaihtoehtoisiin reitteihin pääsee käsiksi. Vapaat etenemistavat ja avoimet alueet antavat silti tarpeeksi vapautta, ettei putki ala esimaun perusteella ahdistamaan.

Mirror’s Edgen sielu on vauhdissa ja sen ylläpitämisessä. Parhaimpina hetkinä Faith hyppelehtii laatikoiden yli, liukuu putkien ali ja nappaa kiinni kaiteesta viimetingassa seinäjuoksun päätteeksi. Vastaavasti peli tuntuu suossa tarpomiselta, jos pelaaja joutuu pällistelemään päämäärättömästi huoneessa, josta ei tunnu löytyvän ulospääsyä saati oikeaa suuntaa. Catalystissa vauhdin tunne ja onnistumisen riemu tuntuvat juuri niin hyviltä kuin ensimmäisessäkin osassa: yksinkertaiset kontrollit auttavat tekemään nopeita päätöksiä ja tiukka ohjattavuus varmistaa, että Faith liikkuu juuri sinne minne on tarkoituskin.




Betan tarjoama kattaus tehtäviä jätti vaihtelevan maun suuhun. Muutamat juonitehtävät kuljettivat Faithin tyylikkäisiin, vaihteleviin maisemiin, joissa juoni otti oitis tuulta alleen. Vaikka päätehtävien sisältö tuntuu tälläkin kertaa vievän Faithin sisätiloihin, vapaa juoksentelu katoilla tasapainottaa kokonaisuutta sopivasti. Esimulkaisun perusteella sivutehtävistä löytyy normien mukaisesti ainakin esteratoja, pakettien kuljetusta sekä valvontatornien tekemistä toimintakyvyttömiksi. Lisäksi Glassin jokainen kulma, nurkkaus ja kuja tuntuu olevan täynnä kerättävää tauhkaa matkapuhelimista paketteihin, joita kompletitionistit voivat hamaan tappiin metsästää. Sivutehtävien ja keräilykaman tavanomainen toteutus ei aiheuttanut allekirjoittaneessa suoranaista innostusta: erityisesti Ubisoftin hiekkalaatikkopelejä jo vuosia riivanneet, itseään toistavat sivutehtävät ja kamankeräilyt ovat muuttuneet lajityypin perisynniksi. Täytyy vain toivoa, että lopullisessa pelissä kokonaisuuteen on saatu tarpeeksi vaihtelevuutta innostuksen ylläpitämiseksi.

Koska Catalyst kertoo Faithin sankaritarinan uudelleen alusta, vankilan kangistama akrobaatti täytyy totuttaa voltteihin ja loikkiin kyky kerrallaan. Faithin alustava kykyvalikoima vastaa suunnilleen ensimmäistä peliä, joten aivan poropeukalon asemasta tilannetta ei joudu aloittamaan. Monimutkaisemmat kyvyt avataan kokemuspisteitä keräämällä. Kyvyt lisäävät uusia kierähdyksiä, käännöksiä ja nopeutuksia Faithin liikevalikoimaan, ja parhaimmillaan käyttöönsä voi saada jopa Gothamin lentorottaa mukailevan grappling hookin; betassa liaanisvingailua ei tosin harmillisesti päässyt kokeilemaan.


Uudet taidot tulevat myös tarpeeseen, sillä yhteenottoja konglomeraatin konnien kanssa on lisätty. Ensimmäisen osan alkeelliset taistelumekaniikat on rukattu kokonaan uusiksi: Faithin kykyvalikoimasta löytyy niin kevyitä kuin vahvempia iskuja, joita voi vapaasti ketjutella ja yhdistellä eri parkour-liikkeisiin. Uusi taistelusysteemi ei ole kuitenkaan aukoton. Silmänäkymän vuoksi viholliset hukkuvat monesti näköpiiristä kesken käsirysyn, ja monimutkaisempien ketjutusten yrittäminen epäonnistuu niin usein, että on helpompaa vain tutustuttaa vastustajan naamataulu nyrkkiin ilman turhia hienosteluita. Ongelmistaan huolimatta taistelutapa sopii Catalystin henkeen: pelaajalle annetaan vapaus kohdata ja hoidella viholliset omilla ehdoilla.

Catalystin beta ei onnistunut vakuuttamaan täysin. Pelin pihvi, eli vauhdikas parkouraaminen, on juuri niin hektistä, tyylikästä ja sulavaa kuin pitäisikin, mutta testaukseen päässeet sivutehtävät eivät juurikaan innostaneet. Vuosikausia odotettu, avoin Mirror’s Edge-peli kaipaisi vaihtelevampaa sisältöä, kuin mitä esikatsaus antoi ymmärtää. Huonoistakin puolista huolimatta Catalyst on ehtaa Mirror’s Edgeä, joten jatko-osaa vuosia odottaneille Glass tulee varmasti tarjoamaan monia seikkailuja.