Toimitukseen saapui melkoinen kasa Xbox Onen ladattavien pelien arvostelukoodeja, joita arvostelukaarti onkin ahkerasti pelannut. Tässä ensimmäinen kolmen pelin satsi, joka tarjoaa niin tasohyppelyä, selviytymisseikkailua kuin lokaalia taisteluareenaa.



Teslagrad ei ole uusi peli. Se ilmestyi ensimmäisen kerran tietokoneversiona jo vuonna 2013, ja on sen jälkeen valloittanut useita alustoja, viimeisimpänä Xbox Onen. Itse peli kertoo nuoren pojan pakomatkasta. Kotoa on pakko lähteä, kun sotilaat tulevat oven taakse kolkuttelemaan. Mikä vaikuttaa aluksi traagiselta kertomukselta sota-ajan arkipäivästä, paljastuu pian tarinaksi, jollaista voisi lukea sotadokumentin sijaan ennemminkin nuorten fantasiaromaanista.


Kyseessä on pulmien rikastama tasohyppely, jonka päämekaniikat nojaavat magneetinkaltaisiin voimiin. Edetessään pelaaja saa uusia varusteita, joiden avulla voi esimerkiksi muuttaa esineiden napaisuutta ja siten avata reittejä eteenpäin. Mekaniikkojen logiikka on alkuun hieman sekavaa, sillä erityisesti ensimmäisissä pulmissa ratkaisut löytyivät vähän sinne tänne huitomalla. Kesti hyvän aikaa, ennen kuin oppi miten mekaniikat tarkalleen ottaen toimivat.

Pelimaailmassa on metroidvaniamaisia piirteitä, eli pääsy uusille alueille avautuu sitä mukaa kun tarvittavat taidot ovat hanskassa. Läheskään aina ei kuitenkaan ole itsestään selvää mikä olisi se seuraava suunta, johon pitäisi yrittää kulkea. Vaikeustaso on mukavan korkealla, mutta valitettavan epätasainen, ja erityisesti pelin alussa kulkeminen on melko yksitoikkoista. Toisinaan vaikeus tulee siitä, että on jo keksinyt ratkaisun pulmaosioon, mutta toteutus on vaikeaa, toisinaan taas jää epäilys siitäkin, onko sittenkään löytänyt edes sitä oikeaa ratkaisua.


Kentät päättyvät armottomiin pomovastuksiin, joiden kukistamisessa ei neuvota. Pelaajan on opittava kantapään kautta, mitä onnistuneeseen yritykseen vaaditaan, ja yksikin virhe johtaa kuolemaan ja uuteen yritykseen. Toisinaan olisi kaivannut selkeämpiä indikaattoreita siitä, mitä pelaajalta odotetaan, mutta yleisesti ottaen pomot ovat kiinnostavia, ja niiden voittaminen lukuisten yritysten jälkeen on palkitsevaa.

Visuaalisesti peli on kivannäköinen ja tarinankerrontatapa on sympaattista. Monissa kohdissa esiin nousi jopa erinomaisen tasohyppelyn piirteitä, mutta toisaalta kokonaisuudesta paistaa jatkuvasti läpi pieni suunnittelun viimeistelemättömyys. Tämä on harmillista, sillä paremmalla toteutuksella Teslagrad voisi olla jopa erinomainen peli. Nyt lopputuloksena on ihan kiva pieni peli, joka tarjoaa muutamaksi tunniksi haastetta ja viihdykettä, mutta myös vääränlaista turhautumista.





Solus Project on pienen tiimin pitkäaikainen ja kunnianhimoinen projekti, jonka vetäjänä toimii Epic Gamesin evankelistanakin tunnettu Sjoerd de Jong. Vielä toistaiseksi preview-tilassa oleva Solus Project heittää pelaajan tuntemattomalle planeetalle selviytymään.


Taustatarina on tavanomainen scifi-kauhukuva: maa on tuhoutunut, ja paennut ihmiskunta etsii uutta kotia. Kourallinen pioneereja on lähetetty kartoittamaan asuttavaksi soveltuvia planeettoja. Kun kyseisellä matkalla olevan tiimin alus räjähtää ja tippuu tutkittavan planeetan pinnalle, huomaa törmäyksestä selvinnyt tutkija heräävänsä yksin, muusta miehistöstä erillään. Pelaajan on selviydyttävä omillaan vieraalla planeetalla ja yritettävä selvittää planeetan salat.

Planeetta on kaikeksi onneksi suurelta osin maankaltainen, mutta ympäristö on ankarampi: päivät ovat lämpimiä, yöt hyvin kylmiä, ja sää muuttuu usein myrskyisäksi. Kastunut tutkimusmatkailija jäätyy yön pakkasissa hetkessä, ja ruuan, juoman ja levon riittävyyden lisäksi onkin huolehdittava suojaisista turvapaikoista ja lämpimänä pysymisestä. Ympäristöstä löytyy sekä avaruusaluksesta levinneitä varusteita että planeetan itsensä tarjoamia anteja. Luontoa vastaan kamppaillessa pelaajan tulee myös edetä pelimaailmassa alueelta toiselle. Tarinaa viedään eteenpäin ympäristöön sirotelluilla miehistön lokikirjoilla sekä muilla vihjeillä. Eteenpäin päästäkseen on löydettävä oikeat polut, välteltävä ansoja ja ratkaistava pieniä pulmia – ja tietenkin selvittävä hengissä.


Pelin käyttöliittymä on ainakin toistaiseksi kaukana täydellisestä. Erityisesti tavaroiden käsittely on kömpelöä. Esineiden ollessa maassa on vuorovaikutukseen kaksi vaihtoehtoa: esineen nostaminen ja sen muokkaaminen. Muokatakseen esinettä tulee kursori viedä esineen keskelle, nostaminen taas onnistuu siirtämällä kursori vähän keskiöstä sivuun. Jo nostettujen tavaroiden selailu ja aktiivisen tavaran valitseminen ovat nekin turhan hankalaa, ja hallussa olevan tavaran muokkausta varten tavara tulee ensin tiputtaa maahan.

Koska Solus Project on vielä ennakkovaiheessa, on pieniä yskähtelyjä odotettavissa. Pitkien latausaikojen, pienempien teknisten ongelmien ja bugien lisäksi omalle pelikerralle osui kuitenkin myös pelin rikkova bugi: peli kaatui, eikä tallennusta enää tämän jälkeen löytynyt. Koko useamman tunnin edistyminen meni näin siis hukkaan, ja koska pelin voi jo ostaa, ei tällaisia bugeja saisi enää tapahtua. Peli kehittyy jatkuvasti, ja varsinaiseen julkaisuun on vielä aikaa, joten toivottavasti sekä isommat ongelmat että pienemmät nikottelut saadaan siliteltyä pois. Joka tapauksessa kyseessä on vaikuttava ja pelien valtavirrasta poikkeava kokemus, joka on kokeilemisen arvoinen. Parasta pelikokemusta varten kannattaa kuitenkin ehkä odotella julkaisuun asti.





Wondershot on taisteluareenapeli, joka kulkee Towerfallin ja muiden vastaavien pelien suosion vanavedessä, mutta ei yllä näiden tasolle. Yksi iso ero erityisesti Towerfallin kaltaisiin peleihin on se, että kentät on kuvattu ylhäältäpäin, ei sivusta. Tämä pieneltä tuntuva ero tekee pelaamisesta huomattavasti hitaampitempoista kuin sellainen toiminta, jossa hyppimisellä ja putoamisella on iso rooli.


Kolmesta pelitilasta yksi on varattu moninpelitaisteluille, toinen yksinpelihaasteille ja kolmatta voi pelata joko yksin tai kavereiden kanssa yhteistyössä. Online-tilaa ei löydy, ja siten kaikki moninpelaaminen onnistuu vain lokaalisti. Pelaajalla voi olla käytössään yksi pelin neljästä perusaseesta: jousipyssy, bumerangi, vasara tai ritsa. Kussakin aseessa on kuitenkin vain yksi ammus tai yksi heittokerta, ja jos tämä menee kohteestaan ohi, on se noudettava sieltä mihin se päätyi. Myös tämä ratkaisu vaikuttaa siihen, että ruudulla on vähemmän nopeatempoista toimintaa ja kaaosta.

Muita pelaajia vastaan taisteleminen on varsinkin alkuun melko tuuripohjaista, mikä tekee pelaamisesta mielekästä myös aloittelijoille. Kavereiden lahtaaminen ei vain tunnu missään vaiheessa hirveän hauskalta. Yksinpelitila sisältää haastekenttiä, joita avautuu lisää pelissä edetessä. Tasojen läpäisy vaatii esimerkiksi tarpeeksi monen vihollisen tuhoamista tietyssä ajassa. Tasot tarjoavat edetessään ihan mukavasti kasvavaa haastetta, mutta jälleen, homma ei vain tunnu erityisen hauskalta.


Endlessiksi nimetty kolmas moodi tarjosi yllättäen mielekkäintä pelattavaa. Sen tavoitteena on tuhota jatkuvasti haastavammaksi muuttuvia vihollisaaltoja niin kauan kuin henki yhdelläkin pelaajalla pihisee. Yksin ei tätäkään kauaa jaksanut, mutta kaverin kanssa kiinnostusta riitti useiden yritysten putkeen. Vihollisissa on mukavasti vaihtelua, sillä perusvihujen lisäksi joukossa on esimerkiksi muita vihollisia suojelevia maageja sekä otuksia, joihin saa osumaa vain kiertämällä näiden taakse. Tämä tarkoittaa sitä, että pelatessa pitää tehdä jo vähän muutakin kuin ammuskella sokeasti vastustajia kohti, ja yhteistyö kaverin kanssa palkitsee.

Vaikka Wondershot tarjoaisikin hetken huvitusta illanistujaisiin, on se pian nähty. Pelimekaniikoissa ei ole syvyyttä, ja tarjotut temput on nopeasti opittu. Grafiikka on latausruutuja lukuun ottamatta melko geneeristä, ääniefektit pidemmän päälle suorastaan ärsyttäviä. Markkinoilla on useita parempiakin vaihtoehtoja, joten pelin hankkimista on vaikea perustella.