Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Fractured Space (alfa)

Matias Puro

06.03.2016 klo 11.27 | Luettu: 5116 kertaa | Teksti: Matias Puro

Sektorisotaa
League of Legendsin ja Dota 2:n johtama MOBA-genre on kasvattanut suosiotaan vuosien mittaan. Toistaiseksi väyliä on puskettu lähinnä haltiana tai örkkinä, mutta Fractured Space vie toiminnan tyhjiöön. Testaukseen pääsi early accessissa oleva alpha-versio.

Rymistellen läpi väylien



Edge Case Gamesin Fractured Spacessa pääosaan nousevat jättimäiset, läpi avaruuden seilaavat teräspedot. Nyt ei heiluta missään Raptorien tai X-Wingien puikoissa, vaan käskyjä huudetaan Galactican komentosillalla. Parhaimmillaan muutaman kilometrin pituiset alukset ottavat yhteen perinteisessä MOBA-ympäristössä: kaksi viiden pelaajan tiimiä yrittää vyöryä väyliä pitkin vihollisen tukikohtaan, jonka valtaamalla saavutetaan voitto.

Omia ideoita löytyy kuitenkin sieltä täältä. Tekoälyn ohjaamien pikkuvihollisten tai hirviöiden sijaan väyliltä löytyy kolme kaivosasemaa, jotka valtaamalla saa resursseja aluksen parantamiseen. Viiteen sektoriin jaetulla pelikentällä ei liikuta rivakasti paikasta toiseen, vaan alueesta toiseen siirtyminen vaatii hitaasti käynnistyvän ja aluksen vahingoille altistavan hyppymoottorin käyttöä. Sektoreihin kuuluu kahden väylän sekä tukikohtien lisäksi 6 minuutin välein aktivoituva gamma-sektori, jossa nököttävä avaruusasema antaa valtaajilleen väliaikaisen buffin.


Fractured Spacen scifi-maailma muistuttaa paljon Battlestar Galacticaa. Näennäisrealistisessa tyylissä ei juuri lonkerohirviöitä tai pieniä vihreitä miehiä nähdä, vaan painopisteessä ovat massiiviset avaruusalukset, joilla lentely muistuttaa lähinnä kymmeniä tonneja painavan sotalaivan ohjaamista. Kiikkerän ja hitaan liikkumisen myötä tulee selväksi, ettei taisteluiden pointti ole niinkään sorminäppäryydessä tai reflekseissä, vaan suuremman mittaluokan strategioinnissa ja peliympäristön hyödyntämisessä. Väylien kaivosasemat ja asteroidit tarjoavat paitsi suojaa vihollistulitukselta, myös mahdollistavat erilaisten väijytystaktiikoiden käytön. MOBA-henkisesti kaiken A ja O on kuitenkin tiimipeli; yksinäisenä sutena ei kauaa pärjää, jos vastassa on vähänkin yhteen pelaava joukkue.

Tulevaisuuden tuhokoneet


Kokeilemisen aikaan Fractured Spacessa oli tarjolla kaksi pelimuotoa, joista molempiin oli suunniteltu oma ympäristönsä. Conquest on pelin perusmuoto, joka on jaettu sektoreihin ja väyliin. Jos vajaan puolen tunnin pituiset matsit tuntuvat liian pitkiltä, vaihtoehtona tarjotaan nopeatempoista Frontline-pelimuotoa. Frontlinessa koko sektori-idea on korvattu yhdellä pienikokoisella pelialueella, jossa taistelu keskittyy tukikohtien ja kolmen kaivosaseman hallintaan. Pelipakkaa sekoitetaan myös pakottamalla pelaaja satunnaisen aluksen puikkoihin - tutut taktiikat ja varusteet joutavat romukoppaan, kun ohjattavaksi lyödään täysin tuntematon ruostepurkki. Frontline onnistui viihdyttämään lyhyissä annoksissa, kiitos pienimuotoisuuden, mutta satunnaisuus alkaa pidemmällä aikavälillä korpeamaan. Mukavuusalueelta pakottaminen pitää menon raikkaana, mutta kun ohjatun aluksen toimintatavat ovat täyttä hepreaa, taktikointi on ajoittain täysin mahdotonta.


Alukset on jaettu karkeasti kolmeen kastiin: suurta vahinkoa tekeviin hyökkäysaluksiin, kovempaakin kurmotusta kestäviin heavy-aluksiin sekä taustalla toimiviin tukijoukkoihin. Miellyttävästi aluksia löytyy erilaista suuntaan kuin toiseenkin. Pariinkymmeneen alustyyppiin mahtuu kaikkea tykeillä vuorattujen tuhokoneiden ja vikkelien, näkymättömyysvekottimilla verhottujen väijyttäjien välille. Lisäksi monen aluksen aseistusta pystyy muokkaamaan uusia variaatioita ostelemalla. Muokkausmahdollisuudet eivät kuitenkaan jää pelkkiin kykyihin, Fractured Spacessa henkilöstökin on riihikuivalla korvattavissa. Jokainen esimies insinööristä kommunikointiupseeriin antaa jonkinlaista plussaa alukseen, on kyseessä sitten vaikkapa valtausnopeus, kääntymisvauhti tahi vahingonteko. Henkilöstön vaihtelu on mukava lisä kokonaisuuteen, joka mahdollistaa pienten muutosten tekemisen ilman uusien alusten jatkuvaa ostelua.


Fractured Space on vilkaisemisen arvoinen tekele, erityisesti jos MOBA-pelit kiinnostavat mutta refleksit eivät millään riitä väylien vyöryttämiseen Dotassa. Toistaiseksi pelin tasapainotuksessa on rutkasti rukattavaa, mutta early access -peliksi Fractured Space antaa yllättävän viimeistellyn tunteen. Matchmaking-ongelmia sekä muutamia bugeja lukuunottamatta pelikokemus oli varsin erheetön, eivätkä visuaalisesti upeat näkymät haitanneet pelikokemusta pätkääkään. Fractured Space julkaistaan kuluvan vuoden aikana ilmaiseksi pelattavana, joten pelin ilmestyttyä lompakonnyöritkin pysyvät rasittumatta, jos testaus kiinnostaa.







V2.fi | Matias Puro
< Sata V2.fi-lukijaa S... Voita Xbox One ja ko... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova