V2.fi testasi Wiin WiiWare-palvelun ensimmäisen pelisadon valikoimaa. Mukana on tuttuja nimiä, kuten Final Fantasy, mutta kuitenkin aivan uusia pelejä kohtuuhintaan. Lost Winds ja Star Soldier R käsiteltiin jo aiemmin lyhyesti, tässä lisää.



Mikä voisikaan olla suurempi nimike WiiWare-palvelun julkaisuun, kuin Final Fantasy -sarjan peli. Se jatkaa Crystal Chronicles -sivujuonnetta siitä, kun kuningas Leo saapuu tyhjään kaupunkiin, jossa lymyilevä kristalli antaa hänellle Architek-voiman. Sen avulla voi rakentaa kaupunkia taas entiseen kukoistukseensa.

Kyseessä on siis kaupunginrakennuspeli, mutta Simcityjen jumalaisen ja virkamiesmäisemmän fiiliksen sijaan pelihahmojen kanssa ollaan maanläheisemmin tekemisissä hieman Animal Crossingin makuisesti. Persoonallisuus onkin se, mikä FFCC: MLaaK:ssa koukuttaa. Kun pelihahmojen elämästä ja tekemisistä jo alkutilanteesta lähtien välittää, kiinnostaa kaupungista huolenpito tavallista enemmän.

Pohjalla on kuitenkin perinteinen rakennusmanagerointi, jossa resursseista (elementite-ainetta rakentamiseen, rahaa sen etsijöiden palkkaamiseen) sekä kaupungin asukkaista ja heidän tarpeistaan täytyy huolehtia. Kymmenen minuuttia kestävien päivien jälkeen tsekataan statistiikat ja sitten jatketaan taas, kunnes tarina on käyty loppuun ja valtakunta laajentunut äärirajoilleen. Sen jälkeen samaa voi koittaa vaikeammalla vaikeustasolla.

Musiikit ja grafiikat pelissä ovat taattua Final Fantasy -laatua ja kieltämättä se on ykkösluokan tuote tällaiseksi ladattavaksi peliksi. Tietty toimintojen rajoittuneisuus ja 'päivien' lyhyys tuo mukaan sen tärkeän koukun, että peli tulee käynnistettyä silloin, kun on vain lyhyt hetki pelaamiseen. Mitä syvemmälle kuningaskuntaansa uppoutuu, sitä hankalampi sieltä on kivuta ulos. Hatunnosto Squarelle siitä, ettei tätä pistetty täysihintaisena pelinä kauppoihin, vaan tehtiin Wii-pelaajille palvelus. Pienet miinukset lisälatauksien hinnoittelusta.





Nintendon päämajalla on varmasti hämmästelty Buzz-pelisarjan suosiota Euroopassa ja päätetty pistää WiiWareen ladattavaksi halpa kopio aiheesta. TV Show King suoriutuu viihdyttävän bilepelin tehtävästään kuitenkin vähintään kohtuullisesti hintaansa nähden.

Vaikka pelin nimi viittaisi siihen, että kysymykset koskettavat tv-maailmaa, näin ei ole, vaan TV Show King kertoo vain siitä, että peli on, Buzzin tyyliin, muotoiltu tv-visailun oloiseksi. Peligrafiikat pyörivät Wiiltä löytyvien Mii-hahmojen ympärillä (osallistujat ja yleisö), joten muukaan grafiikka ei realistisuudellaan huumaa, mutta välittää silti perinteisen jenkkivisan tunnelman kotisohvalle.

Yleistiedon eri osa-alueita käsittelevät kysymykset ovat keskimääräistä Trivial Pursuit -tasoa, eli tietovisojen veteraanit niistä kyllä yskimättä selviävät, mutta aina välillä tulee vastaan aivonystyröiden hierontaakin vaativaa materiaalia. Kysymyksiin vastataan Wiimotella oikeaa vaihtoehtoa osoittamalla ja A-nappia painamalla mahdollisimman nopeasti tai esimerkiksi raaputtamalla ensin vastaukset vikkelästi näkyviin. Kaikkiaan pelissä on 3000 kysymystä.

Monille partypeleille ominaisesti osa pelistä on täyttä onnenkauppaa, kun pitkin kisaa rahapisteitä kerännyt menettääkin kaiken toiselle yhdellä onnenpyörän pyöräytyksellä. Tämä on sekä epäreilua, että toivoa herättävää, mikäli pelijoukkioon on eksynyt yksi Googlen ulkoa opetellut. Samoin lopullisessa kaksintaistelussa tilanne saattaakin kääntyä päälaelleen. TV Show King on hintansa väärti, mutta sitä saa, mistä maksaa. Buzz-sarjan pelit ovat persoonallisempia, mutta tämänkin luulisi triviafaneille maistuvan.





Toki Tori vie pelaajan välittömästi 90-luvun tasoloikkapulmien pariin ja päähahmon keltainen lintuolomuotokin tuo aivolisäkkeeseen heti New Zealand Story -viboja. Peli ilmestyi itse asiassa alunperin Game Boy Colorille vuosituhannen alussa ja sai jonkin verran kuhinaa aikaiseksi, mutta jäi Advanced-pelien jalkoihin. Nyt siitä päästään nauttimaan isommallakin joukolla, mikä on itse asiassa hyvä asia.

Toki Torin pulmat tapahtuvat pienellä sokkelokentällä, josta pitää käydä keräämässä talteen vielä munissaan asustavat sisarukset. Aivopähkäilyä vaaditaan oikean reitin selvittämiseen ja lisäksi tarvitaan ajoitusta, ohjaintaituruutta sekä oikeiden esineiden käyttämistä oikeassa paikassa. Kaikkiaan 60 kentässä ratkomista avustetaan (tai hankaloitetaan) mm. siirtoportaaleilla ja silloilla, mutta erityisesti sillä, että apuvälineitä on aina käytössä vain rajattu määrä. Hieman hienosäätöä olisi kaivannut siihen, että usein aivot saa jättää narikkaan ja mennä enemmänkin yritys-erehdys-taktiikalla, kuin etukäteen miettimällä.

Lemmings-tuulahduksiakin mukanaan tuova peli maistuu tosiaankin 90-luvulta ja vaikka sen perusidea on simppeli, takaa yksinkertaisuus ja pelattavuus myös vahvan koukutustekijän. Hankalampien kenttien läpäisystä onnittelee oikeasti itseään. Graafisesti ollaan ihanassa Amiga/SNES-ajassa ja kaikki on mukavan söpöä parhaiden tasoloikkien tapaan.

Wiin ominaisuuksia Toki Tori ei juuri käytä, vaikka (heikko) Wiiremote-ohjaustapakin on mukana. Peli on tarkoituksellisen perinteistä puzzle-tasoloikkaa, eikä edes muuta yritä. Vähänkin kyseisestä pelilajista kiinnostuneiden kannattaa se ehdottomasti kaivella isompien ja ylistetympien WiiWare-pelien takaa.