Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: Rainbow Six Siege

Esa Toikkonen

09.10.2015 klo 16.08 | Luettu: 3103 kertaa | Teksti: Esa Toikkonen

Sateenkaariväen paluu
Tom Clancy poistui keskuudestamme pari vuotta sitten, mutta hänen kirjalliset teoksensa elävät edelleen Ubisoftin uutuuspeleissä. Joulukuussa sota Rainbow Six –joukkojen ja terroristien välillä saa jatkoa. Edellisestä Rainbow Six –pelisarjan julkaisusta on jo yli seitsemän vuotta aikaa ja sen huomaa pelin muuttuneessa tyylissä. V2.fi pääsi testaamaan pelin ennakkobetaa sekä lehdistölle tarkoitetussa ennakkotapahtumassa, että kotisohvan puolella suljetussa beta-versiossa.


Siegessä tarinapainotteinen yksinpeli on työnnetty sivuun ja pääpainon ottaa verkkopeli. Ennakkoversiossa oli tarjolla kolme erilaista pelimuotoa, joista kahdessa verkkopelaajat pelasivat toisiaan vastaan. Yhdessä muodossa pelattiin tietokonetta vastaan, mutta siinäkin ihmispelaajien yhteistyö palkittiin. Oli muoto mikä tahansa, tulin huomanneeksi hyvin nopeasti, ettei sooloilu kannattanut, sillä yksin juoksennellessa henki lähti hyvinkin äkkiä.

Vanhan maailman tyyliin


Terrorist Hunt Classic –pelimuodossa ihmispelaajista koostunut tiimi hyökkää kartan keskellä olevaan rakennukseen ja yrittää tyhjentää sen kolmestakymmenestä tietokoneen ohjastamasta terroristista. Jokainen pelierä tuntui erilaiselta, koska tietokone viritteli ansoja kerta toisensa jälkeen eri tavoin. Rakennuksen ulkoseinämät oli visusti tukittu, joten esteet oli tuhottava ennen sisäänpääsyä. Seinät olivat monipuolisesti pelaajan käytettävissä, joten rakennukseen saattoi hyökätä ikkunoiden ja ovien lisäksi myös seinien lävitse. Räjähteillä pystyi tekemään kevytrakenteisiin seiniin isompia reikiä, kun taas luodit tekivät vain pieniä tähystyslovia, joista pystyi näppärästi tutkimaan mitä sisällä tapahtuu. Erilaisten taktiikoiden käyttö loi koukuttavuutta ja olikin mukavaa kavereiden kanssa pähkiä erän alussa millä tyylillä tällä kertaa edetään.


Vihollisten tekoäly vaikutti pätevältä ja tietokonehahmot osasivat yllättää tehtävän edetessä pelaajat myös rakennuksen ulkopuolelta käsin. Itsemurhapommittajat olivat myös hauska lisä tiiviiseen taisteluun, vaikka niiden kohtaaminen ei kovin mukavaa ollutkaan. Varsinkin, kun yksi kuolema ajoi pelaajan katsomon puolelle loppuerän ajaksi. Päätön toiminta ei kannattanut siis tässäkään suhteessa.

Hauskaa, muttei vielä täydellistä


Pelaajien välisiä sodintoja en ehtinyt kokeilemaan lehdistölle tarkoitetussa tilaisuudessa ja betan matchmaking-ongelmien vuoksi kotisohvalta käsin pelattunakin kokemukset näistä jäivät vähäisiksi. Sen, mitä pääsin kokeilemaan, jätti hyvän maun. Pelikentät olivat samoja kuin Terrorist Huntissa ja niin kuin arvata saattaa, toinen joukkueista hyökkäsi ja toinen puolusti. Bomb-pelimuodossa puolustajien suojeltavana on kaksi pommia, joista hyökkääjät yrittävät purkaa toista. Secure Area –muodossa tehtävä on samankaltainen, mutta puolustettavana oli alue: Hyökkääjien tehtävänä oli päästä tälle alueelle ja viettää siellä 10 sekuntia elävänä. Näissäkään muodoissa ei kuoleman jälkeen synnytty uudelleen, vaan pelaaminen jatkui vasta seuraavassa erässä.


Ennakkoversion pelailun jälkeen odotukseni joulukuun alussa myyntiin tulevasta Rainbow Six Siegestä nousi erittäin korkealle. Se yhdistelee sopivassa suhteessa uutta ja vanhaa, tuoden mieleen ensimmäiset Rainbow Six -pelit. Pelitempo on hieman nykypelejä alhaisempi, mikä miellyttää varmasti pitkän linjan RS-konkareita. Mukana on sopivasti myös SWAT-pelien henkeä, joten aikoinaan niitä pelanneille on edessään mielenkiintoisia hetkiä. Betassa oli toki huomattavissa paljon ongelmia, joista suurimpana verkkopeliseuran haku. Julkaisuun on kuitenkin vielä hetki, joten uskon ja toivon, että tätä vikaa keritään fiksaamaan vielä paljon.

V2.fi | Esa Toikkonen
< V2.fi ennakoi: 12 is... Löydä sisäinen eläin... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova