Supermassive Gamesin teinikauhupelistä on puhuttu kohta jo kolmen vuoden ajan. Sonyn alaisuudessa toimiva kehittäjätiimi ei valtaväestölle ole tuttu, mutta kokemusta heillä löytyy pienemmistä kehitysrooleista, esimerkiksi Little Big Planetien taustalla. Alun perin tiimin ensimmäisen ison pelin, Until Dawnin, piti ilmestyä Playstation 3:lle, mutta julkaisu lopulta siirtyi seuraavalle sukupolvelle. Peli julkaistaan 28.8.2015, joten teoksen valmistuminen on jo ovella. V2.fi pääsi testaamaan peliä ennakkoon yli kaksi tuntia kestäneen ennakkodemon merkeissä.


Olen henkilökohtaisesti odottanut Until Dawnia mielenkiinnolla, koska sitä on kuvattu alusta pitäen elokuvamaisena kokemuksena. Kuvauksesta päättelin sen olevan paljolti saman tyyppinen kuin Heavy Rain tai jokin muista Quantic Dreamin peleistä, joista olen erityisesti pitänyt. Odotukseni osuivat melko lailla nappiin ja yhtäläisyydet ovat selkeät. Tarina on pääosassa ja pelaamisessa tärkeintä on juoneen vaikuttavien valintojen tekeminen.



Pelissä kahdeksan teiniä kokoontuu vanhalle retkeilymajalle talvisen Albertan maisemiin tarkoituksenaan pitää hauskaa viikonlopun ajan. Ennakkoversion alussa esitellään kohtaus vuoden takaisesta kokoontumisesta, joka ei mennyt läheskään nappiin. Nuorukaiset uskaltavat huonoista muistoista huolimatta uudelleen samoihin maisemiin. Jokaisen hahmon esiintyessä ensimmäistä kertaa hänet esitellään ruudulla lyhyesti. Esittelyissä kerrotaan kuka on kenenkin ex-seurustelukumppani ja kuka nykyinen. Myös luonteenpiirteistä mainittavimmat käydään lävitse.


Nuorilla on alkuun rento meininki ja synkällä alueella nähdään pientä pelottelua heidän välillään. En säikähtänyt näissä tilanteissa juurikaan, mutta kunnollinen kokemus vaatineekin täyttä pimeyttä, pientä väsymystä ja kovemmalle säädettyjä peliääniä. Pieni kavereiden välinen säikyttely muuttui demon edetessä todelliseksi vaaraksi, kun jokin haluaa tehdä nuorukaisten elämästä helvettiä.



Pelijaksojen vaihtuessa siirryimme hetkeksi aivan muualle, Tohtori Hillin rapistuvalle vastaanotolle. Hän kysyi pelaajalta jokaisella kerralla muutamia kysymyksiä kuvakirjaa hyödyntämällä - esimerkiksi kumpi seuraavista pelottaa enemmän; lepakko vai käärme, tai kummasta pelihahmosta pelaaja pitää vähemmän. Demon perusteella en päässyt täyteen varmuuteen asiasta, mutta luulen valintojen vaikuttavan osaltaan pelikokemukseen, tehden siitä pelaajan kannalta vielä hivenen karmivamman.


Aiemmin mainitsemaani Heavy Rainiin verrattuna pelaaminen tuntui selkeästi jouhevammalta. Kerralla ruudussa näkyviä vaihtoehtoja oli yleensä vain kaksi, joista toinen valittiin ohjainta kääntämällä ja X-nappulaa painamalla. Parissa tilanteessa ohjainta ei saanut liikuttaa lainkaan, ettei esimerkiksi pelokas orava säikähtäisi pelihahmoa. Liikkeisiin perustuvalle ohjaukselle on olemassa myös perinteisempi vaihtoehto, mutta sitä en kerennyt testisession aikana kokeilemaan. Välivideoiden välillä hahmon liikuttelu oli tarkkaan ohjattua, joten vapaata maailmaa kaipaaville suosittelen heti kättelyssä muita pelejä.

Graafisesti peli näytti todella hyvältä, mikä tukee elokuvamaista pelikokemusta erinomaisesti. Hahmojen kasvoneleet olivat vakuuttavia ja välillä unohdinkin pelaavani videopeliä. Hienoa grafiikkaa häiritsi harmittavasti ailahteleva ruudunpäivitys. Koska kyseessä on ennakkoversio pelistä, uskon että nämä ongelmat saadaan vielä korjattua.


Pelin ennakkodemo vakuutti allekirjoittaneen, mutta on varmaa, ettei se jokaiselle maistu. Elokuvamaisuus ja itsenäisen tekemisen vähyys sulkevat osan pelaajista pois Until Dawnin markkinasegmentistä. Samoin elokuvan *siis köh* pelin keskittyminen stereotyyppisiin nuoriin voi pelottaa jo itsessään.

Tarina vaikutti mielenkiintoiselta, mutta demon perusteella on vaikea sanoa, onnistuuko peli luomaan tarpeellisen tunnesiteen pelaajan ja pelihahmojen välille. Pelin pääpainon ollessa tarinassa tunnepuoli on merkittävä tekijä koukuttavuudessa. Juonessa on selkeästi potentiaalia, mutta vasta lopullisen version pelaamisen jälkeen voi sanoa jatkaako se loppuun asti oikeaan suuntaan. Aikoinaan Quantic Dreamin Fahrenheit oli jotakuinkin puolenvälin tienoille erittäin kiinnostava tarinaltaan, mutta lopussa ikään kuin vedettiin matto pelaajan alta. Samaa en toivo Until Dawnille.