Tuorein sisältö

Listasunnuntai #223

Mikko Heinonen

22.03.2015 klo 19.18 | Luettu: 17601 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Kuvaruudun unelma-autoni
Nykyisin on täysin normaalia, että autoilupeleissä esiintyy lähinnä tosielämän kalustoa. Vain hillittömimmät romurallit ja muut hupailut sekä indie- ja ilmaispelit tukeutuvat omatekoisiin ajoneuvoihin, koska autotehtaat osaavat rahastaa oikeuksista eivätkä yleensä katso hyvällä luomustensa totaalista romuttamista. Kuvaavaa nykymenosta on, että jopa Mario Kart 8 sai lisäsisältönä oikean Mercedes-Benzin.

Alunperin asiat olivat jokseenkin päinvastoin. Koko lisensoinnin käsite oli vasta syntymässä, ja aluksi oikeita autoja nähtiin vain, jos pelin tekijä oli tarpeeksi härski lainaamaan tietyn auton peliin sellaisenaan. Sittemmin muutamat innostuivat jopa kysymään lupaa.

Tämä Listasunnuntai on omistettu autoille, jotka tekivät aikanaan suuren vaikutuksen kuvaruudulla. Useimpia niistä en ole vieläkään päässyt kokeilemaan oikeasti – enkä ainakaan pahoinpitelemään samoin kuin peleissä oli tapana. Olen poiminut listalle pelejä, joissa itse törmäsin näihin autoihin, siis ennen Gran Turismoa ja siitä alkanutta satojen bittiautojen vyörytystä.

Ferrari Testarossa


Kuva: Wikimedia Commons / Mr. Choppers


Esiintyi: OutRun, Test Drive

Hoidetaan tämä nyt pois alta. Testarossa, joka esiintyi sekä OutRunissa, Test Drivessä että vielä telkkarin Miami Vicessäkin oli kasarilapselle tietenkin se kaikkein legendaarisin oikea ajoneuvo – K.I.T.T. kun piti tunnustaa täysin fiktion tuotteeksi. OutRuniin lainattiin (luvatta) ilmeisesti Straman-koripajan tekemä avomalli; Ferrari-tehtaan linjalta ei katottomia Punapäitä asiakkaille lähtenyt lainkaan (yksi kappale tehtiin konsernin tuolloiselle johtajalle, mutta se ei muistuta pelissä esiintynyttä).



Lotus Esprit


Lotus Esprit S3. Kuva: Wikimedia Commons / Ad Meskens


Esiintyi: Turbo Esprit, Lotus Esprit Turbo Challenge, Test Drive

Lotus valmisti tätä keskimoottorista urheiluautoa 28 vuoden ajan. Se ei ollut koskaan markkinoiden tehokkain tai nopein auto – kaikki moottorit olivat nelisylinterisiä aina viimeisen sukupolven V8:aan asti –, mutta kuten Lotukset muutenkin, se tunnettiin hyvästä ajettavuudestaan. Myös James Bond käytti sitä ajokkinaan elokuvassa 007, rakastettuni.

Ensikosketukseni Espritiin tuli Turbo Esprit -pelin myötä. Ihastelin pelin ruutukuvia, vaikka en koskaan saanutkaan sitä hankittua itselleni – kaupassa oli vain Spectrum-versio, enkä tiennyt, että pelin olisi voinut saada C64:llekin. Tämä oli mitä ilmeisimmin menetys, sillä peliä pidetään nykyisin kohtuullisen kovassa arvossa. Durell Softwaren tuotosta on kutsuttu mm. autoilusandboxien esi-isäksi. Lotus Cars Ltd. oli mukana avittamassa pelin tekijöitä, jotta kokemuksesta tulisi realistinen – sikäli kun se nyt oli tuolloisella tekniikalla mahdollista.



Myöhemmin Amigalla tulikin sitten lypsettyä Turbo Challengea ja sen jatko-osia runsaasti. Test Drivessä Lotus oli hieman alitehoinen, joten sillä tuli ajettua vain opettelumielessä, kunnes sai nopeammat autot hallintaansa.



Lamborghini Countach


Esiintyi: Test Drive, Stunts

Lamborghini Countach LP500S. Kuva: Wikimedia Commons / Sfoskett


Viivoittimella piirretty Countach on niitä autoja, joista on vaikea sanoa, onko se todella kaunis vai todella ruma. Tämä pitää paikkansa erityisesti jättimäisellä spoilerilla varustetusta LP500-mallista. Se oli kuitenkin 80-luvulla niitä autoja, joista esiteinit ja vanhemmatkin ripustivat seinilleen julisteita. Röyhkeän näköisen Countachin lokinsiipiovista ulos astuminen ei jättänyt epäselväksi, kenellä on rahaa. Suorituskyvyssäkään ei ollut hävettävää, tehokkaimmat versiot nostivat nopeusmittarin neulan neljännelle sadalle.

Myös Countach esiintyi jo Test Drivessä, mutta varsinaisen kulta-aikansa se koki Stunts-pelin (Euroopassa 4D Sports: Driving) myötä. Karkea vektorigrafiikka suosi kulmikkaan auton esittämistä, eikä Testarossa ollut viemässä huomiota, joten Countach oli yksi pelin kiinnostavimmista autoista. Lisäksi ajomallinnus todennäköisesti imarteli sen oikeita ajo-ominaisuuksia jossain määrin.



Porsche 959


Kuva: Wikimedia Commons / M 3


Esiintyi: Hot Chase, Test Drive II, Victory Run, Big Run, Turbo Outrun

1980-luvun loppu oli superautojen kulta-aikaa, ja Porsche 959 oli tuolloin eräs hienoimmista ja erikoisimmista autoista. Nelivetoista, huipputeknistä ralliohjusta valmistettiin katukäyttöön vain jokunen sata kappaletta, ja hetken aikaa se paistatteli päivää maailman nopeimpana liikennekäyttöön hyväksyttynä tuotantoautona (kovimmat kilpakumppanit olivat Countach ja Ferrari F40, joka lopulta veikin tittelin). Käytännössä 959 toimi enemmänkin testipenkkinä, jonka pohjalta suosittua 911-sarjaa kehitettiin eteenpäin.

Kuten superauton osaan kuuluu, 959 napattiin moneenkin peliin. Ehkä vähemmän tunnettu näistä on kolikkopeli Hot Chase (1988), jossa pelaajan autoon on asennettu pommi ja hänen pitää paeta vihamieliseltä alueelta ennen kuin se räjähtää. PC Engine -pelaajat näkivät taas 959:n Pariisi–Dakar-ralliin tarkoitetun version vuoden 1987 Victory Run -pelissä (löytyy Virtual Consolesta). Samainen ralliversio on pääosassa myös Jalecon Big Run -kolikkopelissä vuodelta 1989. Turbo OutRun taas laittoi pelaajan kisaamaan F40:llä tietokoneen ohjaamaa 959:ää vastaan – ja jälleen molemmista oli käytössä avoversio, joita ei oikeasti valmistettu.



Monelle tuttu on tietenkin myös The Duel: Test Drive II, jonka perusversiossa autoina toimitettiin juurikin kilpakumppanit F40 ja 959.

Lancia Delta


Lancia Delta HF Integrale Evo 2. Kuva: Wikimedia Commons / Tony Harrison


Esiintyi: Stunts, Sega Rally

Rallin seuraaminen oli kasarilla paljon suositumpaa kuin nykyisin, ja Suomesta ponnistettiin tuolloin MM-sarjan ykköspaikalle kerta toisensa jälkeen. Fiat-konserni ajatti sarjassa autoja, jotka perustuivat sarjasta riippuen enemmän tai vähemmän Lancia Delta -malliin vuodelta 1979. Deltat menestyivät hyvin jo B-ryhmän ralliautoina, mutta kun nuo hiilikuituohjukset sitten kiellettiin vuodelle 1987 (mm. suomalaisen Lancia-kuljettaja Henri Toivosen menehdyttyä Korsikan rallissa), Lanciasta tuli moneksi vuodeksi käytännössä ylivoimainen - sillä voitettiin valmistajamestaruus kuudesti peräkkäin ja neljä kuljettajien maailmanmestaruutta.

Stuntsissa Delta oli varsinainen ajajan auto, joka paikkasi ketteryydellä ja kiihtyvyydellä sen, mikä huippunopeudessa hävittiin. Sille oli hieno viritellä huipputeknisiä ratoja, joissa oli tiukkoja kurveja. Tunnetuin Deltan esiintyminen näytöllä on kuitenkin Sega Rally, jossa Lancia otti mittaa kilpakumppanistaan Toyota Celicasta. Molemmat autot esiintyivät jo tässä vaiheessa valmistajien lisenssillä, ja niissä oli myös ajettavuuseroja: Lanciassa oli parempi pito, Celicaa oli helpompi viedä luisussa. Ehkä jälleen grafiikan karkeuden ansiota oli, että Delta näytti mielestäni aina paremmalta tässä pelissä.



Chevrolet Corvette


Chevrolet Corvette C4. Kuva: Wikimedia Commons / Vegavairbob


Esiintyi: Test Drive, Stunts, Vette!

Amerikassa ei ole valmistettu kovin monia suoranaisia urheiluautoja. Lähinnä mieleen tulee Corvetten lisäksi Dodge Viper ja kasa jotakin pikkuvalmistajien piensarjoja. Corvettekin syntyi enemmän bulevardisporttina, jonka liikuttamisesta vastasi alkujaan kuusisylinterinen moottori, mutta se on vuosikymmenien saatossa hiljalleen liukunut kohti oikeaa kuumaverisyyttä. Ensimmäinen malli, joka oli nopea myös mutkissa, oli Lotuksen virittämä ZR-1.

Käytin Corvettea Test Drivessä alkujaan äärimmäisen nolosta syystä. Olin niin huono pelaamaan, että jäin koko ajan poliiseille kiinni ylinopeudesta. C4-korimallin Corvettessa oli digitaalinen nopeusmittari, jonka avulla oli helppo pitää nopeus alle sakkorajan. Näin sain opeteltua radat siten, että uskaltauduin nostamaan vauhtia.

Olisin myös halunnut pitää Spectrum Holobyten Vette!-pelistä vuodelta 1989. Se oli todella kunnianhimoinen yritys simuloida San Franciscoa, jossa pääsisi ajamaan eri tavoin kutiteltuja Corvetteja. Valitettavasti pitämisestä tehtiin mahdotonta, sillä pelin ohjattavuus ainakin PC:n näppäimistöltä oli jossakin mahdottoman ja kelvottoman välimaastossa.



Corvette on muuten myös niitä harvoja autoja, joiden pohjalta on tehty flipperi.

Volkswagen New Beetle


Kuva: Wikimedia Commons / IFCAR


Esiintyi: Midtown Madness, Beetle Adventure Racing

Ettei lista mene aivan superautoiluksi, otetaan mukaan yksi ihan tavallinenkin. Volkkarin uusintapainos Kuplasta aloitti vuosituhannen vaihteessa hetken jyllänneen retroautobuumin, jonka seurauksena kadulla törmää vieläkin mm. Chrysler PT Cruisereihin. New Beetle ei ollut halpa eikä käytännöllinen kuin esikuvansa, mutta sitä kuitenkin myytiin toistakymmentä vuotta ja mallista tuli VW:lle toivottu imagonkohottaja. Se korvautui sittemmin Beetle-mallilla, joka on askeleen lähempänä esikuvaansa.

Midtown Madness oli eräs ensimmäisiä sandbox-autoiluita ja edelleen yllättävän hauska peli – myös siksi, että sen autovalikoimassa on mukavasti vaihtelua aina pikkuautoista busseihin. New Beetle oli pelin kansikuva-auto, joka esiintyi ketteränä ja hauskan näköisenä, vaikka hävisikin huippunopeudessa muulle kalustolle.



Beetle Adventure Racing puolestaan on niitä todella harvoja Nintendo 64:n autopelejä, joita jaksoi pelata vielä senkin jälkeen, kun oli nähnyt mitä PlayStation tällä osastolla tarjoaa. Vanhoja hippejä kosiskelemaan tarkoitettu New Beetle oli juuri sopivan söpö auto lisensoitavaksi peliin, joka oli tarkoituksella hieman lapsenmielisempi kuin useimmat kilpakapinat.


V2.fi | Mikko Heinonen
< Sunnuntaikolumni: On... Spede's Challenge... >

Keskustelut (12 viestiä)

lepi

22.03.2015 klo 20.43 1 tykkää tästä

Taisi punainen olla hallitsevana värinä autojen kuvissa.
lainaa
jopdsfijpfds

22.03.2015 klo 20.52 1 tykkää tästä

Viper, Chevelle ja Esprit autotalliin niin hyvin on asiat. Okei kauppareissut tehdään silti kauppakassilla mutta siinäkin Focus on varmaan saanut etulyöntiaseman koska viimeiset 15 vuotta jokikisestä autopelistä on löytynyt Focus
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

22.03.2015 klo 20.52

Näin kävi, kyseessä tosin oli puhdas sattuma. Mutta yleinen urheiluauton väri toki.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

22.03.2015 klo 21.17

Myös OutRunin jne. aikalainen Chase H.Q. sisältää kiinnostavaa kalustoa. Pelaaja ajaa Porsche 928:lla ja ottaa kiinni Espritiä, Countachia, Porsche 911:ä ja Ferrari 288 GTO:ta.
lainaa
Brömmm

22.03.2015 klo 22.33

Autopelinä Jaguar XJ220 ei nyt kovin kummoinen ollut mutta jukra kun se on vieläkin nätti auto :)
http://www.mobygames.com/game/jaguar-xj220
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

22.03.2015 klo 23.07

Jonkun Amiga-lehden coverdiskillä tullut Jaguar XJ220:n demo oli paljon parempi kuin lopullinen peli. Demo oli raivokkaan vauhdikas, itse peli oli nykivä. Lisäksi siinä juuttui helposti kierteeseen, jossa ei saanut korjattua autoaan, jolloin ei voittanut kisoja, jolloin ei saanut rahaa, jolloin ei saanut korjattua autoaan...

Näinkin XJ220:n lähietäisyydeltä Top Gear Livessä. Todella vaikuttava ilmestys.
lainaa
Veteraani

23.03.2015 klo 10.09

Mikolta jäi mainitsematta mitkä listan autoista hän ON päässyt oikeasti kokeilemaan!
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.03.2015 klo 10.13

Lamborghinia, Lanciaa ja Lotusta olen ihaillut lähietäisyydeltä, Corvettessa olen istunut mutten ajanut, New Beetle on käytännössä saman ikäinen Golf eri korilla. Testarossaa ja 959:ää en ole edes nähnyt läheltä (F40:n sitten olenkin). Että onhan tässä näitä unelmia vielä toteutettavaksi.
lainaa
KarinLakki

23.03.2015 klo 19.03

Pääsikö missään pelissä ajamaan Cadillac Fleetwood Broughamilla?
lainaa
Yazu

23.03.2015 klo 21.12

Mikko kirjoitti:
Lamborghinia, Lanciaa ja Lotusta olen ihaillut lähietäisyydeltä, Corvettessa olen istunut mutten ajanut, New Beetle on käytännössä saman ikäinen Golf eri korilla. Testarossaa ja 959:ää en ole edes nähnyt läheltä (F40:n sitten olenkin). Että onhan tässä näitä unelmia vielä toteutettavaksi.


Oikeasti jokaisella V2 pomolla on oma urheiluauto pihassa ;)
lainaa
pojfdsjpifsd

23.03.2015 klo 21.46

Mitä on v2 porno?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

24.03.2015 klo 21.10

KarinLakki kirjoitti:
Pääsikö missään pelissä ajamaan Cadillac Fleetwood Broughamilla?


GTA:n Albany Emperor on käytännössä Cadillac.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova