Ensin oli World of Tanks, sitten tuli kilpailija World of Planes, joka muutti nimensä War Thunderiksi ja ilmoitti sisältävänsä jatkossa muutakin kuin pelkkiä lentokoneita. Molemmat pelit ovat kotoisin entisen Neuvostoliiton alueelta – WoT Valko-Venäjältä ja WT Venäjältä – ja ne kilpailevat PC-puolella samoista asiakkaista. Mutta siinä missä Wargaming on pilkkonut taistelukentän moneen eri peliin (tankkipelin lisäksi on olemassa World of Warplanes ja uusimpana World of Warships), Gaijin Entertainment taas kokoaa kaiken samaan clientiin.


Keskinäisen kilpailun hengessä pelit ovat myös jalkautuneet eri puolille konsolisodan jakolinjaa. WoT ehti ensin Xbox 360:lle (ja sen julkistettiin hiljattain tulevan tänä vuonna myös Xbox Onelle), War Thunder taas ilmaantui PS4:lle jo julkaisussa. Olin molemmissa tapauksissa kovin epäileväinen sen suhteen, miten tällainen peli kääntyy konsolille. Kun WT päivittyi uuteen versioon, sen edustaja yllytti sähköpostissa kovasti kokeilemaan pelin uusia ominaisuuksia. WoTiin olin saanut pressikitin jo aiemmin, joten tässä pikatunnelmat molemmista muutaman tunnin pelin perusteella.



Vanha kunnon ”kala” (eli XO eli Xympyrä eli Xbox 360, mitä näitä lempinimiä nyt oli) on jäänyt olohuoneessani valitettavan paitsioon uuden konsolisukupolven saapumisen jälkeen. World of Tanks kuitenkin saapui, ehkä hieman yllättäen, juuri sille jo viime vuoden puolella. Peli on Gold-jäsenille ilmainen, mutta pressikitin mukana tuli muutama roponen Premium-ajan ostoon.


Olen kehunut WoTia aiemminkin. Se on hauska peli, jossa kokee onnistumisen tunteita nopeasti ja jota voi pelata melko pitkään turhautumatta, vaikka ei laittaisi kolikkoakaan kiinni freemium-ostoksiin. Samalla kuitenkin ne on tehty sen verran houkuttaviksi (XP:tä kertyy nopeammin ja tankkiaan voi helposti parannella), että moni todennäköisesti päätyy ostoksille. Pelin tempo sopii varttuneemmille paremmin kuin keskimääräinen FPS-räiskintä. Ilmaisuuden ansiosta peliseuraa on tarjolla etenkin alemmilla tasoilla aina.

Myös pelin sovitus padiohjaimelle on positiivinen yllätys. Kontrollit istuvat tuplatateille hyvin, eikä pelivälinettä voi syyttää menestyksen puutteesta. Koska konsolilla pelataan vain toisia konsolipelaajia vastaan, tähtäyksen pieni vaikeutuminen on tasapuolista kaikkia kohtaan.

Konsolin ikäkään ei WoTia suuremmin paina. Jo tietokoneelle tarkoitettuna tankkipeli toimi vaatimattomammallakin laitteistolla, joten Xbox 360 riittää sille ihan hyvin. Kokemus vastaa muutaman vuoden takaisella PC:llä pelaamista.


WoT on positiivinen esimerkki free to play -pelistä, jota ei ole tehty pelkäksi rahanpainokoneeksi. Satunnaista hauskaa voi pitää sijoittamatta rahaa virtuaalihärpäkkeisiin. Ehkä juuri siksi se onkin menestynyt: keski-iältään hieman vanhempi pelaajaväki maksaa mielellään, kun kokee saavansa hyvää palvelua. Näin kertaostoksetkin muodostuvat isommiksi. On harmi, että Xbox Onen versiota joudutaan vielä odottelemaan, mutta X360:nkin WoT on kelpo ajanvietettä Live Gold -jäsenelle ja hyvä käyttötarkoitus vanhalle sotaratsulle.



War Thunder sai suuren ”Big Guns” -päivityksen juuri äskettäin. Satunnaiselle pelaajalle tämä ei tarkoita kuin sitä, että pelin PS4-versiota on optimoitu ja muutamien kenttien pelibalanssia parannettu.

Siinä missä WoT oli itselleni tuttu myös PC-puolelta, pelasin nyt War Thunderia ensimmäistä kertaa. Muilta pelaajilta olin kuullut kehuja siitä, että realistisemmissa pelimuodoissa WT on kilpailijaansa etevämpi ja haastavampi. Koska WoT:n pelaamiseni rajoittuu satunnaisiin otteluihin silloin tällöin, tämä ei varsinaisesti ollut se argumentti, jolla peli minulle myytäisiin.


Pitäydyin siis tiukasti Arcade-pelitilassa ja painotin WT:n lentokoneosastoa. Tankkipelinä Arcade-mallin War Thunder on varsin samanlainen kuin World of Tanks, mutta sisältää vähän erilaisen vauriomallin, jossa mm. miehistön vahingoittaminen on oleellisempaa. Konsoliohjaimella pelattuna tuntui siltä, että tämä realismin taso riittääkin mainiosti.

Siinä missä WoT:n konsoli-client vaikutti hyvinkin viimeistellyltä, War Thunder tervehti minua kesken pommitustutoriaalin varoittelemalla, että joku näppäinbindaus puuttuu. Olisikohan ohjelmoijien sitten pitänyt lisätä sellainen. Muutenkin tuntui, että UI on sovitettu kapulalle hieman nopeasti, eikä esimerkiksi kulloinkin vaadittava nappulan painallus ollut aina mitenkään selvä.

Lentämään kuitenkin pääsin ja peliseuraa löytyi. Arcade-asetuksilla lentokoneen hallinta ja ampuminen on varsin helppoa ja varsin pian sain ensimmäiset ilmavoittonikin. Pian tämän jälkeen toki minut ammuttiin alas, jolloin sain havaita ehkä olennaisimman eron näiden pelien välillä (ainakin satunnaiselle pelaajalle). War Thunderissa saa nimittäin palata takaisin taisteluun muulla mahdollisesti vapaana olevalla kalustollaan, kun taas World of Tanksissa taisteluun valitaan aina vain yksi tankki. Makuasia on sitten se, onko tämä hyvä vai huono puoli, mutta satunnaisen räiskijän odotusaikaa se ainakin lyhentää.




Kuten arvata saattaa, World of Tanksin ja War Thunderin keskinäinen paremmuus on netissä samanlainen vääntö kuin Xbox vastaan PlayStation, Tappara vastaan Ilves tai Amiga vastaan Atari ST (vaikka kaikki toki tietävät, että ST oli vain halpa Amiga-kopio, toim. huom.).

Itselleni valinta on sikäli helppo, että WoT tuntuu mukavammalta tankkipeliltä, mutta War Thunderin lentokoneosio taas pesee kirkkaasti World of Warplanesin. Vaikka World of Tanksin Xbox-versio tuntuukin hieman puunatummalta ja toimivammalta, ei War Thunderissakaan pienen UI-kömpelyyden lisäksi mitään isompaa vikaa ole näin satunnaispelaajan näkökulmasta. Ja koska kumpikaan peli ei maksa mitään (verkkopalvelun tilauksen päälle), oma mielipide on helppo käydä muodostamassa. Pieni veretön sotaleikki on välillä ihan paikallaan, seisoi sitten kummassa leirissä tahansa.