The Telltale Games Collection ilmestyi äskettäin Xbox Onelle reilun 100 euron hintaan, joten palataanpa hieman ajassa taaksepäin ja vilkaistaan Telltalen suosioon nostaneiden pelisarjojen alkupäähän näin vuoden lopuksi.

Muutama vuosi sitten Telltale iski todelliseen kultasuoneen, suunnitellessaan Robert Kirkmanin The Walking Dead -sarjakuvan (TWD) maailmaan sijoittuvan selviytymistarinan. Pelin pääosassa loisti zombieiden sijaan ihmissuhteet, vaikeat valinnat sekä veitsellä leikattava tunnelma. Nuoren Clementinen tarina jatkui tässä arvostellulla toisella kaudella. Bill Willinghamin Fables-sarjakuvaan pohjautuva The Wolf Among Us (TWAU) julkaistiin aikoinaan samaan aikaan.




Telltalella on pitkä historia episodeittain julkaistavien seikkailupelien parissa, joista useimmat hyödynsivät vanhan IP:n suosiota. Uudelleenlämmittelyjä tehtiin muun muassa Sam & Maxille, Monkey Islandille sekä Jurassic Parkille, mutta lopputulokset heittelehtivät pääosin “ihan hyvästä” unohdettaviin. AMC:n The Walking Dead -televisiosarjan nostettua Kirkmanin universumin kaikkien tietoisuuteen Telltale aivoriihesi seikkailupelin, joka panosti nerokkaiden pelimekaniikkojen sijaan vahvaan käsikirjoitukseen. Vaikka päällisin puolin kyseessä oli quick time eventeillä höystetty naksutteluseikkailu, keskiöön nousivat hyvin kirjoitetut hahmot ja ihmissuhteet, moraaliset ongelmat sekä pelaajan valintoihin mukautuva tarina. TWD:n voitettua rekkalastillisen palkintopystejä Telltale päätti noudattaa hyväksitodettua kaavaa The Walking Deadin toisella kaudella sekä The Wolf Among Usissa.

The Walking Deadissa panokset ovat aina korkealla. Epäkuolleiden vallattua maailman turvapaikkaa on vaikea löytää, eikä luottamus kanssaselviytyjiin ole ikinä täydellistä. Kalmat ja kaverit eivät ole ainoa uhka: alati vaivaava nälkä ja kylmyys varmistavat, ettei kuolema ei ole ikinä kaukana. Jatkuva veitsen terällä tasapainottelu on The Walking Deadin suola, eikä pelaaminen ikinä hairahda turhan kauas jokapäiväisestä selviytymiskamppailusta ympäröivää maailmaa vastaan. Ajoittaiset suvantohetket tarjoavat tasapainoa, mutta kuten jokainen zombie-elokuvansa katsonut tietää, valppauden laskiessa jollekulle käy aina köpelösti.


The Wolf Among Usin vaikuttavuus ei perustu aivan samanlaisiin äärimmäisyyksiin. Sarjakuvan mytologiassa satuhahmot elivät elämäänsä onnellisina loppuun saakka omassa maailmassaan, kunnes mysteerisen The Adversaryn ohjeistama vihollisarmeija ajoi heidät pakomatkalle ihmisten todellisuuteen. Pääosin nykypäivän New Yorkissa ja sen lähiseudulla asustavat faapelit yrittävät löytää omaa paikkaansa maailmassa, verhoten todellisen luonteensa tavallisilta ihmisiltä. Sarjakuva lainaakin onnistuneesti rikkaan universuminsa esiosana toimivalle The Wolf Among Usille, varmistaen kaikille turvallisen pääsyn sarjan maailmaan ilman spoilereiden pelkäämistä. Päähenkilönä toimii Fabletownin karismaattinen sheriffi Bigby Wolf, parannuksen tehnyt “Iso, paha susi”. Bigby paitsi valvoo yhteisön etua, myös varmistaa että kaikki satuhahmot pelaavat samoilla säännöillä.



Vaikka The Wolf Among Usin film noiria uhkuvassa dekkaritarinassa panokset eivät usein nouse samoihin lukemiin kuin zombie-epidemien keskellä, sydämentykytyksiltä ei säästytä New Yorkin kaduillakaan. Siinä missä The Walking Deadin ensimmäinen kausi keskittyi Clementinen suojelemiseen ulkoisilta uhilta, TWAU:n uhka on puhtaasti sisäinen: satuhahmon löytyessä murhattuna johtolangat johtavat Fabletowniin. Murhaajan metsästys kuljettaa Bigbyn läpi Fabletownin asumuston, paljastaen mädäntyneet valtarakenteet yhteisön sisällä. The Wolf Among Usin maailma on lähtökohdistaan huolimatta äärimmäisen aikuismainen, eikä puhdasta hyvää tai pahaa ole nähtävillä. Pelin parasta antia ovatkin päämysteerin ohella kohdatut pienemmät tarinat, jotka pakottavat Bigbyn valintatilanteisiin. Oikeita vaihtoehtoja ei ole, eikä kaikkia voi aina miellyttää. On pelaajasta itsestään kiinni, muotoutuuko sheriffistä fanaattinen lakikirjan vartija vai empaattinen auttaja. Ääripelaajat voivat vaalia Bigbyn eläimellistä perusluonnetta verenhimoisena vahtikoirana.


Ensimmäisessä The Walking Deadissa pelattavana hahmona toimi Lee Everett, mutta nuori ja viaton Clementine oli tarinan sielu. Maailman romahtaessa pala kerrallaan hahmon viattomuus korvaantui selviytymistaidoilla ja valppaudella, eikä kauden loppupuolella tavattu tyttö ollut enää sama kuin tarinan alussa. Katseet käännetään The Wolf Among Usin tavoin tällä kertaa sisäänpäin. Clementinen vaihtuessa ohjattavaksi hahmoksi on pelaajasta kiinni, millainen sielunmaisema pikkutytöllä on kaiken koetun jälkeen. Pelin suurin konflikti käydään hahmon moraalin kanssa: säilyykö Clementine korruptoimattomana vai katoaako empatia luonnonlakien tieltä? Kostonhimon tai uhatun turvallisuuden ollessa vaakakupissa on välillä miltei mahdotonta tehdä moraalisesti hyväksyttäviä tekoja, varsinkaan jos sellaisia ei ole lainkaan tarjolla.

Ihmissuhteiden ollessa tarinoiden keskeinen osa on tärkeää, että sivuhahmojen taso pysyy korkealla. Kyvykkäinkään 12-vuotias ei selviä kauaa omillaan hirviöiden täyttämässä maailmassa, ja Clementine löytääkin pian itsensä osana isompaa ryhmää. Muutamaa räikeän stereotyyppistä tapausta lukuunottamatta sivuhahmot ovat sekä monitasoisia että aidontuntuisia. TWD:ssä giljotiini ei tunnetusti heilu ainoastaan epäkuolleille, vaan myös elävien kirjo kokee jatkuvaa harvennusta. Takaraivossa alati kolkuttava tieto siitä, että kuka tahansa voi kuolla milloin tahansa, alentaa pakostakin suurimpia kiintymyksen tunteita. Tunnetila on kuitenkin onnistuneesti peilattu Clementineen, nousten yhdeksi pelin teemaksi: Kannattaako kanssatovereista edes välittää, kun kuolema kuitenkin odottaa aina nurkan takana? Empatia on itsestäänselvyys The Wolf Among Usissa. Vuosikausia yhdessä piilotelleita satuhahmoja yhdistää vahva ryhmähenki ympäröivää maailmaa vastaan, ja pahimmatkin veriviholliset löytävät tarpeen tullen yhteistä maaperää. Kun jokaisen vastaantulijan hengenlähtöä ei tarvitse jatkuvasti pelätä, pelaaja voi varauksettomammin luoda tunnesiteitä hahmoihin. Kemia Bigbyn ja etsivätöissä auttavan Snow Whiten välillä on parasta, mitä Telltale on Leen ja Clementinen isä-tytär -suhteen jälkeen onnistunut luomaan.


Molempien pelien käsikirjoitus on Telltalen parhaimmistoa, eikä kummastakaan tarinasta puutu niskavilloja puistattavia hetkiä. The Walking Deadin kauhunhetket perustuvat pitkälti goren ja armottomuuden voimaan, siinä missä The Wolf Among Us kuvaa enemmän yhteiskunnallisen köyhyyden, pakotteiden ja kurjuuden seurauksia. Koruttomuus on kummassakin tarinassa vahvasti läsnä. Molemmat vaikuttavat, mutta TWAU:n samaistuttavampi maailma antaa inhottavuuksilleen sen hienoisemman terän. Dialogi synnyttää onnistuneesti vuorotellen empatiaa, inhoa, hymyjä ja yllättyneisyyttä, eikä Telltalen käsikirjoittajille voi kuin nostaa hattuaan hyvin tehdystä työstä. Ääninäyttelijät herättävät hahmot todella eloon, erinomaisten päänäyttelijöiden ohella myös TWD:ssä sivuosassa häärivä Michael Madsen ansaitsee ylimääräiset kehut.



Vaikka on selvää, että tarinat kulkevat kiskojaan pitkin orjallisesti, pelaajalle on aina annettu illuusio asioihin vaikuttamisesta. Bigby joutuu ajoittain valitsemaan seurattavien vihjeiden väliltä, Clementinen kohdalla valinnat ovat armottomampia. Valintojen seurauksia painotettiin erityisesti TWD:n ensimmäisellä kaudella, mutta illuusio rakoilee zombieiden toisessa tulemisessa. Välillä Clementinelle annetaan vaihtoehtoja, joiden valinnalla ei ole vaikutusta, toisinaan hahmojen keskustelut menneistä tapahtumista ovat täydessä ristiriidassa todellisuuden kanssa. Kyse on lähinnä huolimattomuudesta erilaisten juonipolkujen suunnittelussa, mutta yksittäisetkin erheet rikkovat immersion välittömästi. Seikkailuni susihukkana säästyi vastaavilta ongelmilta, mutta mitä pidemmälle epäkuolleiden erämaassa kuljin, sitä enemmän ristiriitaisuuksia alkoi näkyä.


Pelimekaniikat ovat yhä samankaltaiset aiempiin peleihin verrattuna. Ajoittain maailmassa voi tepastella tutkien kuriositeetteja, suurin osa peliajasta vietetään kuitenkin keskustellen. Rupatteluissa täytyy edelleen olla tarkkana, sillä keskustelutoverit pistävät jutut muistiin ja olettavat, että pelaaja myös toimii puheidensa mukaisesti. Toimintakohtauksissa tyydytään quick time eventtien rämpyttämiseen, mutta niiden seuraamisesta on saatu miellyttävämpää kuin aiemmin. Omituisuutena Telltale on yhä sisällyttänyt peleihin inventaarion, vaikka käyttöä sille ei oikeastaan ole. Sarjakuvamainen graafinen tyyli pitää pintansa ja on omintakeisuudessaan tyylikästä seurattavaa. Pelien soundtrackit ovat loisteliaasti sävellettyjä, erityisesti The Wolf Among Usin tunnelmalliset dekkarisoundit herättävät kohtaukset todella eloon.

Molemmat pelit nousevat tarinapelien kärkeen erinomaisella käsikirjoituksellaan sekä tunnelmallaan, eikä kummankaan hankkiminen kaduta, jos Telltalen tarinat ovat aiemmin iskeneet. Tällä kertaa The Wolf Among Usin film noir kolahtaa piirun verran kovempaa, tuntuen eheämmältä paketilta jonka suunnittelussa ei olla lipsuttu tippaakaan. Clementinen aikuistuminen on silti vavahduttava kokemus, täynnä sydäntä särkeviä hetkiä.

The Wolf Among Us


The Walking Dead: Season 2