Tuorein sisältö

Sunnuntaikolumni: Xbox One, tai ehkä sittenkin Two

Mikko Heinonen

07.09.2014 klo 21.24 | Luettu: 29044 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Joko nyt olohuoneen ihmepömpeli?
Toissapäivänä se sitten tapahtui: Xbox One on nyt virallisesti myynnissä Suomessa. Ilman Microsoftin rummutusta rekkakiertueineen ja ilmaiskonsertteineen se olisikin saattanut mennä monelta ohi, sillä halukkaille Yxboxia on myyty jo kohta vuoden päivät harmaatuontiversiona ja suurin osa sen julkaisupeleistä ehdittiin jo käsitellä suomenkielisissäkin medioissa (kuten meillä). Nyt on kuitenkin tarjolla suomenkielinen käyttöliittymä, eikä osoitettaan tarvitse enää valehdella ulkomaille, että saa ostettua tavaraa digitaalisena latauksena. Koneen hintakin vähän halpeni matkalla. Näin omalla otoksella aika moni kovan luokan Xbox-fani kuitenkin ehti jo ostaa koneensa aiemmin. Itse lasken lähinnä nippelihulluuden piikkiin sen, että hankin oman laitteeni jo viime tammikuussa.

Viivästystä perusteltiin monenlaisella: palveluiden toimimisella, yhteensovittamisella suomalaiseen kodintekniikkaan (alkaen PAL-televisioista) sun muulla. Kuulemma myös koneiden riittävyys haluttiin varmistaa. Ainakin osittain nämä ovat varmasti aivan oikeita pointteja: Xbox One ei ole missään vaiheessa loppunut kaupoista kesken. Oikea pointti on kuitenkin myös se, että MS antoi viime joulun ja koko alkuvuoden Sonylle kuin lahjaksi. Maassa (ja mantereella), jossa Pleikkari on muutenkin se olohuoneen ykkösnyrkki, tämä oli aika rohkeaa politiikkaa. Jonoja ei perjantaina kaupoissa juuri näkynyt.

Singulariteetti. Ei nyt!

Julkaisutilaisuudessa kuulimme taas kerran sen, mitä on tässä matkan varrella kuultu useamminkin: Xbox One on nyt vihdoinkin se olohuoneen kunkkulaatikko, joka ymppää erinomaisten pelien kylkeen myös kaiken muun viihteen. Lehdistölle esiteltiinkin digiboksilta syötettyä äärimmäisen heikkolaatuista ja pätkivää kuvaa, jonka pystyi Nappaa-toiminnolla asettamaan pelikuvan viereen. Jatkossa voit siis pelata GTA:ta samalla kun puolisko katsoo telkkarin kulmasta Muodin huipulle! Kuva kuvassa -toimintohan on ollut paremman pään televisioissa vasta noin 20 vuotta.

Kuvan heikkolaatuisuus ei todennäköisesti ollut Xbox Onen vika, vaan johtui digiboksista. Täydellisissä olosuhteissa järjestelmä varmasti toimii, ainakin paremmin. Valitettavasti vain täydellisetkään olosuhteet eivät onnistuisi muuttamaan mielipidettäni siitä, että koko televisio-ominaisuus, ja sitä myöten iso osa Xbox Onen strategiaa, on pelkkä torso.

Lähestymistapa toimisi, jos Xbox One sisältäisi itsessään tallentavan HD-digiboksin ja vaikkapa teratavun kiintolevyn. Sinne sopisi pelien lisäksi riittävä määrä tallennettua ohjelmaa ja käyttö olisi aidosti saumatonta. Valitettavasti tätä ei ole käytännössä mahdollista toteuttaa, koska maailmalla on sen seitsemän erilaista television lähetysjärjestelmää, maksu-TV:tä sun muuta. Kaikkia mahdollisia vastaanottimia ei voi tunkea konsolin kuoriin hinnan karkaamatta älyttömäksi. Siksi on päätetty, että X1 pystyy vain ottamaan kuvaa sisään HDMI:stä. Ja juuri tässä ajetaan periaatteellisesti ojaan: konsoli ei korvaa mitään laitetta vaan se on yksi laatikko lisää. Ja vieläpä iso, paljon sähköä kuluttava sellainen.

Reputus perhetestistä

En ole varmasti ainoa, jonka television alusta on täynnä kaikenlaisia aparaatteja. Kaukosäädinkasa on sitä luokkaa, että muiden kuin minun on lähes mahdotonta tietää, miten niitä kaikkia käytetään ja mikä pitää asettaa mihinkin asentoon, että hommat toimivat. Siksi saatan ymmärtää, että joku kaipaa pömpeliä, joka ohjaisi kerralla kaikkea. Xbox One pystyykin ohjaamaan koko joukkoa erilaisia laitteita oman IR Blaster -teknologiansa kautta.

Valitettavasti vain tässäkin ratkaistaan ongelmaa, joka on jo ratkaistu. Muun muassa Logitech valmistaa erittäin hyviä yleiskaukosäätimiä, jotka ohjaavat käytännössä mitä tahansa purkkeja. Logarin tietokanta tuntee kymmeniä tuhansia erilaisia malleja ja laajenee jatkuvasti. Kohtalaisen helpon web-käyttöliittymän kautta kapulan voi määrittää niin, että se kytkee laitteet päälle halutussa järjestyksessä, valitsee oikeat tulokanavat ja säätää sitten äänenvoimakkuudet, kanavat sun muut juuri siitä laitteesta, jonka käyttäjä haluaa. Sähkönkulutus on enimmän osan ajasta watin murto-osia. Tähän verrattuna tuntuu absurdilta, että Xbox One pöheltäisi päällä koko sen ajan, kun lapset katsovat tallennettua My Little Ponya.

Hieman edelliseen liittyen: olen pitänyt kohtalaisen hyvänä AV-laitteen helppokäyttöisyyden mittarina sitä, onnistuuko koko perheeni (vaimo ja kaksi lasta) tekemään sillä haluamansa toiminnot. Logitech Harmony läpäisee tämän kokeen kirkkaasti. Samaa ei voisi sanoa tilanteesta, jossa siirtäisimme kaiken television katselun Xbox Oneen. Sen mukana kun ei edes tule kunnollista kaukosäädintä, vaan homma pitää hoitaa peliohjaimella. Äänikomennot taas eivät vielä suomeksi onnistu, ja sallinette että epäilen, josko niitä koskaan saadaan todella sujuviksi millään kielellä. Microsoft kun on itsekin myöntänyt ohjauksen puutteet julkaisemalla erillisen Xbox One Media Remoten.

Ne pelit, pelit, pelit

Negaamisestani huolimatta haluan ja toivon, että Xbox One menestyy. Pelikoneena. Sillä on hyviä pelikoneen ominaisuuksia: ohjain on edelleen mainio, Live on hyvä ja toimiva verkkopalvelu, ja vaikka tehoa nyt onkin hieman PS4:ää vähemmän, ero ei maailmaa kaada. Jos jotakuta vielä kiinnostaa heilua kameralle, uusi Kinect on siihen aivan erinomainen väline. Mikään ei siis estä tuottamasta X1:lle napakkaa pelivalikoimaa, josta onkin jo saatu pientä esimakua. Muun muassa Forza Horizon 2 löytyy ainakin omalta ostoslistalta jo julkaisubileissä kokeillun demon perusteella.

Mutta tämä kohkaaminen kaiken viihteen mullistamisesta voidaan lopettaa ihan luvan kanssa. Suoratoistopalvelut nyt vielä ymmärtää, mutta digiboksiin kytkettynä ”mediakeskuksena” X1 on kankea ratkaisu lähinnä kuvitteellisiin tarpeisiin. Se ei kertakaikkiaan osaa mitään sellaista, jonka vuoksi laitetta kannattaisi kytkeä virtoihin muun toistoketjun jatkoksi. Esitellyt ajastukset ja muistutukset kun onnistuvat yhtä hyvin suoraan digiboksin ohjelmaoppaasta, ja niin kauan kuin varsinainen tallennin- ja viritinrauta puuttuu, ei mikään määrä ohjelmistoa muuta tilannetta. Korostamalla tätä puolta markkinoinnissaan Microsoft hukkaa voimavarojaan täysin tarpeettomasti.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Retrosunnuntai: OutR... NHL 15 -haastattelu... >

Keskustelut (24 viestiä)

Sparrow

Rekisteröitynyt 10.04.2007

07.09.2014 klo 21.35 38 tykkää tästä

Ai se vasta julkaistiin. Luulin X1:n jo hävinneen markkinoilta.
lainaa
Turska

07.09.2014 klo 21.59 21 tykkää tästä

Onhan boksi usassa ihan kova sana, koska PS4 kuuluu pahuuden akseliin.

Ketään ei myöskään enää kiinnosta, että M$ yritti alunperin raiskata XBonella kuluttajia anukseen oikein voimalla ja väkivallalla.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.09.2014 klo 22.15 11 tykkää tästä

Amerikassa on myös käsittääkseni Xbox Onelle kaikenlaista bodia, sporttia ja tsemppistä suoraan konsolilla katsottavana. Mutta kyllä PS4 sielläkin on myynneissä johtanut, vaikka tilanne onkin paljon tiukempi kuin täällä.

Mitä sitten tulee DRM:ään sun muuhun, niin sen suhteen olen lähinnä tyytyväinen, että MS kuunteli kuluttajia. Linjan muutoksia saa ja pitääkin tehdä.
lainaa
M454

07.09.2014 klo 22.21 10 tykkää tästä

Eikös se PS4 ole siellä amerikan mantereellakin enemmän myynyt mitä Xbone? Muutenkin koko konsepti on epäonnistunut. Toivottavasti pelit edes olisivat hyviä. Itseäni ei tällä hetkellä boxi kiinnosta millään tasolla. Ne "yksinoikeudet" kun on myös tulossa PC:lle, tai ainakin osa niistä. Joten PS4 + PC sillä pääsee pitkälle.
lainaa
jap

07.09.2014 klo 22.22 5 tykkää tästä

Turska kirjoitti:
Onhan boksi usassa ihan kova sana

Nimen omaan USA:ssa. Täällä meillä päin laitteesta ei saa oikein millään lailla irti sitä potentiaalia, jota se tuolla puolen maailmaa tarjoaa. Äänikomentojenkin päälle kytkemiseen vaaditaan maa-asetus kikkailuja. Kovin hankalaksi MS on tehnyt konsolinsa viihdepuolesta nauttimisen, jonka takia heidän tulisi ehdottomasti panostaa peliosastoon ja First Party -studioiden luomiseen, jotka väsäävät yksinoikeus kamaa boxille.
lainaa
apex

Rekisteröitynyt 21.12.2010

07.09.2014 klo 22.29 9 tykkää tästä

Microsoft poisti valtaosan minua haitanneista ominaisuuksista, ja pelivalikoima ratkaisee, joten Xbone tulee tähän talouteen todennäköisemmin kuin PS4.
lainaa
jeah

07.09.2014 klo 22.35 7 tykkää tästä

Ihan mukava, että noita ominaisuuksia on tulossa pikku hiljaa lisää(muun muassa MKV -tuki). Valitettavasti Xbox One ei täytä omia pelivaatimuksiani, joten täällä mennään PS4, PC ja Wii U -kombolla koko nykyinen sukupolvi loppuun.

lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

07.09.2014 klo 23.55 7 tykkää tästä

jap kirjoitti:
Turska kirjoitti:
Onhan boksi usassa ihan kova sana

Nimen omaan USA:ssa. Täällä meillä päin laitteesta ei saa oikein millään lailla irti sitä potentiaalia, jota se tuolla puolen maailmaa tarjoaa. Äänikomentojenkin päälle kytkemiseen vaaditaan maa-asetus kikkailuja. Kovin hankalaksi MS on tehnyt konsolinsa viihdepuolesta nauttimisen, jonka takia heidän tulisi ehdottomasti panostaa peliosastoon ja First Party -studioiden luomiseen, jotka väsäävät yksinoikeus kamaa boxille.

En nyt tiedä miten "kova sana" määritellään, mutta tällä hetkellä PS4 on tuhonnut vastustajansa kaikilla rintamilla aivan selkeästi ja tuskimpa tilanne tulee siitä muuttumaan kuin korkeintaan USA:ssa. Eurooppa on kautta historian aina ollut Playstation-manner, Japanissa Xbox ei tule saamaan markkinaosuutta ollenkaan ja muualla maailmassa Playstation on myös aina dominoinut.
Kuten viime vuotisesta skandaalista ja kaikesta muusta on nähty niin MS tulee korkeintaan julkaisemaan muutamia XboxOne/PC -multiplättäripelejä ja siinä ohella jotain puhe/kinect ohjattavia ESPN/Madden-lähetyksiä. Jenkit varmaan sekoavat onnesta, mutta muita tuskin kiinnostaa paskan vertaa.

Wii U taas on pelannut itsensä pois kilpailusta jo aikaa sitten ja lähinnä taistelee omasta olemassaolostaan sekä mahdollisuudesta seuraajaan.
lainaa
sleepyruby

08.09.2014 klo 08.32 2 tykkää tästä

Itse ostin PS4:n ja toistaiseksi jätän Xbox one:n ostamatta ellei jotain maata mullistavaa sille ilmesty. Microsoft kämmäsi pahasti konsolinsa julkaisun myötä eikä se nytkään pysty kilpailemaan sitä etulyönti asemaa vastaan jonka PS4 on jo päässyt rakentamaan.

Ehkä seuraavassa sukupolvessa Microsoft ei tee tyhmiä päätöksiä mistä sitten kärsii.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

08.09.2014 klo 09.56 1 tykkää tästä

No mutta ostaako joku muka oikeesti vuonna 2014 pelejä fyysesisti? Toi on melko ysäriä, että pitää olla levy sisällä, jos haluaa pelata. Ihan oisi riittänyt, että XBoneen saa digitaalisesti ladattua ne pelit. Yhtään fyysistä peliä ei ole sille, eikä tarvetta ostaa.
lainaa
Tumx

08.09.2014 klo 10.09 7 tykkää tästä

Käy jopa vähän sääliksi Phil Spenceriä, joka todella vaikuttaa olevan mies oikeassa paikassa. Don Mattrickin märät päiväunet noista TV-ominaisuuksista valuvat ilkeästi Spencerin muroihin vielä pitkän aikaa, jos niitä vahinkoja nyt ikinä saadaan edes korjattua. Harmi ettei MS tajunnut antaa monoa kyseiselle vatiaivolle aikaisemmin.
lainaa
Noaijaa

08.09.2014 klo 10.11 6 tykkää tästä

Kyllä mä ainakin ostan pelini ihan levyinä. Ja kaikki mun kaverit ostaa myös. Ihan on hieman helpompi lainailla tai myydä niitä pelejä sit eteenpäin.
lainaa
789552

08.09.2014 klo 10.46 6 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
jap kirjoitti:
Turska kirjoitti:
Onhan boksi usassa ihan kova sana

Nimen omaan USA:ssa. Täällä meillä päin laitteesta ei saa oikein millään lailla irti sitä potentiaalia, jota se tuolla puolen maailmaa tarjoaa. Äänikomentojenkin päälle kytkemiseen vaaditaan maa-asetus kikkailuja. Kovin hankalaksi MS on tehnyt konsolinsa viihdepuolesta nauttimisen, jonka takia heidän tulisi ehdottomasti panostaa peliosastoon ja First Party -studioiden luomiseen, jotka väsäävät yksinoikeus kamaa boxille.

En nyt tiedä miten "kova sana" määritellään, mutta tällä hetkellä PS4 on tuhonnut vastustajansa kaikilla rintamilla aivan selkeästi ja tuskimpa tilanne tulee siitä muuttumaan kuin korkeintaan USA:ssa. Eurooppa on kautta historian aina ollut Playstation-manner, Japanissa Xbox ei tule saamaan markkinaosuutta ollenkaan ja muualla maailmassa Playstation on myös aina dominoinut.
Kuten viime vuotisesta skandaalista ja kaikesta muusta on nähty niin MS tulee korkeintaan julkaisemaan muutamia XboxOne/PC -multiplättäripelejä ja siinä ohella jotain puhe/kinect ohjattavia ESPN/Madden-lähetyksiä. Jenkit varmaan sekoavat onnesta, mutta muita tuskin kiinnostaa paskan vertaa.

Wii U taas on pelannut itsensä pois kilpailusta jo aikaa sitten ja lähinnä taistelee omasta olemassaolostaan sekä mahdollisuudesta seuraajaan.

Tuntuuko se sinusta hyvältä?
lainaa
james

08.09.2014 klo 11.45

onhan ps3 lle digiboksi ilman kovalevyä. joten xbox onelle digiboksi ja laatikon kylkeen merkintä onko kaapeli malli vai antenni ja sama jokaisessa maassa. ja tv taajuudet hoidettaisiin tarvittaessa ohjelmisto päivityksellä. ja ensin ulkoinen dgiboksi ja sitä katsottaisiin kuinka hyvin toimii kaikissa maissa ja ja parannettaisiin siitä ennen kuin sisäinen tehtäisi.
lainaa
jdpoisajfi

08.09.2014 klo 12.03 1 tykkää tästä

Lichi kirjoitti:
No mutta ostaako joku muka oikeesti vuonna 2014 pelejä fyysesisti? Toi on melko ysäriä, että pitää olla levy sisällä, jos haluaa pelata. Ihan oisi riittänyt, että XBoneen saa digitaalisesti ladattua ne pelit. Yhtään fyysistä peliä ei ole sille, eikä tarvetta ostaa.

Orr?

Itse en jaksa enää meuhkata valmistajilla. Jonkun laitteen ostan Arkham Knightin julkaisussa, jonka jälkeen kiinnostuslistallani ovat ainoastaan Elder Scrolls ja Resident Evil. Kaikki nämä misc. ominaisuudet ovat tosiaan täysin turhaa, omat telkut ja PCt ovat jo pitkän ajan tehneet hommansa loistavasti. En todellakaan halua lisää isoja "multimedia"laatikoita sotkemaan sisustusta

En jaksa edes möhköjä pöytäkoneita, joten kutkuttavin ajatus on ostaa teholäppäri Arkham rinnalle. Se, mikä voi muuttaa päätöksen on se, että näille uusille konsoleille alkaa tulemaan kunnolla neljän pelaajan split-screenejä. Eikä mitään autopelien head to head tai räiskintöjen 4 pelaajaa valtavalla kartalla menoa suoraan vuodelta 2000, vaan kunnon co-op-kampanjoita ja tekoälybotteja, mutta kuitenkin ilman yksinpelin rampauttamista. Harmittavasti Nintendo näyttää ymmärtäneen asian parhaiten Mario Kartin, Smash Brosin kanssa ja uudempien Super Marioiden kanssa.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

08.09.2014 klo 13.38 2 tykkää tästä

789552 kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
jap kirjoitti:
Turska kirjoitti:
Onhan boksi usassa ihan kova sana

Nimen omaan USA:ssa. Täällä meillä päin laitteesta ei saa oikein millään lailla irti sitä potentiaalia, jota se tuolla puolen maailmaa tarjoaa. Äänikomentojenkin päälle kytkemiseen vaaditaan maa-asetus kikkailuja. Kovin hankalaksi MS on tehnyt konsolinsa viihdepuolesta nauttimisen, jonka takia heidän tulisi ehdottomasti panostaa peliosastoon ja First Party -studioiden luomiseen, jotka väsäävät yksinoikeus kamaa boxille.

En nyt tiedä miten "kova sana" määritellään, mutta tällä hetkellä PS4 on tuhonnut vastustajansa kaikilla rintamilla aivan selkeästi ja tuskimpa tilanne tulee siitä muuttumaan kuin korkeintaan USA:ssa. Eurooppa on kautta historian aina ollut Playstation-manner, Japanissa Xbox ei tule saamaan markkinaosuutta ollenkaan ja muualla maailmassa Playstation on myös aina dominoinut.
Kuten viime vuotisesta skandaalista ja kaikesta muusta on nähty niin MS tulee korkeintaan julkaisemaan muutamia XboxOne/PC -multiplättäripelejä ja siinä ohella jotain puhe/kinect ohjattavia ESPN/Madden-lähetyksiä. Jenkit varmaan sekoavat onnesta, mutta muita tuskin kiinnostaa paskan vertaa.

Wii U taas on pelannut itsensä pois kilpailusta jo aikaa sitten ja lähinnä taistelee omasta olemassaolostaan sekä mahdollisuudesta seuraajaan.

Tuntuuko se sinusta hyvältä?

Niin mikä? :)
lainaa
hiuh

08.09.2014 klo 15.43 1 tykkää tästä

jeah kirjoitti:
Ihan mukava, että noita ominaisuuksia on tulossa pikku hiljaa lisää(muun muassa MKV -tuki). Valitettavasti Xbox One ei täytä omia pelivaatimuksiani, joten täällä mennään PS4, PC ja Wii U -kombolla koko nykyinen sukupolvi loppuun.

Vuosi 2014, eikä mkv-tukea mediaominaisuuksiin panostavan kaupallisen toistimen julkaisussa...

Juuh okei, menen katsomaan japanilaisia piirrettyjäni -->
lainaa
789552

08.09.2014 klo 16.00 4 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:

Niin mikä? :)

Se että PS4 on tuhonnut vastustajansa kaikilla rintamilla ja mantereilla aivan selkeästi ja että MS tulee korkeintaan julkaisemaan vain muutamia multiplättäripelejä ja jotain puhe/kinect ohjattavia, jotka muita tuskin kiinnostaa paskan vertaa ja se, että Wii U taas on pelannut itsensä pois kilpailusta jo aikaa sitten ja lähinnä taistelee omasta olemassaolostaan sekä mahdollisuudesta seuraajaan.

Miltä se sinusta tuntuu? Tuntuuko se hyvältä?

lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

08.09.2014 klo 17.36 2 tykkää tästä

Tumx kirjoitti:
Käy jopa vähän sääliksi Phil Spenceriä, joka todella vaikuttaa olevan mies oikeassa paikassa. Don Mattrickin märät päiväunet noista TV-ominaisuuksista valuvat ilkeästi Spencerin muroihin vielä pitkän aikaa, jos niitä vahinkoja nyt ikinä saadaan edes korjattua. Harmi ettei MS tajunnut antaa monoa kyseiselle vatiaivolle aikaisemmin.

En laittaisi kaikkea Mattrickin kontolle, vaikka ukko olikin xbox-puolen pomo. Luulen että Steve Ballmerilla saattoi olla oma lusikkansa sopassa siinä että xboxista haluttii joka kodin monitoimi viihdelaite. Lisäksi viime vuonna kävi selväksi, että xbox-tiimissä on useampi vatiaivo ja valitettavasti moni näistä on edelleen talossa.
lainaa
haters_club

08.09.2014 klo 21.04

Ei vielä, kattellaan seuraavan halon kohdalla uudestaan.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

08.09.2014 klo 21.16 1 tykkää tästä

789552 kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:

Niin mikä? :)

Se että PS4 on tuhonnut vastustajansa kaikilla rintamilla ja mantereilla aivan selkeästi ja että MS tulee korkeintaan julkaisemaan vain muutamia multiplättäripelejä ja jotain puhe/kinect ohjattavia, jotka muita tuskin kiinnostaa paskan vertaa ja se, että Wii U taas on pelannut itsensä pois kilpailusta jo aikaa sitten ja lähinnä taistelee omasta olemassaolostaan sekä mahdollisuudesta seuraajaan.

Miltä se sinusta tuntuu? Tuntuuko se hyvältä?

Ei tunnu hyvältä (lienee itsestäänselvää). Itseasiassa aivan kamalalta jo ihan kilpailun ja markkinatalouden kannattajana sekä myös pelaajana. Ei ole eikä tule olemaan yhtään tilannetta jossa markkinoilla yksittäisen valmistajan ylivoima-asema olisi miltään kannalta hyvä idea. (pl. jotkut erikoistapaukset kuten tietynlainen ja tietyissä olosuhteissa vallitseva asekauppa etc.)

Kaikkein paras tilanne olisi, että kaikki markkinoilla kilpailevat valmistajat olisivat suht. tasoissa toisiinsa nähden. Tällöin kova kilpailu pakottaa pudottamaan hintoja alas ja nostamaan laatua ylös.

http://fi.wikipedia.org/wiki/T%C3%A4ydellinen_kilpailu
lainaa
enolisniinvarma

08.09.2014 klo 23.35

Kolme valmistajaa, kaikki superhyviä = joudut ostamaan kaikki... Toki superhimopelaajat/kerääjät ostaa nyt muutenkin kaikki laitteet mutta meille muille on helppoa kun toiset valmistajat voi jättää unholaan. Ei ne hinnat niin nollaan menisi että voisi ostaa kaiken, tai sitten hinta näkyisi laadussa. Nythän pelejä saa jo paljon ilmaiseksi - mobiilille mmhmm
lainaa
Temposaur

Rekisteröitynyt 16.01.2012

09.09.2014 klo 11.01 1 tykkää tästä

Myös monet ovat olleet Xboxin päivityksistä iloisia, kun laite saa jatkuvasti uusia ominaisuuksia, sen sijaan että päivitykset olisivat pelkkiä "vakauspäivityksiä".
lainaa
efshiosi

10.09.2014 klo 16.44

Temposaur kirjoitti:
Myös monet ovat olleet Xboxin päivityksistä iloisia, kun laite saa jatkuvasti uusia ominaisuuksia, sen sijaan että päivitykset olisivat pelkkiä "vakauspäivityksiä".

Näissäkin voidaan mennä metsään, kun muistetaan miten monet pelaajat pitivät enemmän X360n "bladeista" tai NXEstä tai sen jälkeen tulleesta eivätkä pidä tästä uusimmasta. Kunhan muistavat pitää kustomoinnin johtoajatuksena
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova