Nykyisin on liki itsestään selvää, että autopeleihin liittyy jonkinlainen uramoodi. Tarjolla pitää olla monta erilaista menopeliä, joista voi valita haluamansa, ja kilpailuista saa mestaruuspisteiden lisäksi rahaa. Kisojen välillä autoaan voi sitten virittää ja korjata.

Vuonna 1990 tämä ei vielä ollut mitenkään vakiintunut formaatti. Muistakin hyvistä autopeleistä, kuten Lotus Esprit Turbo Challengesta tunnettu Magnetic Fields loi tuolloin hauskan pelisarjan, joka lainasi vanhasta mutta toi mukaan myös omintakeisia piirteitä. Se on aivan syystä fanien suosiossa tänäkin päivänä. Mikäli haluat spoilata pelin itsellesi jo tässä, voit katsoa sen läpipeluun alta – muussa tapauksessa jatka lukemista!





Ylhäältä kuvattujen autopelien esi-isä on Atarin Sprint vuodelta 1976. Tämä kolikkopeli oli ensimmäinen, jossa esiintyi sittemmin tutuksi käynyt perusasetelma: pelaajan auto vastaan tietokoneen ohjaamat tekoälyautot ja radalla öljyläikkiä menoa haittaamassa.



Vaikka kolikkopeleissä siirryttiin 1980-luvulla yleisemmin takaviisto- ja ohjaamokuvakulmiin, piti myös yläviisto tiukasti pintansa. Se soveltui erityisesti monen pelaajan kapinoihin, joita ei voinut ohjaamosta esittää kuin jakamalla ruudun useampaan osaan. Vuonna 1986 Atari itse julkaisi Super Sprintin, joka päivitti vanhan klassikon uudelle vuosikymmenelle. Jäljittelijöitä tietenkin seurasi.



Nimen ja kuvakulman samankaltaisuudesta huolimatta Super Cars ei kuitenkaan ollut mikään Super Sprint -kopio. SS oli nopeatempoinen formulapeli, kun taas SC asetti pelaajan eteen kokonaisen kilpa-autoilijan uran. Pelaaja aloitti ajamisen perustason kopperolla ja saattoi päästä parantamaan kalustoaan voittamalla kisoja. Kisat vaikeutuivat asteittain, mutta tietyn kisakauden kapinat saattoi myös pelata haluamassaan järjestyksessä. Kunhan varmistui siitä, että pääsi kolmen kärjessä maaliin, sillä muuten kohtalona oli karusti Game Over.



Autopeli tarvitsee tietenkin kunnon autovalikoiman. Supercarsissa esiintyykin kolme upeaa kiituria: Taraco Neoroder, Vaug Interceptor ja Retron Parsec Turbo. Eikö kuulosta tutulta? Autot eivät tietenkään olleet oikeita, mutta Tekniikan Maailman ahkerat lukijat saattoivat jo tuolloin huomata, että ne muistuttivat kovasti kolmea tosielämän vastinetta: Alfa Romeon SZ-prototyyppiä, Honda NSX:ää ja hurjaa Cizeta-Moroder V16T -superautoa, joita valmistui vain kourallinen. Moottorivaihtoehdot ja ajo-ominaisuudet oli tietenkin tempaistu hatusta.

Pelin omintakeisin osuus muodostuikin uuden auton hankinnasta. Sen sijaan, että niitä olisi poimittu kylmästi listalta, piti marssia automyyjän pakeille ja pyytää vaihtotarjousta vanhasta kopposesta. Tästä seurasi huvittava vuoropuhelu, jossa oikeat repliikit valitsemalla oli mahdollista saada auton hintaa laskettua huomattavasti. Tuolloin 14-vuotiaalle ja ilman internetiä operoivalle pikkuheinoselle keskustelun kieli oli sen verran haastavaa, että alennus jäi monesti saamatta, mutta näin 24 vuotta myöhemmin hauskat sanaleikit hymyilyttävät aivan eri tavalla.

Jos auton hankinta ei onnistunut, oli ennen seuraavaa kisaa tärkeä varmistaa, että nykyisen menopelin kunto, polttoaine ja renkaat riittivät tulossa olevaan rattikapinaan. Tuunauspajan kaunottarelta oli mahdollista hankkia kulkuneuvoon myös tilapäisiä tehosteita, jotka paransivat menestymismahdollisuuksia yhden kisan ajaksi.



Super Carsin grafiikka oli kaunista, toiminta mielenkiintoista ja peli oli hauskan omaleimainen. Ei siis mikään ihme, että se oli kohtalainen hitti. Kenties suurin puute oli, ettei kisailemaan päässyt kuin yksi pelaaja kerrallaan. Vuonna 1991 julkaistu jatko-osa keskittyikin etupäässä tähän. Lipevä autokauppias oli pudotettu pois, mutta tilalla oli uusia samanhenkisiä kysymyksiä niin ajokorttikokeen kuin perinnön selvittelyn muodossa. Läpipeluuvideo jälleen alla:



Vuonna 1996 nähtiin Super Cars International, joka oli käytännössä kakkososa MS-DOSille sovitettuna. Magnetic Fieldsin viimeiseksi peliksi jäi Mobil 1 Rally Championship vuonna 1999, mutta Super Cars eli pitempään kuin kehittäjänsä: Supercars 3 (sarjan nimi on lähteestä riippuen koko ajan ollut joko Supercars tai Super Cars) vuodelta 2007 on Javalla tehty, omia mausteita sisältävä uusioversiointi ykkös- ja kakkospeleistä.



Vaikka Commodore Amiga ja sen hieman vaatimattomampi kilpailija Atari ST olivat vuonna 1990 sementoineet asemansa pelikoneiden ykkösinä, oli markkinoilla vielä monenkirjavaa kotimikroa. Siispä Super Cars käännettiin näiltä 16-bittisiltä alustoilta myös monille muille. Nykypäivänä pelien PC- ja konsoliversioiden eroja tihrustellaan tarkkaan, mutta tuohon aikaan käännökset olivat todella erinäköisiä.

Tältä näytti Commodore 64 -versio:



Teknisesti vaatimattomin laite markkinoilla oli Sinclair ZX Spectrum:



Ja olipa Super Carsista versio NES:illekin: