Tuorein sisältö

Sunnuntaikolumni: Kesän parhaita viikonloppuja

Mikko Heinonen

06.07.2014 klo 21.08 | Luettu: 9122 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Miitti 5/5
Olen usein negaillut näissä sunnuntaikolumneissani - ihan jo siksi, että tekstityyppinä kolumni on helpompi synnyttää, kun jokin asia on pielessä. Tänään en jaksa nalkuttaa, sillä fiilikset ovat edelleen korkealla eilisen jäljiltä. V2.fi:n käyttäjätapaaminen oli jälleen kerran menestys. Paikalle saapui noin 70 henkeä ja päätellen saamastani palautteesta ei kukaan lähtenyt apein mielin pois. Päinvastoin: kun virallinen ohjelma päättyi, ei kellään ollut kiire minnekään.

Tämä oli nyt kymmenes kerta, kun tällä porukalla järjestämme käyttäjätapaamista. Kaksi ehdimme pitää sillä vanhalla sivustolla, joten kahdeksan kertaa on kokoonnuttu V2.fi:n tiimoilta. Tänä vuonna saimme liki täydellisen sään: aurinkoa riitti, mutta lämpötila ei kellarikerroksessa kohonnut missään vaiheessa sietämättömäksi. Ehkä tämä osaltaan nosti tunnelmaa entisestään.

Miksi miittejä?


Vaikken enää muista, mitä kaikkea ajattelin kun aloin suunnitella ensimmäistä käyttäjätapaamista, muistan kyllä taustalla olleen ajatuskulun. Itselläni oli aiempaa kokemusta jo muinaisten BBS:ien (internetin esiaste) käyttäjätapaamisista ja koin hyvin tärkeänä, että sivuston ylläpito ja kävijät voisivat tavata toisiaan. Ja vaikka paikalle tulisikin yleensä vain pari promillea koko käyttäjämäärästä, tuo miitteihin vaivautuva kansanosa olisi juuri sitä ”kovaa ydintä” joka pyörii myös sivuston foorumilla ja IRC-kanavalla. Yleensä he ovat niitä, jotka kertovat sivustosta muillekin, linkittelevät sitä eteenpäin ja jakavat juttuja Facebookissa. Heitä jokaista siis vastaa satoja-tuhansia käyttäjiä ihan oikeastikin.

Tapaaminen kasvotusten muuttaa jokaista ihmissuhdetta – myös kirjoittajan ja lukijan. Ei ole missään vaiheessa ollut tarkoitus tehdä sisältöä ”ylhäältä alas”, vaan olen aina halunnut tietää, millaiset ihmiset juttuja lukevat. Suullisesti saatu palaute jutuista kertoo paljon enemmän kuin sähköpostiin tai chat-riville saa mahtumaan. Miiteissä saadun palautteen määrä onkin ollut joka vuosi ilahduttavaa.

Vuodesta toiseen


Jokaisella tapahtumalla on ollut omaa väriään. Vuonna 2007 olimme Turussa uuden sivuston julkaisun kynnyksellä, ja erityisesti mieleen jäi istuskelu ja jutustelu grillin äärellä moderaattorien ja muiden aktiivien kanssa. Kai siellä jotain pelattiinkin, Forzaa ainakin rattipolkimilla. Seuraavana vuonna kiepahdettiin Jyväskylässä, jossa pienehkön tilan ilmastointi petti pahemman kerran. Muistan sieltä ainakin toimituksen esittämän Bon Jovi -tulkinnan Rock Bandissa, toivottavasti kovin moni muu ei.

Vuodesta 2009 alkaen on tavattu Tampereella, joskin osoite on kertaalleen vaihtunut välillä. Tämä ei ole ollut vain toimituksen laiskuutta, sillä täältä löytyi erinomainen paikka tapahtumalle. Yhteistyössä Oldskool ry:n kanssa järjestetty miitti on jonkin verran painottunut retropelaamiseen, koska klubin tiloissa on vaihteleva valikoima peliautomaatteja. Parina vuonna miittipäivälle osunut hurja helle on nostanut lämpötilaa, mutta riittävällä limu- ja vesitarjoilulla siitäkin on selvitty.

Kiitos sponsorit, kiitos kävijät


Tänä vuonna tapahtuman järjestelyt sujuivat niin jouhevasti, että pelkäsimme Manun kanssa viimeiseen asti unohtaneemme jotain. Mutta kai kysymys sitten oli rutiinista, kun olimme jo etukäteen selvittäneet ja sopineet asiat. Mitä nyt pelikilpailujen tuloslappuja unohtui tulostaa. Esa, Kati ja Matias avittelivat päivän aikana kaikenlaisessa - iso kiitos teille.

Jouhevinkaan järjestely ei kuitenkaan auttaisi, jos meiltä puuttuisi tapahtuman sponsoreita ja niitä kävijöitä. On hienoa, että vuosi toisensa jälkeen Xbox, Playstation ja Nintendo, samoin kuin Ubisoft, Logitech, 2K Games ja kumppanit, muistavat meitä tuotepaketeilla, joita saamme laittaa kiertoon miittikävijöille. Tavoite on, ettei kukaan lähde paikalta täysin tyhjin käsin, ja käsittääkseni se on melko hyvin saavutettukin. Kiitos siis kaikkien näiden tahojen Suomen PR:ää hoitaville.

Kaikkein suurimman kiitoksen ansaitsevat kuitenkin ne käyttäjät, jotka vuodesta toiseen ja säästä riippumatta kokoontuvat pitkienkin matkojen päästä heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Tampereelle tapaamaan muita ja pelaamaan. Paikalle saapumisenne on mahtava lojaaliuden osoitus meille sivuston tekijöille ja nostaa kummasti sisällöntuottajien motivaatiota. Ellei aivan ihmeitä satu, ensi vuonna nähdään taas!

Kuviakin otettiin, katso niitä tästä uutisesta.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Suomen pelialan tuki... Retrosunnuntai: Micr... >

Keskustelut (6 viestiä)

Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

06.07.2014 klo 22.01 5 tykkää tästä

Mitä itse miiteistä voin sanoa niin harvoin missään tapahtumassa on näin kodikasta tunnelmaa. Kodikkaalla tarkoitan sitä että oloni tuntuu hyvältä, ja siltä että olen tervetullut tapahtumaan. Ei tarvitse ujostella ketään tai vierastaa. Ehdottomasti itselleni vuoden parhaita hetkiä nämä V2 miitit. Varsinkin jäi mieleen tämä oliko nyt, Ville joka myös tappelupelejä pelailee :)
lainaa
PELIMIES1983

Rekisteröitynyt 01.04.2011

07.07.2014 klo 02.50 1 tykkää tästä

V2- miitti on itselleni myös vuoden kohokohta. Mukava tavata hyviä tyyppejä ja etenkin päästä kisailemaan tälläisten kanssa.
Tampere on loistava paikka miitillle ja tunnelma on aina mahtava.

En tiedä oliko muita Ville- käyttäjiä paikalla, mutta jos hävisin sinulle Tekkenissä niin sitten muistan itsekin sinut.
Tutustuin rankkauksen jälkeen paremmin Tekkenin kontrolleihin niin alkoi itsellänikin sujumaan kyseinen peli. :)

Hat Trick oli aivan loistavaa mättöä, sitä lisää ensi vuonna. Kokonaisuudessaan tarjolla oli hyvin valittuja ja viihdyttäviä pelejä.
lainaa
mikron

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.07.2014 klo 12.22

Hat Trick on se C64 toiseksi paras peli, paras on tietysti Archon :)
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

07.07.2014 klo 12.42 4 tykkää tästä

Oli kyl ehdottomasti paras viikonloppu koko kesänä. Keli priimaa, tekemistä riitti, hienoa porukkaa, ja ennen kaikkea helvetin hyvää musiikkia.

Mutta se Ruisrockista. Edelleenkin toivoisin ens kesän miittiä jollekin toiselle viikonlopulle ;___;
lainaa
mikron

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.07.2014 klo 15.16 3 tykkää tästä

V2miitti kuuluu kotimaisen kesän huipputapahtumiin. Ruisrock on Turussa joten se ei liity tähän kotimaisuusaspektiin :)
lainaa
HDX

10.07.2014 klo 21.02

Hyvä miittihän tuo oli. Ensi vuodelle crash team racing splittinä kankaalle niin jään yöksi.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova