Tuorein sisältö

Sunnuntaitiedettä

Toimitus

08.06.2014 klo 20.34 | Luettu: 23592 kertaa | Teksti: Toimitus

V2.fi:n piratismikyselyn vastauksia, osa 1
Vajaat pari kuukautta sitten julkaisimme kyselylomakkeen, jossa tiedustelimme vastaajien kokemuksia pelipiratismista. Odotimme muutamaa sataa vastausta, mutta lomake lähti kiertämään internetiä ja vastauksia kertyikin liki 2000, hieman kysymyksestä riippuen.

Olemme ehtineet käydä aineistosta läpi vasta monivalintakysymykset, sillä myös avoimiin kysymyksiin tuli paljon pitkiä vastauksia. Emme esitä tässä tarkkoja prosenttiosuuksia, sillä ne voivat vielä täsmentyä avointen vastausten perusteella. Suunta on kuitenkin selvä.

Etenkin palkkikaavioissa on tärkeä katsoa myös asteikkoa, ei vain palkin pituutta. Asteikot vaihtelevat vastauksesta toiseen.

Taustatietoa vastaajista


Kuten arvata ehkä saattoikin, vastaajajakauma oli erittäin miesvoittoinen.

Kaavio 1. Vastaajien sukupuoli.


Iän suhteen taas ikäryhmät 20–24, 25–29 ja 30–34 olivat muita suurempia (noin 400 vastaajaa kussakin).

Kaavio 2. Vastaajien ikäjakauma.


Ikäjakaumaa tukee sekin, että pelaamisharrastuksen pituudesta päätellen valtaosa vastaajista oli jo kokeneita harrastajia.

Kaavio 3. Peliharrastuksen pituus.


Ostaminen vs. piratismi


Verrokkina piratismille tiedustelimme, miten paljon vastaajat hankkivat pelejä. Suurin osa olikin ostanut jotain viimeisen puolen vuoden aikana, ja lähes kaksi kolmasosaa oli hankkinut tietokonepelin digitaalisena latauksena:

Kaavio 4. Oletko ostanut jotain seuraavista viimeisten kuuden kuukauden aikana?


Kun sitten verrataan tätä kysymykseen kopioinnista, huomataankin jotain mielenkiintoista. Asteikko on tarkoituksella sama kuin edellisessä kysymyksessä.

Kaavio 5. Oletko kopioinut jotain seuraavista viimeisten kuuden kuukauden aikana?


Havainnollisemmin tämä käy ilmi seuraavasta piirakkadiagrammista, jossa on verrattu ostamista koskeneeseen kysymykseen vastanneiden määrää siihen vastaajien määrään, joka ilmoitti kopioineensa pelejä.

Kaavio 6. Tietokone-, konsoli- ja mobiilipelejä kopioineet vs. kopioimattomat.


Toisin sanoen yli puolet vastanneista ei ole kopioinut mitään pelejä viimeisen kuuden kuukauden aikana. Lisäksi pitää huomioida, että vastauksessa saattoi valita useamman vaihtoehdon, joita jokunen vastaaja on todennäköisesti valinnutkin. Näin ollen kopioimattomien osuus on ehkä vieläkin suurempi.

Erityisen merkillepantavaa on konsoli- ja mobiilipelien vähäinen osuus. Vaikka on huomioitava se, että vastaajat todennäköisesti painottuivat tietokoneella pelaaviin, on noin 5 prosentin osuus molemmille luokille todella vähäinen: yhdeksäntoista konsolipelaajaa kahdestakymmenestä ostaa pelinsä laillisesti. Kun ihmettelette, miksi dirty console peasantit saavat pelinsä ennen glorious PC gaming master racea, muistakaa tämä suhdeluku.

Asennemuutos ja sen syyt


Jos tällä hetkellä pelejä kopioi alle puolet, on tietenkin mielenkiintoista verrata sitä historialliseen tilanteeseen. Kysyimme, ovatko vastaajat koskaan kopioineet tekijänoikeudella suojattuja pelejä luvattomasti – ja valtaosa (yli 90 %) on:

Kaavio 7. Oletko koskaan kopioinut tekijänoikeuden suojaamia pelejä luvattomasti?


Jotain on siis tapahtunut, jos kopiointi on vähentynyt. Tätä syytä yritimme etsiä seuraavilla kysymyksillä. Ensin kysyimme, pelottaako rangaistus:

Kaavio 8. Uskotko, että voisit jäädä pelien kopioinnista kiinni ja saada rangaistuksen?


Vain noin kolmannes uskoo, että voisi saada kopioinnista rapsut. Sitten tiedustelimme, onko kopioinnista tullut vastaajien mielestä vaikeampaa:

Kaavio 9. Onko pelien kopiointi mielestäsi vaikeampaa vai helpompaa kuin ennen?


Pääosin kopiointia pidettiin yhtä helppona tai helpompana kuin aiemmin. Eräs syy voi olla kopioiden parempi saatavuus: siinä missä 80–90-luvuilla piti tuntea se kulmakunnan piraattijakelija, on materiaalia nykyisin saatavana avoimilta palvelimilta.

Entäpä sitten pelien kopiosuojaukset, miten ne tehoavat?

Kaavio 10. Ovatko pelien kopiosuojaukset vaikuttaneet omaan kopiointiisi?


Vastaajiemme mukaan eivät hääppöisesti. Noin neljä viidestä on sitä mieltä, ettei kopiosuojauksilla ole ollut merkitystä.

Vaan kuinka on sitten digijakelun ja etenkin alennusten laita? Eräs lähtöoletuksista oli, että Humble Bundle, Steamin alennusmyynnit ja kumppanit ovat tehneet pelien hankinnasta niin kätevää ja halpaa, ettei niitä enää jaksa kopioida.

Kaavio 11. Onko pelien digitaalinen jakelu vaikuttanut omaan kopiointiisi?


Kaavio 12. Ovatko verkon pelialennukset vaikuttaneet omaan kopiointiisi?


Koko aineistosta juuri tämä kysymys tuntuu selittävän parhaiten, mitä on tapahtunut kaavioiden 6 ja 7 välillä. Jossain vaiheessa miltei puolet vastaajista oli vain lopettanut kopioinnin. Selittäviä tekijöitä on toki muitakin – tulotasojen kasvusta alkaen –, mutta toisaalta vastaajiksi oli valikoitunut melko laaja läpileikkaus harrastajakentästä.

Aineistosta riittää vielä runsaasti muutakin pöyhimistä ja palaamme siihen tuonnempana. Luvassa on mm. vastaajien näkemyksiä abandonwaresta sekä parhaita paloja avoimista vastauksista.

Aineiston läpikäynti: Tiina Ranto
Kaaviot ja teksti: Mikko Heinonen

V2.fi | Toimitus
< V2.fi:n käyttäjätapa... V2.fi seuraa: Micros... >

Keskustelut (15 viestiä)

Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

08.06.2014 klo 20.52

Tarkat frekvenssit palkkidiagrammeihin ja prosentit piirakkadiagrammeihin kiitos. Myös kysymysten tarkat vastaajamäärät ja vastaamattomien määrä olisi hyvä tietää.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

08.06.2014 klo 20.57 5 tykkää tästä

Arcane kirjoitti:
Tarkat frekvenssit palkkidiagrammeihin ja prosentit piirakkadiagrammeihin kiitos. Myös kysymysten tarkat vastaajamäärät ja vastaamattomien määrä olisi hyvä tietää.


Kuten alussa totesin, tulokset ovat alustavia. Osa avoimista vastauksista vaikuttaa tarkkoihin lukuihin, joten emme julkaise niitä vielä tässä vaiheessa.
lainaa
fic

08.06.2014 klo 21.13

Noissa kysymyksissä joissa kysytään että onko esimerkiksi digitaalinen jakelu vaikuttanut kopiointiini, niin jos en ennen ole kopioinut koskaan enkä digitaalisen jakelun jälkeenkään, vastaan "ei ole vaikuttanut". Tämä on minusta huomionarvoinen seikka.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

08.06.2014 klo 21.15 2 tykkää tästä

Olet aivan oikeassa. Juuri näitä, että miten asia on käytännössä mennyt, monet selittivät avoimissa vastauksissa. Liki 2000 pitkän vastauksen läpikäynnissä kestää kuitenkin tovi, jo nämä datat veivät kokonaisen työpäivän.
lainaa
vilke

08.06.2014 klo 22.06 14 tykkää tästä

"Oletko ostanut jotain seuraavista viimeisten kuuden kuukauden aikana?"

Anteeks nyt vaan mutta miten helvetissä toi mobiilipelien palkki on noin pitkä!?!?!?
lainaa
stimpy

08.06.2014 klo 22.24 8 tykkää tästä

PC Master Race edustaa taas sitä itseään.
lainaa
Exe

08.06.2014 klo 23.05 2 tykkää tästä

vilke kirjoitti:
"Oletko ostanut jotain seuraavista viimeisten kuuden kuukauden aikana?"

Anteeks nyt vaan mutta miten helvetissä toi mobiilipelien palkki on noin pitkä!?!?!?


Oisko, koska mobiilipelit on yleensä alle parin euron hintaisia, että niistä voi ihan hyvin maksaa, jos tosiaan kiinnostaa tai vaikka vain saadakseen mainokset pois? Itse olen maksanut mobiilipelistä tasan kerran ja kyseessä oli GTA III Androidille. Tiesin mitä ostan, joten tuosta oli helppo maksaa se muutama euro (oli tuolloin vielä jossain alennuksessa), että löytyy puhelimesta kelpo viihdettä vaikka pitkille junamatkoille.
lainaa
Diagrammi

08.06.2014 klo 23.13 1 tykkää tästä

Olkoonkin alustavia, olisi pelkän kuvan sijaan ympyrädiagrammien kohdalla mukava myös nähdä prosenttiosuudet numeroina. Jos nämä ovat alustavia ja lopulliset tulokset tulevat meidänkin nähtäville, olisi tämä korjaamisen arvoinen seikka.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

08.06.2014 klo 23.24 1 tykkää tästä

Lopullisetkin tulokset tulevat nähtäville, kun aineisto on käyty huolellisesti läpi ja määritetty mm. tarkka vastaajien määrä. Tällaisenaan on vaikea antaa muuta kuin summittaisia arvioita.
lainaa
RamiSelin

Rekisteröitynyt 19.04.2008

09.06.2014 klo 00.36 2 tykkää tästä

vilke kirjoitti:
"Oletko ostanut jotain seuraavista viimeisten kuuden kuukauden aikana?"

Anteeks nyt vaan mutta miten helvetissä toi mobiilipelien palkki on noin pitkä!?!?!?


Kynnys ostaa muutaman euron hintainen mobiilipeli puhelimeen/tablettiin ei ole kovin korkea, jos vertaa yli viisikymppiä maksaviin pc- ja konsolipeleihin. Esim. Scribblenauts Remix kustantaa 74 senttiä. Jos peli kiinnostaa, niin hinta ei ole ongelma.
lainaa
Partisaani

Rekisteröitynyt 23.03.2012

09.06.2014 klo 18.31 3 tykkää tästä

Mukavaa oli vastailla ja vieläkin hauskempaa lukea tuloksia.

Hienoa Mikko jos tosiaan viitsit laittavaa kattavemman loppuanalyysin jossain välin :).

Kyllä se oliki arvattavissa, että kun pelien laillisesta hankinnasta tehdään riittävän helppoa (Steam jne.) ja edullisia ( alet siellä), niin se alkaa ajamaan helposti warettamisen edelle.
lainaa
FireFlower

15.06.2014 klo 23.29

Harmi että kysely ei ole tullut itselleni vastaan.

Lyhyt tarina:
- Lapsena ei tuloja == Pakko warettaa / ruinata vanhemmilta
- Aikuisena == Asennekysymys, nykyään ostan pelini.

-------------
Pitkä tarina:

Olen pelannut tietokoneella (PC Master Race) niin kauan kun vain muistan, kun vanhempani olivat hommanneet Atari PC 1:n aikoinaan.

Vuosien saatossa sitten huomasin, että pelit maksoivat sen 100-300 markkaa ja vuodessa saatoinkin saada yhdestä kahteen uutta peliä.

Itselläni kun ei ollut varoja ostaa pelejä, mutta kaveripiirissä kierrätimme pelejä ahkerasti ja kopioimme tyhjille korpuille toisten pelit. CD aikaan siirryttiin 1997 joka vähensi kopioimista pari vuotta, koska kelläkään ei ollut tuohon aikaan polttavaa asemaa koneessaan ennen vuotta 1999.

Modeemilla siskoni latasivat joitakin yksittäisiä biisejä mp3 muotoon. Huomatkaa, että mp3 oli uutuus siihen aikaan ja ensimmäiset mp3 soittimet olivat tulleet myyntiin. Yhden biisin hinnaksi tällä tavalla muodostui jotain markan verran. Itseäni ei tämä vielä oikein innostanut, koska pelit olivat valtavan kokoisia 56kbps modeemille. 2000 luvun alkupuolella perustelin vanhemmat hommaamaan kuukausihintaisen ISDN yhteyden, joka päivittyi vuotta myöhemmin ADSL:n. Perusteluina käytin, että ei tarvitse ostaa peliä kaupasta, kun voin ladata sen netistä viikkojen kuluessa.

Netti muuttui nopeammaksi, DVD-asemat ja polttavat asemat yleistyivät aikoinaan, mutta omat tuloni olivat edelleenkin satunnaisten palkkioiden takana (autonpesu, autotallin siivous jne jne). Kaveripiirin keskuuteen sitten ilmestyi sitten ns. "välittäjä", jolta kaikki kävivät sitten hakemassa uutuuspelit, kun hän sai hankittua ne piraattiversioina jostain.

Moninpelien pariin päätyessä ei enää piraattiversiot toiminetkaan public servereillä tai vaati muuten huomattavaa kikkailua (uuden kräkin odottelua jne.) The All-Seeing-Eye ohjelma auttoi vielä jonkin aikaan, mutta pian huomasin, että oma pelimakuni ei enää oikein vastannut kaveripiirin pelimakua.

Itsenäisen asumisen alettua latasin satunnaisesti vielä kiinnostavat pelit itselleni, mutta myöhemmin tullut nämäkin hankittua Steamin kautta itselle. Täysi-ikäiseksi päästyäni en voinut enää perustella itselleni juurikaan pelien warettamista taloudellisilla syillä, sillä rahaa jäi kuukausittain aina hieman yli, jolla pystyi ostamaan pelin itselleen.

Nykyään etukäteen kiinnostavat pelit tulee ostettua julkaisun aikaan, ehkä kiinnostavat ale-laarista ja mitä kaverit pelaa, niin käyn heidän koneella kokeilemassa, jos ei ole demoa tai muuta keinoa kokeilla.

Viimeisin asia varmaankin on ohjelmistojen ostaminen itselle, mutta nykyään ilmaiset vaihtoehdot ovat myös hyviä ja niillä tulee itsensä pakotettua tekemään asiat paitsi tekstinkäsittely. Pamahti hermo lopullisesti openofficen ja libreofficen paskuuteen, että kävin sitten verisuonet päässä sykkien microsoft officen ja en ole sen jälkeen kärsinyt hermojen menettämisestä tekstinkäsittelyohjelmien kanssa.
lainaa
jesa

04.07.2014 klo 10.27

Partisaani kirjoitti:
Mukavaa oli vastailla ja vieläkin hauskempaa lukea tuloksia.

Hienoa Mikko jos tosiaan viitsit laittavaa kattavemman loppuanalyysin jossain välin :).

Kyllä se oliki arvattavissa, että kun pelien laillisesta hankinnasta tehdään riittävän helppoa (Steam jne.) ja edullisia ( alet siellä), niin se alkaa ajamaan helposti warettamisen edelle.


Yksi parhaimmista jutuistahan tuossa on se koko pelikirjasto siellä Steamissa, ja voit poistaa pelin local contentin ja asentaa kätevästi pelin uudestaa kun haluat pelata uudestaan. Lisäksi savetkin vissiin pääosin synkkautuu steamin pilveen talteen.

Ei tarvii säilytellä kasapäin piraattilevyjä tai imageja kovalevyllä.
lainaa
JC Denton

19.08.2014 klo 20.25

Oliko se paljon puhuttu kakkososa millon tulossa ulos? Kiinnostaisi vain nähdä loputkin tästä, kun itsekin kyselyyn vastasin. Näillä sivuilla en ainakaan ole asiasta nähnyt mitään mainintaa.
lainaa
marsu

05.11.2014 klo 19.35

Eikö vieläkään kakkososaa? Toisaalta tämäkin oli melkoisen vaivan takana löytää, kun Googlesta tulee tusinan verran ikivanhoja uutisia tätä ennen johtuen luultavasti otsikosta "sunnuntaitiedettä".
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova