Indieprevikoita on kärjistettynä kahdenlaisia: vilpittömän mielenkiintoisia sekä kosmisia rangaistuksia. Pari ensimmäistä minuuttia The Last Tinker: City of Colorsia saakin hieman takajaloilleen: siansaksaa möngertävät eläinhahmot ja riemunkirjava maailma eivät suoranaisesti vihjaa kuin päänsärystä. Sanoilla kuten “hurmaava”, “lapsekas” tai “herttainen” piilotellaan nimittäin usein enemmän tai vähemmän mitäänsanomatonta sisältöä, joka hukkuu helposti yhdentekevyyden massaan. Yllätys on siksi positiivinen, kun The Last Tinker onnistuukin ensikokeilulla herättämään aitoa uteliaisuutta.




Mitä värikkäämpi maailma, sen iloisemmat asukit. Mitä iloisemmat asukit, sitä suuremmalla todennäköisyydellä jokin kiusankappale yrittää onnen nitistää. Oli kyseessä sitten ihmiskunta tai psykedeelisesti kuvioidut liskomiehet, harmonian eteen on ilmeisesti taisteltava – näin myös tällä kertaa, kun apinapoika Koru saa tehtäväkseen pelastaa maailmansa ankeudelta. Vaikka previkassa raapaistaan lähinnä pintaa todelliselta seikkailulta, antaa se kuitenkin hyvin osviittaa kahdesta oleellisimmasta seikasta mielenkiinnon koukuttamiseksi: yleistunnelmasta sekä pelattavuudesta.


The Last Tinker on selkeästi suunnattu koko perheelle, mikä näkyy etenkin kontrollien yksinkertaisuutena. Toteutus on kuitenkin lupaava: Korun liikearsenaali on monipuolinen, mutta silti muutamaan painikkeeseen rajattu. Tasoloikkapuzzlejen ja yksinkertaisen taistelun yhdistäminen ei aina toimi saumattomasti, mutta The Last Tinkerissä on tietoisesti karsittu turhia yksityiskohtia kummankin tasapainottamiseksi. Vaikeustasoa voi halutessaan korottaa armottomammaksi, mutta kenttäsuunnittelun ansiosta suoraviivaisempikaan haaste ei ainakaan heti käy pitkästyttäväksi. Kontrollien luontevuus vaikuttaisikin olevan yksi pelin tämänhetkisiä valtteja.




Entäs se tunnelma? Toistaiseksi The Last Tinker pyörii jossain mahdollisuuksien ja kertaalleen koetun rajatilassa. Visuaalisen maailman parhaaksi puoleksi kohoaa kenttien eloisuus sekä hahmojen ilmeikkyys: kylä tuntuu olevan aidosti elossa, ja sivuhahmoihin on panostettu hauskoin yksityiskohdin. Päähahmo Koru ja tämän sidekick ovat ehkä hieman geneerisestä muotista vuoltuja, mutta esimerkiksi pelaajan perässä rynnistävä, käsittämätöntä Hodor-älämölöä pitävä sienimies herätti aitoa huvittuneisuutta, sekä uskoa suunnittelutiimin huumorintajuun.


Vaikka The Last Tinker ei toistaiseksi vetänyt mattoa jalkojen alta minkään osa-alueensa suhteen, miellyttävä pelattavuus ja yleistunnelman mutkattomuus saa toivomaan previkalle pikaista jatkoa. Kokoversiossa pitäisikin ilmeisesti päästä kikkailemaan väripaletilla ja ratkoa yhä monipuolisempia arvoituksia. Mikäli kenttäsuunnittelu pysyy yhtä eläväisenä ja tehtävät vaihtelevina, voi The Last Tinker: City of Colorsilta odottaa hyväntuulista viihdettä ikään katsomatta.

Lyhyesti: Mölisevien elukoiden ja hömelön tarina takana häämöttää sittenkin pelattavuudeltaan näppärä sekä monipuolisuudellaan vilhjaileva seikkailu.

Plussat:

• Toiminta ja puzzlet liitetty yhteen hyvin
  
• Ulkoasua mietitty tarkkaan
  
• Pelattavuuden yksinkertaisuus istuu kokonaisuuteen
  

Miinukset:

• Yleisilme toisinaan hieman sekava ja persoonaton
  
• Värivoimien käytöstä mahdotonta vielä sanoa mitään
  
• Hahmojen ääninäyttely pidemmän päälle rasittavaa