Olen hiukan sitä mieltä, että kun tarinavetoinen peli on kerran pelattu läpi, se on useimmiten antanut kaikkensa. On aivan liikaa mielenkiintoista pelattavaa, että malttaisi jumittua samaan kertomukseen pitkäksi aikaa. Siksi useimmat juonelliset seikkailu- ja toimintapelit päätyvät hyllyn täytteeksi kertapeluun jälkeen, mutta on niitä poikkeuksiakin sentään. Muutamat pelit on vain ollut pakko ottaa uusiksi käsittelyyn. Tänään siis listalla uudelleen aloitettuja pelejä - kerro omat kertausopintosi kommenteissa!





Kuten moni muukin, hyppäsin Hideo Kojiman kelkkaan Playstation ykkösellä. Hiiviskelyn sekainen ydinasepropaganda sisälsi niin hyvät bonukset, että peli piti ottaa vielä uusiksi läpi stealth-puku päällä. Ja sitten vielä aivan alusta huonommalla lopulla, että sai Snakelle smokin päälle. Ja oikeastaan sitten vielä kerran Gamecubella Twin Snakes -versiona.





Tuskin yllättää ketään enemmän juttujani lukenutta, että suuri osa GTA-peleistä (1, Vice City, San Andreas, IV, Vice City Stories) on tullut hierottua pariin kertaan läpi. Dialogi on herkullista luettavaa/kuunneltavaa ja ensimmäisellä kerralla yleensä jää aina jotakin tekemättä tai kokeilematta. IV:ssä kokeilin myös erilaisten moraalisten valintojen vaikutusta juoneen.





Enkä usko, että tästäkään moni järkyttyy, sillä sen verran monta kertaa on tullut pelistä kirjoitettua. Lucasfilm Gamesin kulta-aikaan väsätty point & click -seikkailu on vain niin hulvatonta jälkeä, että jokainen pelikerta tuo esiin jonkin ennen huomaamatta jääneen koukun. Myös Indiana Jones -pelit toimivat, mutta TSOMIn läpipeluusta on tullut jo miltei tapa.





Ennen GTA V:n ilmestymistä iski tilapäinen tylsyys, kun hyllystä ei löytynyt mitään sopivaa toimintaseikkailua jota en jo muistanut ulkoa. Sitten aloin muistella, että mitenkäs hyvä peli se jo aikoja sitten arvostelemani alkuperäinen Uncharted olikaan. Ja olihan se oikein menevää edelleen, minkä lisäksi olin näköjään jo unohtanut juonenkin, joten samapa tuo oli pelata uusiksi.





Eniten pelaamani tasohyppely on kerännyt älyttömän määrän läpipeluukertoja. Ensimmäinen kerta oli melko tuskainen, mutta sittemmin peli taittuu jo melkein rutiinilla. Erityisen hauskaa on ottaa Tailsiksi mukaan pelejä vähemmän pelannut; tällä keinoa on tullut opetettua niin nuoria sukulaisia kuin omia lapsia pelaamaan.





Pidin todella paljon näistä kaverin kanssa pelattavista Baldur's Gate -mätkeistä, ja pelasimmekin silloisen tyttöystävän ja nykyisen vaimon kanssa ykkös- ja kakkososan yhdessä läpi. Odottelimme kolmososaa saapuvaksi, mutta kun sitä ei koskaan kuulunut, totesimme moneen muuhun peliin pettyneenä, että pitää ottaa sitten osa 2 uusiksi. Mukavaa oli edelleen.





Sain Masa Tuskan aikanaan arvosteltavaksi PS2:lla, mutta mielessäni pyöri jo tuolloin, että peli voisi olla vielä parempi PC:n kontrolleilla. Olihan se siis hankittava ja pelattava läpi, enkä pettynyt. Rasittavaa verivanan seurailua lukuun ottamatta viihdyin uusintakierroksellakin.