Tuorein sisältö

Titanfall-betatesti

Esa Toikkonen

17.02.2014 klo 11.52 | Luettu: 15224 kertaa | Teksti: Esa Toikkonen

Mech-cocktail CODeilla kiitos
Respawn Entertainmentin Titanfallista on monille muodostunut alkuvuoden odotetuin pelijulkaisu. Pelin kehittäjäkaartissa on monta tuttua nimeä ensimmäisten Call of Duty -pelien takaa ja se näkyy tässä runsaasti ennakkohypeä saaneessa julkaisussa. Pelin beta-versiosta sai pienen maistiaisen kuukauden päästä myyntiin tulevasta räiskinnästä.

Pelissä ohjastetaan parkouria taitavaa pilottia, joka pystyy rakettirepun avulla normaalia korkeampiin loikkiin. Aseita kouraan on useampia, mutta mikä mielenkiintoisinta, sotilas saa toisinaan ohjastettavakseen suuren mechan, joita pelissä kutsutaan titaaneiksi. Jalkaväen sotilasta ohjastetaan tutunomaisesti, eikä titaanin kontrollointi siitä juuri poikkea. Pelaaminen tuntuukin erittäin sujuvalta, vaikka jatkuvasti vaihdellaan sotilaan ja titaanin välillä.

Jättimäinen titaani ei pääse pieniin kolosiin ja onkin selvästi jalkaväkeä kankeampi, mutta kestävyydeltään ja aseistukseltaan huomattavasti vahvempi. Riippuen pelimuodosta mechan saa käyttöönsä heti erän alussa tai parin minuutin pelaamisen jälkeen. Sitä voi ohjastaa itse, tai antaa ohjausvastuun tietokoneelle. Titaanista voi loikata pois myös kesken taistelun, tai viimeistään sen tuhoutuessa.

Titanfallin betassa on ainoastaan verkkomoninpeli, mikä pätee myös lopullisessa versiossa. Suureksi ihmettelyn aiheeksi on noussut pelin maksimipelaajamäärä, joka mahdollistaa vain kahdentoista pelaajan samanaikaiset pelit. Kuusi vastaan kuusi kuulostaa vähältä, eikä tunnu ajatuksena lainkaan kunnon sodalta. Asiaa auttaa tantereella pilottien rinnalla kahlaavat tietokoneohjasteiset botit. Ne eivät voi kutsua titaaneja ja kuolevat selvästi pilotteja helpommin. Botit ovatkin kirjaimellisesti tykinruokaa ja tuovat olemassaolollaan kaivattua sodan tunnetta. Alkuun ajatus boteista tuntui typerältä, mutta käytännössä ne ovat oikein hyvä lisä omalaatuiseen kokemukseen.

Yllätyksettömät muodot

Pelimuotoja betavaiheessa on kokeiltavana kolme erilaista. Attrition on hyvin tavanomaista kahden joukkueen välistä tappomatsia. Hardpointissa on kolme aluetta, joita valtamaalla ja puolustamalla joukkueet kartuttavat pistepottiaan. Last Titan Standingissä kaikki aloittavat titaaneina. Kuoltuaan pelaaja ei synny uudelleen, eikä menetettyä titaania voi palauttaa. Nimensä mukaisesti joukkue, jolla on viimeisenä titaaneja toiminnassa pelikentällä, voittaa. Tämä viimeinen onkin pelimuoto, jonka kuvittelen nousevan suosituksi kotimaisten klaanien välisissä kamppailuissa.

Kahden ensin mainitun pelimuodon voittaja määrittyy pistetavoitteen saavuttamisen mukaan. Kun toinen joukkue on kerännyt tarvittavat pisteet, ei peli katkea saman tien. Hävinneelle joukkueelle annetaan mahdollisuus paeta tappiolliselta taisteluareenalta lentokyydillä ja kerätä mukavat lisäpisteet. Voittanut joukkue yrittää toki estää tämän. Mielenkiintoinen oivallus, josta hävinneen joukkueen pelaajat voivat saada pienen voiton tunteen onnistuessaan pakenemaan.

Beta-vaiheessa pääsimme kokeilemaan kahta erilaista pelikarttaa. Enkelten kaupunki ja sodassa kärsinyt öljykaivos tarjoavat hyvät olosuhteet titaanien ja pilottien kamppailuille. Rakennukset antavat suojaa piloteille ja aukealla alueella titaanit voivat ottaa mittaa toisistaan. Pilotteja ajatellen kentät ovat melko laajoja, mutta titaaneilla tuppaa tulemaan useassa tilanteessa ahdasta.

Pelin äänimaailma on oikein mehevä. Suuret titaanit kuulostavat uskottavilta ja soundtrack on taisteluun sopiva. Ulkonäöltään peli näyttää hyvältä, mutta ei missään nimessä erinomaiselta. Suttuisia tekstuureja on siellä täällä ja pidemmälle katseltaessa sahalaidat pistävät ikävästi silmään.

Titanfallin beta onnistui viemään allekirjoittaneen mennessään. Erityisesti pidin siitä, kuinka helposti peliin pääsi sisään. COD-fiboja on siellä täällä, mutta parin pelisession jälkeen yhteyden kyseiseen pelisarjaan unohtaa. Pelimuodot eivät toistaiseksi yllätyksiä aiheuttaneet, mutta toivotaan, että parhaat paukut on säästelty pelin täysversioon.

Jään innolla odottamaan pelin julkaisua - silloin saattaa saapua vuoden kovin verkkoräiskintä.

Titanfallin betatesti on avoinna vielä muutaman päivän ajan Xbox One - ja PC-pelaajille. Tämä teksti kirjoitettiin Xbox One -versiosta.

V2.fi | Esa Toikkonen
< Sunnuntaikolumni: Ky... Secret Exitin tuorei... >

Keskustelut (12 viestiä)

masturcheef

17.02.2014 klo 13.06

Samaa sooloilun ja op-aseiden juhlaa kuin cod. PC-versiosta puuttuu tärkeitä ominaisuuksia, mutta Origin on kyllä muistettu laittaa mukaan...
lainaa
Gasoil

Rekisteröitynyt 24.05.2007

17.02.2014 klo 13.26 3 tykkää tästä

"Ulkonäöltään peli näyttää hyvältä, mutta ei missään nimessä erinomaiselta. Suttuisia tekstuureja on siellä täällä ja pidemmälle katseltaessa sahalaidat pistävät ikävästi silmään."

Beta ei vastaa lopullista versiota, haluttu vaan pitää tiedostokoko mahdollisimman pienenä.
Muokannut: Gasoil 17.02.2014 klo 13.27 lainaa
XO360

17.02.2014 klo 13.45

Hypehypehype vaikka Microsoft ei kykene edes One konsoliaan julkaisemaan täällä päin. 360-versiosta olisin itse kiinnostunut, mutta siitähän ei kuule ikinä mitään kun hypehypehype...

Säälittävää...
lainaa
lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

17.02.2014 klo 13.49 2 tykkää tästä

masturcheef kirjoitti:
Samaa sooloilun ja op-aseiden juhlaa kuin cod. PC-versiosta puuttuu tärkeitä ominaisuuksia, mutta Origin on kyllä muistettu laittaa mukaan...

Titanina ei paljon sooloilla mikäli vastassa on useampi titan ja kyllä näin betaksi melko tasapainoiset aseet. Itse on huomannut kuin tekstichatin puuttumisen, joka sekin on tarkoituksella jätetty betasta pois.
lainaa
äläpellevalita

17.02.2014 klo 14.18 8 tykkää tästä

masturcheef kirjoitti:
Samaa sooloilun ja op-aseiden juhlaa kuin cod. PC-versiosta puuttuu tärkeitä ominaisuuksia, mutta Origin on kyllä muistettu laittaa mukaan...

Aivan kuten kaikkiin Steam-peleihin on muistettu laittaa mukaan Steam.
lainaa
MUN4G0GG3L14LF4

17.02.2014 klo 14.20 3 tykkää tästä

Perkeleen kova alfapeli.
lainaa
kylläkylläkyllä

17.02.2014 klo 14.21 4 tykkää tästä

Loistava peli. Ostan.
lainaa
Asko78

17.02.2014 klo 17.09 1 tykkää tästä

Aivan hemmetin hyvä jo beta version perusteella joten ei varmasti kaduta ennakkotilaus.
Veikkaan että tämän vuoden paras verkkoräiskintä.
Noh Halo 2 HD versio on varmastikkin myös ehdolla siihen.
lainaa
Jaska8

17.02.2014 klo 17.29

Pätevältä vaikuttaa, odottelen silti että saavat kitkettyä julkaisun jälkeiset Origin EA:t pois (näitä tuntuu jo betassa olevan).

Ehkä sitten jostain alelaarista nappaan kunhan sinne päätyy
lainaa
Hohhoijaa

Rekisteröitynyt 19.11.2013

17.02.2014 klo 21.07

Kuvamatsku betasta on kyllä innostanut itseänikin. Suattaapi olla että tämä peli tulee julkaisussa hommattua.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

18.02.2014 klo 10.39

Yksi parhaita FPS pelejä mitä olen miesmuistiin pelannut.
Toiminta tuntuu tuoreelta ja vähemmän yhden miehen sooloilulta mitä CoDit. Titanin kanssa hurjasteleminen vaatii taktista silmää. Toki sen kanssa voi suoraankin rynnätä taisteluun mutta siinä tulee helposti nokkaan. Aivan uskomattoman hyvä peli. Äänimaailma on todella loistava, radiokeskustelut, aseiden munakkaat jytinät yms. tuovat todella hyvän fiiliksen ja "siellä olon" tunnun.

Tätä voisi tosiaan kuvailla helposti CoD + Hawken = Titanfall.
Ei tämä pelkkää codia silti kuitenkaan ole. Kentät ovat paljon avoimempia, kiitos melko vapaan liikkuvuuden.

Aseet ovat kyllä melkoisia laasereita eli ei rekyyliä. Tähtäin kohdalle ja pyssy laulamaan. Myös sniperilla, mutta tämä oli aseen kuvauksessa mainittukin jotain tyyliin "because of advanced bullet velocity enhancers you don't need to take any lead". Tai jotain tommosta kuitenkin. Eli oli teknologialla selitetty tuokin juttu.

"Nettikoodi" toimi todella hyvin. Helvetisti paremmin mitä BF4:ssä.

Ainoa ase mikä pelissä ärsytti on smart pistol. Järkyttävän tehokas, ei vaadi tippaakaan taitoa. Odotat vaan että ase lukittuu ja naps naps. Typerä ase. Toivottavasti laskevat aseen tehoa tai ottavat kokonaan pois. Ei mielestäni FPS peleihin kuulu automaattisesti lukittuvat aseet, siis ohjuksia lukuunottamatta.

Loistava peli. Tulee kyllä varmasti hankittua heti kun rahatilanne antaa myöden.
Muokannut: Protec 18.02.2014 klo 10.43 lainaa
Jep

18.02.2014 klo 16.57 2 tykkää tästä

Protec kirjoitti:

Enpä nyt sanoisi Smart Pistolia ylivoimaiseksi. Lukittuminen kuitenkin kestää; jos näet vihollisen, kerkeät ampumaan hänet ennen kuin hän kerkeää lukita Smart Pistolin sinuun. Mikäli vihollinen tulee takaapäin, olisit kuollut kyllä muillakin aseilla. Ja tasapainottaa taistelukenttää hieman niille, jotka eivät muilla aseilla osaa tähdätä, mutta heikko puoli silti tuo odotus, johon "hyvänä" pelaajana ehtii kyllä reagoimaan.
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova